29.9.2015 Uusi kuntalaki ”hyvä koulutus”
Klo 09.30. – 15.30 ja Lranta Iso Kristiina…
Huomioitava mm. kunnat laki ja tähän liityvä ”nettisivu”
– suurin osa laista ei ole sovellettavissa ennen seuraavaa valtuustokautta.
Uusi kuntalaki noin 150 pykälää… Vanhalaki n. 200 jossa soveltavat alakohdan n. 30
– Koulutuksen sisältö oli 13 kohtaa…joista kohdat 4-6 oli tärkeintä.
Yleinen kuvaus kuntalain kehitys vuodet 1948… 1976.. 1995..olivat keskeisiä kohdat kehitykselle ja nyt ollaan 2015 lakimuutoksessa. Kestävä kehitys, strategia, suunnitelmallisuus jne. tulivat vuonna 2015 ratkaisevaan osaan. Myös EU on tulossa yhä voimakkaammin mukaan kuntapäätöksiin.
Yksi erikoisuus tässä vaalikaudessa 1.1.2013 – 1.1.2017 on jatkoaika 1.6.2017.
– Erikoisuus tarkoittaa että edunvalvoja voi sanoa luottamustehtävistä itsensä irti 1.12017. Eli 1.1 – 1.6.2017 saakka on vapaaehtoista.
– Vuosi 2015 muutoksia kuntalakiin, vanha ja uusi voimassa joustavin sovelluksin. Vuosi 1.6. 2017 uusi laki koskee kaikkia jne…
– Mikä muuttuu niin yksi on varma ”sähköinen viestintä, eli digitalisaatio tulee hyvin voimakkaasti” mukaan tiedon jakajana.
– Globaali maailma ja EU muuttavat myös ”kuntalakia”. Digitalisaatio tulee voimakkaammin mukaan kunnan johtamiseen ja viestintään.
– Tavallisen kuntalaisen kohdalta muutos näkyy etupäässä parempana, nopeampana tietona ”tietoverkoissa”.
– Sähköinen viestintä ja johtaminen tulevat enemmän mahdolliseksi niin virkamaailmassa kuin edunvalvonnasta.
Monta kysymystäkin jää uuden ja vanhan lain välillä ”käytännön” ohjailtavaksi.
– Voidaanko kokouksia pitää etäkokouksina ?
– Sähköinen kokous, sähköisen päätöksen toiminta?
– Tietoturva, jotta ”sähköinen toiminta” olisi luottamuksellista ?
– Yleinen tietoverkko, ”ilmoitustaulu” … sähköiseksi ?
– Kaikkien kuntalaisten saatavilla oleva ilmoitusmenettely?
– Julkiset pöytäkirjatkin nettiin?
jne..
VEIKON OMA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄ UUDESTA KUNTALAISTA.
– Kunnan käytännön toiminta muuttuu valtion määräämien kunnantehtävien myötä.
– SOTE ratkaisut myötä kunnattalous ”puolittuu” entisestään.
– ”Itsehallintoalueet” tulevat valtiohallinnosta avuksi ohjaamaan kuntahallintoa vapaaehtoisella pakolla.
– Maakuntahallinto tulee ”kestävässä kehityksessä” kuntien avuksi.
– Kuntien pakkoliitokset on hallittava järkevästi koko kansantalouden kannalta..
– Kunnan ..valtuuston-, hallituksen, tarkastuslautakunnan tehtävät ovat lakisääteisiä, pakollisia. Muut ”lautakunnat, valiokunnat jne. vapaaehtoisia. Esim… ”Lautakunta”, valiokunta, toimielin, esittää oman ”asian” … mutta uuden lain kryptisyys, ”salasanaisuus”, tulee esille, eli ”asian” viimeinen sana ja vastuu on hallituksella.
UUSI KUNTALAKI OHJAA ”VIISAITA JA VÄHEMMÄNVIISAITA” KUNTIA YHTEEN KANSA EDUN MUKAISESTI.