30-31.8.2016 I&P-Suomen ”huippu seminaari” numero 4

30-31.8.2016 Itä ja Pohjois-Suomen huippuseminaari Kokolassa.
Ohjelma oli tupaten täys ja osallistujia ”100” ja jos tunnelmaa kuvailee niin maan hallitukselta odotetaan päätöksiä ei vain viestejä missä mennään itsehallintoalueiden muodostamisessa.

Imatralta mukana Tiina W-J. Airi A. Veikko H. (Heikki T puuttui, osallistuu EKSOTEN kokoukseen)

Kahden päivän ohjelma starttasi 30.8 klo 11 ja päättyi 31.8 klo 12. Toki tilaisuutta hämmensi E-karjalan osalta myös ulkopuoliset tekijät.. Meno Kokkolaan huomioiden omat valtuustokokoukset, seminaarit niin Lrannassa kuin IMATRALLA, kuin junien myöhässäolot..jne. Poislähtö tapahtui auringon paistaessa.

TAPAHTUMA LYHYESTI VIESTITETTYNÄ:
Paatosmaisessa virkamiesliturgiassa oli oma sanoma.
Kolmen hallintomallin suomi VALTIO, MAAKUNTA, KUNTA on FACTA vuonna 2018.
– Ydin koko suomen kuntien toiminnan päivittäiselle v.2018 on että ”SOTE UUDISTUS” TOIMII UUDISTURAIVAAJANA JA ”ITSEHALLINTOALUE UUDISTUS” UUSIEN TOIMINTAPOLKUJEN RAKENTAJANA..
– EU ASIOISSA Brysseliin tapahtuvat asioinnit maakuntatasolla ovat hyvin eri tasolla eri maakunnissa. mm. Investointien osalla Itä-Suomi ei ole kärkipäässä…
– RAHA, TALOUS JA TYÖLLISYYS on suurennuslasin alla 90% kaikissa kunnissa.
– DIGITALISAATIO oli käytetty sana useissa puheenvuoroissa. Kuinka sana hyödynnetään konkreettisina tekoina maakuntaelämässä on kyllä ISON USVAPILVEN TAKANA… Älykäs teknologia tuli uutena esityksenä SOTE kehitykseen. OLEN SAMAA MIELTÄ KYSEISEN ESITYKSEN JA TUTKIJAN KANSSA. VIISAASTI KEHITTÄEN ÄLYKÄSTÄ TEKNOLOGIAA JA SOTEEN SOVELTAEN TÄSSÄ VOITTAVAT KAIKKI.
– 215’000 htv, (henkilötyövuotta) ja 400 organisaatiota siirtyy valtiolta ja kunnilta MAAKUNTAHALLINTOON. SOTE on alueena suurin n. 200’000 htv, eli muille jää 15’000 htv…
– mitä tehtäviä jää kunnille tarkentuu myöhemmin, mutta keskimäärin 56% kuntien budjetista siirtyy MAAKUNTAHALLINTOON.
– HYVINVOINNIN JÄRJESTÄMINEN KUNTALAISILLE jää kunnille…mitä se käytännössä tarkoittaa, aika näyttää… KAAVOITUS, KEHITYS JA KUNNAN KUNNOSSAPITO jäävät kunnille…
– Itä ja Pohjois-Suomi, millaisia maakunnan johtamismalleja muodostuu.. Metropolimalli muodostuu Uudellemaalle, mutta millaiset muihin 18 maakuntaan?. Aluekaupunkimalli, Maakuntavetoinenmalli vai mikä?

Maakuntien uutisissa E-Karjalan puheessa M Viialainen puhui viisaasti POSITIIVISUUTTA KOROSTAEN, painottaen logistiikan ja liikenteen merkitystä koko suomen teollisuudelle ja kansantaloudelle…

Ensivuonna Itä ja Pohjois-Suomen huippukokouksen tulee järjestämään Etelä Savo… saa nähdä olenko kuulemassa. Toivottavasti Imatralta on viisas ryhmä maakunnan asioita pohtimassa ja Imatran puolia pitämässä..

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Scroll to Top