(Julkaistu Uutisvuoksen katukanavassa otsikolla ”Poissaoloista” 9.10.2012)
Tulee usein mieleen, ei se laatu mutta se määrä. Totta on, määrää on helpompi ymmärtää kuin laatua. Samoin tarjouksissa, numerot on kaikkien ymmärrettävissä mutta mitä niillä numeroilla laadullisesti saa onkin jo toinen juttu. Poissaolot ovat huono asia niin työpaikalla kuin luottamustoimessa. Mutta jos vapaaehtoisesti kunnan luottamustehtävään on hakeutunut niin on varmasti hyvä syy jos ei pysty niihin hommiin täysipainoisesti osallistumaan. Menestyvässä kunnassa on paljon sellaisia kehitykseen ja palveluun liittyviä asioita joita on lueskeltava useampaan otteeseen ja kuunneltava asiantuntijoita ennen kuin oikea päätös on valmis. Ja kun päätös on tehty on kaikkien päättäjien ymmärrettävä mistä on päätetty ja mikä on sen sisältö sekä fokus tulevaisuutta varten. Tämä on pystyttävä perustellusti kertomaan myös äänestäjille.
Väitän että päätöksen laadulla olkoonkin vaikka yhden tai 10 valtuutetun päätös on huomattavasti suurempi merkitys kuin sillä montako ihmistä on ollut tekemässä kulloistakin päätöstä. Väitettäni ei pidä ymmärtää niin ettei tarvitse olla läsnä päätöksiä tehtäessä ja riittää kun tietää mistä on päätetty. Halua vain painotta sitä laadun ja esivalmistelun merkitystä kun halutaan tehdä hyviä päätöksiä.
Hinnan ja laadun ymmärtäminen kaikessa myös päätöstä tehtäessä on kaiken pitkäjänteisen ja kestävän kehityksen edellytys.
Vaaliriehassa kysyttiin millainen on hyvä kunnallisvaaliehdokas ? Vastaus oli ”täydellinen pakkaus syntyy elämän kokemuksesta, tuoreista ajatuksista, paneutumisesta ja huumorintajusta. Olen samaa mieltä.