17.11.2015 TELAN kokous ”maakauppakokous”

17.11.2015 TELAN kokous ”maakauppakokous”
SD ryhmäkokous klo 16:30 – 17.
Käyty esityslista läpi, muutamista kohdista ja edellisen kokouksen päätöksistä lisäkeskustelua. Yksimielisyys OK..

TELAN KOKOUS, viimeinen kokous tällä kokoonpanolla
klo 17:30- 19:19
Paikalla kaikki… pj. käynnisti kokouksen…
Pykälät 1-2 OK.

$3 TJ, kertoi KH esittämät säästötavoitteet vuodelle 2016

$4, 5 ja 7 asioiden toteaminen.

$6 keskustelutti, eli vuoden 2016 budjetti ja vuoden 2015 ”tulos”. Puheenvuoroja noin 20 ja toiset 20 perään… Itse käytin 4.

HUOM…Eniten ihmetytti se, että jos joskus menee hyvin, tavoitteet näyttää toteutuvan ja viivan alle jää jotakin (n. 0,5 milj), jopa järkevästi perustellen. Ollaan kertomassa KH:n taholta teillä on liikaa rahaa, säästöjä odotetaan!
TJ esitti ystävällisessä sävyssä aineettomasta ”säästöstä” eli henkilöstö budjetissa kaksi rekry tarkastelun alla, tulevat toteutumaan ja aineellisesti 70000€ säästö.
Toki maksamattomia laskuja vuodelle 2015 on avoinna ja reklamaatioita käsittelemättä joten vuoden 2015 lopputuloksessa on mahdollista olla pieniä yllätyksiä.
”Joku” taho kertoo haluaa ”puristaa” viimeisetkin € ja kertoa ettei löysiä saa olla.
Puheenvuoroja oli runsaasti aina loppumetreille saakka. Yksimielinen päätös saatiin vuoden 2016 talousarviosta pöydälle eli TJ esityksen mukaan mennään eli 70000€ säästöt toteutetaan muistaen…..
ONHAN TÄMÄ VASTA ”PARAS ARVAUS” VUODEN 2016 kaupungin uuden lautakunnan ”elinvointilautakunnan” toiminnalle….
Todeten että kunnallisVERO 20 % lyötiin eilen lukkoon valtuuston kokouksessa. Mitä valtiovalta antaa kuntien tulorahoituksen?, valtionavustukset on vielä avoinna ja vain noin luvut arvattavissa.
Ensi vuonna 3kk/2016 elinvointilautakunnan on viisaampi, ovatko viisaampia aika näyttää…

$8 maakaupat Storaenso ja Imatran kaupunki. Asia oli jo ”kolmatta” kertaa käsittelyssä kaksi virallista ja yksi epävirallinen. Painostusta ratkaisulle toi KH:n näkökanta, toki ”vatulointia” ei kannata jatkaa eli päätös KYLLÄ tai EI tässä kokouksessa. Minusta nyt TJ esitys oli hyvä eli ympäristön suojelu ja ”takuurahat” tulevaisuudelle tuli myyjän puolelta. Osalle kauppaan liityville rakennuksille myyjä voi tehdä haluamallaan tavalla ja ostajalle tulevat rasitteet ovat olosuhteet tietäen ja tuntien järkeviä.
Lisänä lautakunnan taholta on, että ostajalla on selkeät suunnitelmat ostettujen maa-alueiden kestävän kehityksen käytölle. Tämä oli yhtenä osana lautakunnan yhteisen päätöksen muodostamisessa. TJ esittämässä muodossa maakauppa OK…
Kokous on päättynyt 19:19..

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.