Arvoisat veteraanit, hyvät kuulijat … rakkaat hiljaiset sankarit
Tänään hiljennymme viettämään kansakuntamme 98:ta itsenäisyyden juhlaa. Suomessa itsenäisyyspäivä on harras ja arvokas juhla, vaalikaamme sen arvokkuutta. Nuorikaan sukupolvi ei ole unohtanut sitä kiitollisuuden osoitusta jonka itsenäisyyspäivä pitää sisällään. Tavat ..kiitoksen osoitukselle ovat vain muuttuneet ..ajan myötä. Veteraaniemme kunnioitus ja heidän näkyvä läsnäolo on edelleen juhlapäivämme kohokohta ja tunnelman luoja.
Suomi on pieni kansa, mutta ”suuri maa”, joka kokoaa voimansa silloin kun yhteistä voimaa tarvitaan. Sotien jälkeinen Suomen jälleenrakentaminen oli yhteinen voimanponnistus. Myös nyt …tarvitsemme yhteistä kokoavaa voimaa maamme turvallisuuden, talouden ja hyvinvoinnin jatkumoksi..
Maakunta- SOTE- uudistusratkaisut on tehtävissä viisaalla yhteistyöllä ja suomalaisella päätöksellä. Suomi, voimakkaasta taloudenmyllerryksestä huolimatta, on yhä maailman vakaimpia valtioita, jonka menestys on perustunut sopimisen kulttuuriin. Onko sopimisen kulttuuri ..nyt tiensä päässä, …käskytyksen kulttuuri käynnistynyt,… kansan kahtiajako alkanut, ….tätä moni Isänmaan kansalainen tänä päivänä pohtii.
Isänmaallisuuden on oltava sydämessä,.. se on ymmärrettävä mielessä, eikä ainoastaan juhlapuheissa. Hyvinvointimme peruskivet, hyvä terveydenhuolto, koulutus ja vakaa turvallisuus ovat niitä arvoperiaatteita, joita kaikki Suomen poliittiset suuntaukset korostavat omina hyvinä saavutuksinaan.
Rasistinen ajattelu ja toisten suvaitsemattomuus eivät ole asioita, joiden vuoksi kansakuntamme on taistellut. Suomalainen suvaitsevaisuus päivittyy osaksi kansainvälisyytä vain yhteisymmärryksessä ja ”ajan saatossa”. Maahanmuuttajien integroituminen kulttuuriimme on meidän tehtävä. Tehkäämme se, ilman vihan ilmapiiriä, ihmisarvo edellä ja yhteisellä viisaudella.
Tänä päivänä suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana ei toimi ainoastaan suomessa asuva suomalainen,.. vaan yhä enemmän ulkomailla työskentelevä suomalainen .. kuin suomalainen jonka synnyinmaa ei ole Suomi. Kaikki he haluavat samalla tavalla rakentaa suomalaiseen hyvinvointivaltion toimivuutta, turvallisuutta, menestyvää taloutta, kuin puhdasta luontoa.
Arvoisat kuulijat,
Suomen menestys kumpuaa luottamuksen ilmapiiristä. Ilmapiiristä, jossa jokaista kohdellaan julkisen vallan edessä oikeudenmukaisesti riippumatta siitä, ”kuka olet mistä tulet” Tämä luottamuksen ilmapiiri on asia, josta voimme olla aidosti ylpeitä ja jota meidän on muistettava myös ylläpitää.
Viime päivien terroristitapahtumien johdosta moni ihminen tuntee turvattomuutta ja jopa pelkoa liikkuessaan maailmalla tai kotipiirissä. Tänäänkin maailma käy sotaa monessa maapallon ”kolkassa”. Rauha ja yhteiskunnallinen vakaus ovat monille kaukaisia haaveita. Me suomalaiset tiedämme menneisyytemme myötä, mitä pelko on ja millaisia ponnistuksia tasapainoisen yhteiskunnan rakentaminen vaatii.
Taannoisella Amerikan matkallani, Washingtonissa, minulla oli tilaisuus nähdä Arlingtonin kansallinen hautausmaa. Haudattuna on lähes puolimiljoonaa kunniakasta sotilasta, suurmäestä ja naista. Täällä arvokkaassa hiljaisuudessa oli mm. J.F. Kennedyn hauta, mutta näiden kaikkien suurmiesten joukossa, maan levossa, oli kolme ansioitunutta suomalaista sotilasta. Tässä valkoisten ristein silmänkantamattomassa näkymässä oma suomalaisuuden tunteeni oli kunniallisen harras, mutta myös arvokas, kun yksi näistä kolmesta oli ”Karjalanpoika”, Hiitolassa syntynyt O.P.Lattu.
Oman sukuni rinnalla on kulkenut myös ”Mannerheimiristin ritari” numero 37. Minulla oli kunnia nuorena alikersanttia olla saattamassa hänet viimeiseen lepoon… Karhumäen hautausmaahan vuonna – 68. Siunaustilaisuuden arvokkuus kertoi myös sotilaan urheudesta ja päättäväisyydestä. Hänen omana kertomanaan, … kyse oli päätöksestä valita joko elämä tai kuolema …. ja hän päätti valita elämän, jossa urheuden suojana olivat … enkelit.
Vastaavanlaista urheutta ja päättäväisyyttä tarvitaan tänäkin päivänä Suomen itsenäisyyden, hyvinvoinnin, tasa-arvon ja demokratian ylläpidossa. Ei ole tämän päivän isänmaallisuutta kertoa jopa julkisesti ”suunnitellusta veron” kierrosta ja ”maasta poismuuttamisesta”…. vain sen takia … ettei halua maksaa Isänmaahamme veroa, …. tuskin isämme, isiemme isät ja ne 90000 sankarivainajaa, jotka nyt lepäävät kylien ja kaupunkien hautausmailla, …itsenäisyytemme veron omalla henkilökohtaisella urheudella maksaessaan, …näin veron maksamisesta ajattelivat.
Hyvät kuulijat
Tähän päivään liittyy suuri kunnioitus ja kiitollisuus. Kunnioittakaamme millaisin ponnistuksin tämän maan itsenäisyys on saavutettu. Pitäkäämme huoli siitä, että tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä, millaisen Suomen olemme rakentaneet. Kiitos heille, jotka arvokkaalla kotirintamatyöllä tukivat taistelulinjojen toimintaa, …. heille, jotka rakensivat sota-ajan jälkeisen Suomen …. ja ennen kaikkea heille, jotka kantoivat raskaimman vastuun sodan rintamalla.
Nuorena poikana asuin ”miljössä”, jonka keskellä oli patsas johon oli kirjoitettu sanat…..
Ainoastaan se kansa joka itse kykenee auttamaan itseänsä, voi luottamuksella katsella kohti tulevaisuutta
Tämä viisaus, ..olkoon edelleen ohjeena meidän kansamme tulevaisuudelle.
Suomi on edelleen pieni kansa mutta ”suuri maa”
Hyvää itsenäisyyspäivää!