MORJESTA, Savikannan koulu
PÄÄTÖKSEN TEKIJÄT
Oletan että lakkautuspäätöksen on tehnyt virkamiesesityksen pohjalta kaupungin hallitus. Ymmärrän hyvin SINUN viestisi ja vähintä on, että päättäjät tulevat vastaamaan kysymyksiinnen 12.3 järjestämässänne tilaisuudessa.
KYLÄYHTEISÖ
On hienoa että kyläyhteisöt ottavat kantaa kaupungin päätöksiin ja vaativat päättäjien antamaan selvitys päätöksen perusteista. Tämä on tulevaisuuden
lähidemokratian hallintomalli. Eli otetaan kyläyhteisöt, eli henkilöt, joita asia koskee päätöksen tekemiseen mukaan. Valitettavasti kaupunki ja kaupunkipolitiikka ei tällaista ”lähidemokratikuuntelua” näissä koulujen päätöksissä halua vapaaehtoisesti käydä, en tiedä miksi. Olin mm. kuuntelemassa vuonna 2012 edellisen valtuuston päätös Vuoksenniskan lukion lakkauttamisesta jne. tilaisuus oli poliitikkojen selittelyä ja virkamiesten tarkoituksenmukaisten faktojen esittelyä. Ei missään tapauksessa yhteisen päätöksen tekemistä.
En pääse Savikannan 12.3 tilaisuuteen , olen työmatkalla.
LÄHIDEMOKRATIA
Itse olen oikeudenmukaisen lähidemokratian kannattaja, eli nykyajan päätöksissä täytyy olla mukana yksilö media ja sosiaalinen media, eli henkilöt joita päätös koskee. Tämä on täysin mahdollista nykyviestinnän ja pilvipalvelun ajassa. Ohjaus ja johtaminen on tahdon ja sitoutumisen kysymys.
POLITIIKKA
Olen lautakunnan jäsen, vanhuusneuvostoassa ja kaupungin valtuustossa. Totuuden nimissä missään näiden instanssien kokouksissa ei Savikannan kouluun liittyviä asioita ole käsitelty sanallakaan, ei edes teknisessä lautakunnassa.
Samoin olen SDP valtuustoryhmä jäsen. Ryhmässä on kaikkiaan 18 jäsentä. Ryhmällä on ollut yksi kokous 4.1.2014 tässäkään ei Savikannan koulusta puhuttu sanaakaan, eli lehdestä on Savikanna ja Imatrankosken kouluasiat luettu.
Yleisellä näkemyksellä ajatellen Imatran SDP ja ”joku” kunnallisjärjestö elää kroonisessa oligopoolivallassa jossa menneisyyden hapitus ja ”asemien” säilyttäminen on tärkeämpää kuin tuleva SDP:n vaalimenestys.
YHTEYDENOTTO
Minulle on tullut yksi soitto, liittyen Savikanna koulun Uutisvuoksen kirjoitukseen joitakin viikkoja sitten. Soittaja ihmetteli artikkelin pienuutta suhteessa henkilökuvan suuruuteen ja halusi tietää totuuden, totuutta en tiedä mutta ….. henkilö kysyi myös mielipiteeni kouluopetukseen. Kerroin hänelle mielipiteeni Savikannasta niillä tiedoilla jotka minulla on käytössä jne… Toki kerroin monesta muustakin kouluasiasta joista koulukiusaaminen on henkisen häirinnän vaikein ongelma tämän päivän opiskelussa. Kerroin hänelle myös kuinka lapset käyvät koulua Lapissa, olen asunut siellä 5 vuotta ja sosiaalin käyttäytyminen on siellä eri asemassa. Minulle tuli tunne että kysyjä oli kiinnostunut kertomastani ja jopa piti vastauksessani, hyvä näin.