7.1.2016 Kiinaseminaari, myös ”Venäjä”

7.1.2016 Kiina seminaari.
Klo 14-17 ja paikkana Imatran kylpylä
Osallistujia E-Karjalasta noin 50
Oskar Helling kauppakamarista esitti Kiina 2016. Oskari on
Kauppalehden kirjeenvaihtaja Kiinassa. Suomalainen kauppakamari Shanghaissa. Noin 120 yritystä on kauppakamarin listoilla. Pääasiallinen tapa toimia Kiinassa on verkostoituminen, ”kiinainfo” sekä noin 50 asiakastilaisuutta vuodessa. Asiakastilaisuuksissa markkinoidaan suomea mm. kauppakumppanina.

Tilaisuuden agenda:
1. Kiina.
2. Yritysten kansainvälistymisen haasteet Etelä – Karjalassa, mm. Venäjä.
3. Toiminnan käynnistäminen Kiinassa, StoraEnso Kiinassa

1. KIINA ”3.0”
Kiinan erilaisuus.
Kommunistinen puolue… Puolueeseen kutsutaan ja mahdollisesti hyväksytään. Neuvoa-antava kongressi eli suljettu kerho… ”87 milj jäsentä”. Organisaatio päättä hyväksytäänkö sinut totalitääriseen organisaatioon eli vaikutusvaltaiseksi henkilöksi puolueeseen. Kommunistisella puolueella ja kommunismilla ei ole mitään yhteistä tämän päivän Kiinassa.

Sensuuri on voimakasta.
Puolue valvo ulkoisia toimijoita käytännössä koko ajan. Yksi toimiminen on OK. mutta kollektiivinen toiminta” sammutetaan heti. Vaihtoehtoja puolueelle ei saa kehittyä, kehumista ja arvostusta saa kehittyä, mutta ei kollektiivisesta.

Sosiaalinen media.
SOME kulutus ohjataan kotimaisille toimijoille.. Ohjataa yleistä mielipidettä… Kiinalaiset rakastavat sosiaalista mediaa.. Sensuurilla masinoidaan valtakuntaa.

Hallinto on Politpyroo.
8 henkinen ryhmä, vaihdetaan 5 vuoden välein. Vuonna 2022 uudet johtajat peliin. Muutoksen nopeus ja dynamiikka on asia joka on mahdollinen ”kun puhutaa Kiinan keskitetystä johtamisesta”. Kommunistisella puolueella ei ole muuta tekemistä kommunismin kanssa kuin puolueen nimi.

Kapitalismi ja markkinatalous on polku jota Kiinan kommunistinenpuolue kulkee.
Länsimaisuuden markkinatalous perustuu ”menestyksen kopiointi”, mutta kiinalainen ei suunnittele kuten länsimainen kulttuuri vaikka me luulemme näin tapahtuvan.

”Kiinalainen oppii tekemällä”
Tämä kyky tunnetaan ja hyödynnetään mahdollisuutena. Kiinalaisilla on parempi kyky hallita epävarmuutta ja riskejä, samoin kyky toimia vähäisemmällä tiedolla on kiinalaiselle markkinataloudella ”ominaista”

”Hukoureformi” ja sen kehitys
Ihmisten työn perässä maalta kaupunkeihin siirtyminen on vyöhykkeistetty ja säännöstelty, tätä kutsutaan ”Hukoureformiksi”

Vyöhyke ”yksi” Shanhai ja Pekin on täysi.
Nyt kaupunkilaistuminen ohjataan 2- 3- vyöhykkeen alueille nk. ”Keittiöihin”, joita on 40 ”aluetta”. Kiinaa ei voi käsitellä yhtenä maana, vaan mantereena kun käydään maailmankauppaa.

Kiina trendit 1.1.2016
Megatrendi ja digitalisaatio. Digitaalinen ”kulutus” kaurapuuro tilataan puhelimella aamiaispöytään.
Mobiili kulutus ja nopea vaurastuminen on kaikkien tavoitettavissa.
Osakemarkkinat ovat yksityisillä kun taas länsimaissa suurin osa osakemarkkinoista on ”instituutioilla”.
Nyt kiina sai Juanin mukaan globaaliin valuuttakoriin eli se on hyväksytty kansainväliseksi maksuvaluutaksi, onko ? aika näyttää..

Kolme perusajatusta kun tehdään KAUPPAA KIINAN KANSSA….
A. Tule Kiinaan sellaisen tuotteen kanssa jota kiinalainen haluaa..
B. On pelkkä luulo että suomalainen puhdas tuote tunnetaan Kiinassa se on tehtävä tutuksi…työllä..
C. Puolueen koneisto on tunnettava, etenkin paikalliset puoluejohtajan. Paikanpäällä tulee olla omia kiinalaisia luottohenkilöitä tai pitkään maassa asuneista ulkomaalaisia..

2. Kansaivälistymishaasteet Euroopassa…
Töitä EU:n kanssa, E-K muutamia PK firmoja Saksan markkinoilla. Saksan on vietävä älykästä tavaraa ja hyvää palvelua joka vaatii työtä, työtä, työtä…Korkean teknologian tuotteet niitä maailma tarvitsee…

Venäjä on maailman rikkain köyhä valtio. 80ruplaa/€ on tämän hetken ongelma. Kaikki me tunnemme Venäjän. Venäjän tulot perustuvat raaka-aineiden myyntiin ja kun raaka-aine on halpaa tulot ovat sen mukaisia. Ehkä myöhemmin jotain uutta. Tällä hetkellä länsimainen luotamus ja uskottavuus Venäjä talouteen on suuri ongelma …

3. ….. STORAENSO KIINASSA
Henkilökohtaisesti ei mitään isoa asiaa,uutta mitä en tietäisi… Mielenkiintoinen nähdä kuinka SE:n kartongin tekeminen käynnistyy, nestepakkauksen ”kartonki” on haastava tuote. Tästäkin vuoden päästä jotakin kerrottavaa….

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Scroll to Top