21.3.2017 Imatran kaupunginjohtajan ”10min valinta”

21.3.2017 Imatran kaupunginjohtajan ”10min valinta”
SD valtuustoryhmälle osoitettu klo 17-19.
Oli miellyttävä kuulla ja nähdä HEIDÄT kaikki. Jokaisella ehdokkaalla oli 1/2 tuntia aikaa esittää omat ”tarinansa” omine vahvuuksineen.

TAUSTAT asialle..
Puolen vuoden, LEHDISTÖN ”repimien” otsakkeiden ja ”juttujen” perusteella luokittelin kaikki hakijat ”vilttiketjun” miehiksi, mutta nyt henkilökohtaisen kuulemisen jälkeen on muutettava omaa kantaa hakijoiden, tekemisen, kompetenssin, lähihistorian kohdalta vaikka näin:
Kahdella hakijoista ei vakinaista työsuhdetta, ”freelancer of a job”, yksi tasapainoisessa työssä, jokseenkin jo eläkettä nauttiva kunnanjohtaja, sama lätkätermeillä ilmaistuna:
– he ovat ”kolmosketjun” miehiä ja hyvästä maalivahdistakaan ei NYT ole kysymys..
– ja NYT on viimeistään selvää että TÄNNE ei ”halua” sellainen OMAN ARVONSA TUNTEVA JULKISEN HALLINNON YKKÖS ”CENTTERI”, jota esim. minä haluaisin. Ja oliko viiden joukossa TÄLLÄINEN YKKÖSKETJUN ”CENTTERI” sitä minä en tiedä.

KESKUSTELUTILAISUUS
Aika oli hyvin rajallinen, eikä kaikkea asiaan liittyvää voinut käsitellä tässä ajassa.
Konsultti joka oli tehnyt ”soveltuvuustestit” oli ja eli tässä päivässä, ”tämä hyvä”.
TÄNÄ PÄIVÄNÄ JA TÄLLÄ TASOLLA OLEVISSA HENKILÖVALINNOISSA AINA TEHDÄÄN PSYGOLOKISET TESTIT. ”on niitä kaupunginjohtajia valittu ennenkin ilman mitään ”kallonkutistajaa”, se on mennyttä aikaa se…
Henkilökohtaisessa työelämässä teetin ja olin myös kohteena näillä ”kallonkutistajilla” ja katson erittäin tärkeäksi ymmärtää NÄIDEN MERKITYS nimen omaan OMAN PÄÄTÖKSEN TEKEMISEN TUKENA ja tämä on nähtävä ”työkaluna” oikeita henkilövalintoja tehtäessä.

TESTIN YHTEENVETO
Konsultin esittämien ja testitulokset paperilla, (10 min), ei sano yhtään mitään jos näiden kanssa ei ole aikaisemmin ollut missään tekemisissä. Pikaisesti arvioituna hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi kolmen henkilön testituloksen perusteellinen analysointi ottaa aikaa 2-4 tuntia.
– paperisen raportin sanallinen kerronta, KONSULTIN kirjoittamana, TÄMÄ OLI TARPEETON TÄSSÄ AJASSA.
– graafiikka, pylväsesitykset olivat TARPEELLISIA, tässä kunkin hakijan tulokset.. ”SEN HETKISEN, PÄIVÄN KUNNON LOPPUTULOS” = TESTITULOS.

OMA ”10” MINUTIN OPERAATION TULOKSENA HENKILÖKOHTAISTEN OMINAISUUKSIEN PAREMMUSJÄRJESTYS MUODOSTU 60% TODENNÄKÖISYYDELLÄ SEURAAVAN LAISEKSI:
– paras saa arvosanan 8+
– kakkonen saa arvosanan 8
– kolmonen saa arvosanan 7,5

EHDOKKAIDEN HENKILÖKOHTAINEN ESITTELY
Tämä henkilökohtainen esiintyminen oli normaali henkilöhistorian esittely, oma tarina omasta itsestään oli hieno juttu ja OK… Itselläni oli kolmelle ehdokkaalle yksi kysymys kullekkin liittyen heidän kertomaansa omasta itsestään ja suhtautumisesta Imatran kehitykseen..

MEDIASTA KUULTU JUTTU ON MEDIAN ”JUTTU”
Lehdistö ja media tekee juuri sitä kaupunginjohtajan valinta ”SIRKUSTA” mitä ”SIRKUSKANSA HALUAA”. Välillä ja väistämättä tulee päällimmäisenä mieleen näitä ”kuka juoksi ja kenen perässä” juttuja lueskellessa sanonta ”sitä saa määrä tilaa” ja jokainen ostaa liput sellaiseen näytökseen josta tykkää..

Toki viimeaikaiset lehtikirjoitukset kaupunginjohtajan valinnassa ovat olleet sitä mitä IMATRA ARVOINEN ”KAUPUNKI julkisuus” tarvitsee… ei me voida ”KAKKIA” omaan pesään loputtomasti, nyt täytyy ”lapioida” pois päin.

EDELLEEN OMA MIELIPITEENI,
– ONKO JATKOAJAN KÄYTTÖ MAHDOLLISTA?
– ONKO KOLMAS KIERROS MAHDOLLINEN?
– KAIKKI ON MAHDOLLISTA JA AIKA EI LOPU MAAILMASTA.

MUTTA NYT TULEE SAADA PÄÄTÖS ”NÄISTÄ” JOHTAJISTA.
PARAS JOHTAJA JAKKARALLE …. SEURAAVAT PÄÄTETTÄVÄT ASIAT ODOTTAVAT JO ”KYNNYKSELLÄ”

Huom… Yksi yksityiskohta pisti silmään hakijoiden haastattelussa. ”olen erittäin muuntaitumiskykyinen johtaja” … TOIVOTTAVASTI YMMÄRSIN ASIAN OIKEIN…eikä niin että ”naisenergia vie johtajaa kun pässiä” narussa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Scroll to Top