Viisaat näkemykset ja eletty kokemus käyttöön vuosille 2014 -2015.

Joulukuuta odotellessa Veikko ihmetteli kaupungin talouspäätöksien soutamista ja huopaamista. En tiedä miten ja millä foorumilla talouden hallinnan päätökset loppujen lopuksi tehtiin ja budjetti kokoon rassattiin. Itse olen ollut kuulemassa kaksi kertaa talousjohtajan mielipiteet, ”mitä Imatran kaupungin tulisi ottaa huomioon” budjettipäätöksiä tehtäessä, molemmat tapahtumat jäi mieleen hyvinä faktoina.
Kaupungin hallituksen ”säästökirjeen” sisältö 25.11.2013 TELALLE, yllätti telan. Säästökirjeen sisältö ja hallituksen esittämä, lukkoon lyöty, kaupungin strategia eivät mielestäni ojenna kättä toisilleen. Toiminnan strategia ja rahojen käyttö eivät saa mennä eri suuntiin.
Kun tehdään päätös valtuustossa, että veroäyriä ei korotetta, niin viime hädässä hallitus vetää talouden ”paniikkikahvasta” ja SÄÄSTETÄÄN LISÄÄ ja LISÄÄ. Ensin faktat, selvitys, keskustelu ja tämän jälkeen päätös veroäyristä.
”Facta..Roslakkaa” olisi pitänyt tulkita tarkemmin eikä kuunnella ”vanhojen aikojen muistelioita”.
1. Elokuussa Kylpylällä, jos L:ranta on pakoitettu korottamaan 1,5%, niin Imatra tulisi korottaa huomaamatta, peesissä 0,25 %, tekisi noin 1.5milj€ verotulon lisäyksen.
2. Syyskuun seminaarissa, talousjohtajan sanomana, sama asia toistui, hiukan eri sanoilla….. Viisas esitys, koska nyt olisi helpompi keskustella ”rihkama” säästämisestä ja ensilumen latumaksuista jotka ovat kuin ”rikka rokassa”, kun puhutaan kaupungin 150milj€ toimintakatteesta ja pakkosäästämisestä.
SÄÄSTÄMINEN EI SAA OLLA SAMA KUIN TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMINEN. Isot säästöt tuleva isoista asioista ja näihin kohdistuvista oikeista päätöksistä. Nyt median julkituomilla säästöesityksillä, ”valituksilla ja vuodatuksilla veronmaksaja hämmästelee tätä ”lillukan varsilla” näpertelyä Viesti, useamman kuntalaisen suusta, ”mielummin pikkusen veroja lisää kuin säästöjä niistä pienistä palveluista joita kunta tarjoaa” on perusteltua.
Olen optimisti .. ja siksi…
Kaikesta selvitään ja ihminen on adaptiivinen eläin, mutta kun kuntauudistus, uudet kuntien toimintamallit säästöohjelmineen tulevat realisoitumaan ihmisten arkielämään, tämä ei saa olla shokki ei kuntalaiselle eikä virkahenkilölle.
Muistutuksena itselleni ja muille mitä tarkoittaa hyvä ja itse hallittu mielenterveyspalvelu. Kun on toiminut vuosia, vuosia ylempien toimihenkilöiden edunvalvojana, tässä teollisuuden yt- maailmassa, nyt kun tämä sama ”sirkus ja show” tulee väistämättä kuntamaailmaan. Voi kaverit, toverit kuin veljet ja sisaret, se henkinen jaksaminen on vain hallittava. Valitettavasti kaikki ei sitä itse hallitse, siksi mielenterveyspalvelut on mahdollisimman hyvin Imatran kaupungin itse hallittavana. Näillä näkemyksillä ko. palvelu tullaan ostamaan Eksotelta, paljonko L:rantalaista kiinnostaa Imatralaisen mielen terveys. Vastaus juuri sen verran mitä laki velvoittaa.
Mielenterveyden päätökset tulevat valtuuston ”pöydällä” keväällä 2014.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Scroll to Top