Olin kuulemassa kaupunginvaltuuston päätöksen 10.12.2012 lukion lakkauttamisesta.
Tunne ja järki ohjasivat, useiden puheenvuorojen ja kannanottojen tahdittamana, äänestyksen kautta asian päätökseen. Lakkautus päätös lukemin 35 jaa, 5 ei ja 3 tyhjää. Historia tälle päätökselle oli noin 10 vuotta. Yhden lukion malli on faktojen perusteella oikea päätös.
1 + oppilasmäärät pienenevät.
2 + yhtään puheenvuoroa kuinka oppilasmääriä saataisiin lisättyä ei ollut.
3 + vänevälle oppilasmäärälle tulee tarjonataan yhä laadukkaampaa oppimis- / opetusmateriaali.
4 + nyt on yksi ammattiopisto ja yksi lukio.
5 + kaksoitutkintojen suorittaminen mahdollinen yhdessä kouluyhteisössä.
Päätökseen sisältyy myös viisi negatiivista asiaa joista liikennejärjestelyt ja luokkien siainti-, tila-, ja nykyaikaisuus ovat haastavimpia toimintoja ratkaistavaksi. Joukkoliikenenjärjestelyt tulevat koskemaan kaikkia opiskelijoita niin läheltä kuin kauempaakin tulevia ja hyvin ratkaistuna hieno asia niin Imatralle ja lähikunnille.
Lukion lakkautus ei saa vaikuta Vuoksenniskan kehittymiselle asuin ja liikeyhteisönä. Vuoksenniskan kehittyminen vireäksi liike ja asuinympäristöksi on vuoksenniskalaisten omisssa käsissä. Tahto ja halu täytyy lähteä heistä, meistä itsestään. Asukkaiden aktiivisuus ja osallistuminen oman kaupunginosan kehittämiseen on paras lääke lukioflunssasta toipumiselle ja virilin vuoksenniska väsäämiseksi.