11.6.2014 INFO (TTp) Teknisen Tuotantopalvelun uudelleen järjestely

11.6.2014 INFO (TTp) Teknisen Tuotantopalvelun uudelleen järjestely
AIKA klo 17-19.30
Valtuustosali

Info oli selkeä vaikka ei kahden aikaisemman valtuuston päätöksiin ole tutustunut, mutta juuret Teknisen palvelun uudelleenjärjestelylle on edellisen valtuustokauden päätöksissä.
STRATEGIA: päätökset vuonna 2009 !, että lähdetään kaupunkina kaupunkikonserni toimintaan jne.. Sopimusohjaus …Tilaaja / tuottajamalli käyttöönotto päätös tehty 2011, 2012 jne
..
TAVOITE: kaupungin toiminnan niin palveluiden ja kehityksen TEHOSTAMINEN. Kaupungin talouden parempi hallinta, eli tiedetään mistä rahat tulevat mutta ennen kaikkea tiedetään täsmälleen minne rahat menevät.
VUODEN 2013 TTp toiminnan sössimistä, jossa kaksi virkamiestä joutui jättämään tehtävät, ei pidä unohtaa, se on otettava opiksi ja siitä ei sen enempää.
Päätös TTp marraskuussa yhtiöittämisestä jne..
henkilökohtaisesti en ole kuulu, eikä ole kerrottukaan kuinka uudelleenorganisointi on edennyt.
– Eka tieto/tulos 8.6.2014 SD valtuustoryhmän kokouksessa.
– SD valtuuston ryhmäkokouksessa leijuvilla tiedoilla jotka ”haisivat ja tuoksuivat” selkeästi epädemokraattisilta en kannattanut YHTIÖITTÄMISTÄ.
Huom… olen useasti todennut taloutta täytyy johtaa YKSILÖJÄRJELLÄ ja yhteisellä VIISAUDELLA, mutta motivaatio tuloksen tekemiseen tehdään TUNTEELLA ja yhteisentyön TAIDOLLA.

11.6.2014 INFOTILAISUUS OLI HYVÄ
– Toiminnan muutoksen perusteena on edellisten sekä ”edellisen” valtuustokauden päätökset mm. ”tehokkuuden lisääminen”.
– Olemassa olevan toimintastrategian mukaan TEHOKKUUDEN LISÄÄMINEN IMATRAN KAUPUNGISSA ON YHTEISELLÄ PÄÄTÖKSELLÄ SOVITTU jo aikaisemmin ja tällä ko. toiminnan järjestelyllä TTp (Teknisen Tuotantopalvelun) tehokkuus paranee.
– TTp yhtiöittäminen on eri asia kuin TTp uudelleen järjestely.
– Huomioiden muutamia yksityiskohtia, mm. henkilöstön kovia irtisanomisia ei tapahdu, eläkepoistuma on ”lähes” suunnitelman mukaista.
– Myyntisuunnitelma tai kumppanin hakeminen tehostettuun toimintaan ei ole ko. prosessissa
– ”hiljaisentiedon” siirtyminen kuulemani mukaan hallinnassa, henkilöstön tyytyväisyys järjestelyyn, hyvä?, tyydyttävä. jne…

Kun luottamushenkilönä on ollut näissä yhtiöittämisissä mukana viimeiset 10 vuotta niin on ”kohtalainen” vainu missä ”haisee missä tuoksuu”.
– Tässä ei ”haise” ja tuoksukin on vähemmän epämiellyttävä. Toki, muutos ja epätietoisuus herättää aina vastarintaa, mutta ”liike” on jatkuvaa halusimme tai emme. Kysymys on enemmän siitä pystymmekö olemaan oikeilla tiedoilla ja viisaudella mukana ”liikkeessä” ja muutoksessa.
– Yleisesti ympäristömuutoksista, uusi kuntalaki tulee, kuntaliitokset tulee muodossa tai toisessa, Erva tulee, kunta-alalata katoaa lähes 40000 työpaikka vuoteen 2020 mennessä jne.
– Kaikki vaikutta nyt tehtäviin päätöksiin halusimme tai emme, mutta päätöksiä on tehtävä silloin kun ne on ”kypsiä” päätettäväksi. Tämä asia on ”riitävän” kypsä päätettäväksi.
– Minä hyväksyn esitetyn (TTp) Teknisen Tuotantopalvelun uudelleen järjestely, mutta en hyväksy uuden yhtiöin perustamista ko. järjestelyä varten.
Valitettavasti ennen 11.6.2014 tilaisuutta minulla oli ”tuoksu sekä haju” että ”KiPa” olisi ollut uusi perustettava yhtiö n.o. tätä ”yhtiöittämisjärjestelyä” varten. Tämä oli väärin käsitys. korostan vielä että strategiapäätökset ”Imatrakonsernin” rakentamiselle on tehty vuosia sitten ja tärkein meidän tehtävä on olla muutoksen hallinnassa ”järjellä” mukana.
On turha miettiä kovin syvällisesti viekö joku muu puolue tätä maata tai kaupunkia vaiko toteutuuko demokratia vai onko meillä asiantuntijoita ”tulevaisuuden” hoitamiseen. On hoidettava oma ”pesä” kuntoon, meillä on oltava ”sitä kaikkea”.
– Yhteistä ”viisautta” SDP:stä löytyy jos se halutaan löytyvän, Miia Petra meni Brysseliin sillä viisaudella..
On herättävä tähän aikaan, jossa ”tiimi” viisauden kuin voiman tilanne johtaminen ja hallinta on menestyksen avain. Sivistymätön yksilöviisaus ei kehitä yhteisöviisautta.
Kun uusi kuntalaki astuu voimaan, hiukan korostetusti sanottuna, asiantuntijuus on A ja O ja vapaamatkustajien mukanaolo hallitustyöskentelyssä… SE AIKA on eletty.
Demokratia toimii silloin hyvin, kun puhumme runsauden jakamisesta, mutta huonosti silloin kun puhumme niukkuuden jakamisesta, jossa ihmisen itsensä suojelemisen geeni puuttuu peliin puoluetta katsomatta.
Ihmisyhteisöjen kestävän kehityksen takana on kaksi asiaa sivistyneisyys ja primitiivisyys, sivistyneessä yhteisössä on kehityksen ja menestymisen avaimet.
Hiukan pitemmälle mietittynä….… ”nyt on löydettävä strategia jolla SDP:n kannatus on 1.4.2015 …. 19,2% ….. tuskin tarvitsee keroa miksi.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *