19.10.2015 valtuustokokous, ”pakolaiskokous”

Ensiksi SD VALTUUSTORYHMÄN KOKOUS
Valtuustoillan esityslistan läpikäynti, jossa ei merkittävää asiaa…
Puheenvuoroja kaikkiaan n. 15 kpl… Eniten keskustelua herätti kohta pykälä $8 eli konserniyhtiöiden, ”tyttärien rahanpyynnit”. Kaupunkin tila hyvä, kaupunkikonsernin velkatila ei hyvä ja mielenkiinnolla kuunnellaan tuleeko pakolaisasiat puheeksi, kuunnellaan ensiksi …. Kommentit toiseksi…

VARSINAINEN VALTUUSTOKOKOUS
19.10.2015 Valtuustokokous,
Alkupykälät OK. ja seuraavat pykälät antoivat aihetta keskusteluun…

$4 Terveydenhoidon ylitys 2,3M€. Perusterveydenhoito on pysynyt budjetissa. (ETH) erikoisterveydenhoito on tehnyt ennalta odotetun ylityksen. Osa ylityksestä johtuu Eksoten antamista budjettiluvuista. Tokaisi ”erikoissairaat” ja vanhuksien tekemät kustannukset syntyvät käytön mukaan.
”Saas nähdä kun siirrytään Eksoteen 2016”

8$ ”Imatran Tilat -liikelaitos hakee Imatran kaupungilta 2.000.000 euron pitkäaikaista lainaa kattamaan vuoden 2015 rakennusinvestointien lisäkulujen paikkaamiseksi.
Korjaavia investointeja ovat mm:
– Vuoksenniskan koulun perusparannuksen budjettiylitykset
– Koskikampuksen piha
– Kosken koulun teknisen tilan laajennus
– Tainionkosken koulun ruokalarakennuksen vakuutuksen omavas- tuu sekä tehdyt muutostarpeet
– Mansikkalan koulun korjaukset
– Lyseon/Savikannan väistötilojen kulujen kattaminen

9$ teatteri lisärahan (+0,6) toteaminen eli nyt 6,6M€ .. Puheenvuoroja 10 kunta tunnetta, taidetta, taloutta ja kaikilta toteamus, kustannusarvioissa on pysyttävä. Saa nähdä paljonko koko teatteri tulee lopulta maksamaan..

12$ Pakolaisten ja maahanmuuttajien kysymys. PS ponsiesitys ”perheitä Imatralle” ei muuta kuin ko. ponsi äänestykseen…keskustelua ja puheenvuoroja noin 20 kpl.
Pakolaiskysymys on ”Kansallisen” politiikan asia eikä Imatra asia…käsityksiä ei voi hyväksyä, mutta ymmärtää kylläkin… Jos yksi tuo 10 lisää meidä on ajateltava kaupunki mahdollisuuksia majoittaa perheitä…valikointia ei ääneen voi sanoa. Äänestys 10/33…

13$ valtuutetun aloite ja virkamieskäsittelyyn…valtuutetut käsittelevät valtuutetun aloitteen.
Esimerkki ”Kokouspalkkioiden puolittaminen ja siitä saatava hyöty PK yritysten hyödyksi” aloite.
Valtuustoaloitteen käsittelyyn selvä malli, eli kuinka valtuutettu voi tehdä valtuustoaloitteen ja kuinka se menee virkamiesvalmisteluun ja sieltä uudelleen esittelyyn ja päätöksen tekoon..

NO PAKOLAISKYSYMYS jäi lehdistön riepottelua..

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.