Minun näkemykseni ja lyhyt sanoma pitkästä tilaisuudesta
Kun lueskeli Uutisvuoksen 23.3 ja kuunteli seminaarin niin tulee väkisin siihen tulokseen että Vuoksenniska on ”storaEnson” vanki kun puhutaan maankäytöstä ja nukumalähiö kun puhutaan kaupungin strategiasta liike-elämässä.
Miksi Vuoksenniska on ajautunut tällaiseen asemaan kaupungin kehityksessä on useampien vuosien suunnitelmallinen tulos jonka realiteetit ovat perintöä teollisen yhteiskunnan ajoilta. Yhteiskunta jossa oli vain suuria yrityksiä ja kaupunki joiden tulonlähteenä oli verotulot. Helppo elämä jossa on luotettu poliitikkoihin elinympäristön kehittämisessä, mutta nyt elämä ei ole -70 lukua vaan 2010 ja…
Nyt palveluyhteiskunta on luonut uusia mahdollisuuksia kaupungin monipuollisstumiseen. Näihin monipuolisuuden mahdollisuuksiin on tartuttava, mutta ei sokeasti. Palvelulla busineksen tekeminen vaatii luovuutta joka ei saa olla toisten matkimista. Luovuutta joka on oltava koko alueella ihmisissä, yrityksessä, kyläyhteisössä, kaupungissa ja ennenkaikkea kaupunkisuunnittelussa, eli kaikessa.
Painotus liike-elämän ja PK-sektorin voimakkaaseen kehittämisen liikenteen ja hyvän logistiikan varrelle tulee tehdä huolellisesti ja harkiten. Kylien keskustat ei saa tyhjentyä ei etenkään päivittäisistä palveluista. Kuinka Vuoksenniskalle tulee käymään on kiinni vuoksenniskalaisista jossa on työvälineenä ”Niskan Vuoksi ry” ja sen aktiivisuus.
Minun näkemykseni kaupungin suhtautumisesta Vuoksenniskaan tänään ja huomisena …
Asumista kaupunkin ”virkamiesten strategia” lyhyellä tähtäyksellä tukee, mutta liike-elämän intressit ovat valitettavasti muualla kuin Vuoksenniskalla. Vuoksenniskaan kohdistuvan pitkätähtäimen strategian tulee päättämään kuntauudistus jota ”sote soppa” hämmentää. Vuoksenniskan kehityksen tulee päättämään pohjoisen Imatran lisäksi Ruokolahti sekä Rautjärvi, eteläinen Imatra ei halua kehittää Vuoksenniskaa.