25.2.2018 loppuuko AMK opiskelu Imatralla.

Pitäkäämme AMK opiskelu Imatralta LUOMALLA UUTTA mallia opiskelulle. Ammattiurheilu ja ”tulevaisuuden” ammattiin koulutus yhtäaikaa ja käsi kädessä.. on ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ABC… 

Kun on nähnyt tätä opiskelun maailmaa monelta suunnalta niin ihmettelee E-Karjalan AMK koulutusta ja miksi ja mihin on IMATRALLA opiskelu kadonnut. – 80- 90 luvulla oli laajapohjaisesti mm. ammattikoulu, teku, opisto, AMK lähialueella ja yliopistokoulutusta kauempana.

2000 luvulla opiskelijat alkoivat kadota Imatralla. Samaan aikaan syntyi uusia teollisuuden ja teknologian AMK koulutuksia maakuntiin mm. Etelä Savoon ja Mikkeliin, Savonlinnaan jne.

Jotain ajattelematonta on E-Karjalan opiskelumaailman hallinnassa tapahtunut. Missä on AMK opiskelupaikkojen luomisen tahtotila ? Onko seuraava askele lopettaa ammattiopisto Imatralla siirtämällä tämäkin ”johonkin”, ihmetellen samaan aikaan E-Karjalan vähenevän väestöä.

E-Karjalassa on metsä- ja terästeollisuuden vahvoja globaaleja yhtiöitä. Yhtiöt tarvitsevat erilaisia palveluja. Näille yhtiöille ei ole tarjolla riitävästi maakunnassamme alihankkijoita, omia korjaus- ja kunnossapidon palveluja. Vuosittain alueen tehtaiden huolto- ja kunnossapitoseisakeissa pyörii 50-80milj.€ pelkkinä työpanoksina ja näistä miljoonista suurin osa valuu maakuntamme ulkopuolelle ja EU:n työvoiman maihin. Miksi näin käy?

Restonomikoulutusta tulee suorittaa sielä missä on luonnolliset matkailun vahvuudet, vahva brändi ja vuosisadan matkailun perinne. Vuoksi, Valtiohotelii ja nyt uutena liikunta-, Saimaa- , luontomatkailu ja kilpaurheilun alue Ukonniemi.

Mihin on kadonnut Imatralainen tahtotila luoda uutta, rakentaa omilla vahvuuksilla tulevaisuuden AMK koulutusta. Tehdä uutta koulutusta jossa yhdistyvät kylpylät, Ukonniemen matkailu, ammattiurheilun, AMK- ja toisen asteen ammatilliset opinnot.

Pidetään taidekoulu Imatralla. Ei anneta AMK koulutuksen valua ulos Imatralta, kuten on annettu aikoinaan metsäteollisuuden AMK koulutus, prosessi- paperi, kuin kunnossapidon koulutus. Onko meillä ”päättäjiä” jotka ajavat puheilla ja teoillaan opiskelijoiden tuoman elinvoiman ”johonkin”, pois Imatralta ?

Imatran asukasmäärä vähenee, eläkeläisten määrä kasvaa, työssäkäyvien mm. opettajien määrä vähenee, nuoriso lähtee opiskelukaupunkeihin, syrjäytyneet ja vanhukset jäävät katselemaan tätä ”ihmeellistä Imatraa”. Tuskin tälläistä tulevaisuutta Imatralle kuvitellaan.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.