27.3.14 Imatran sdp yhdistyksen kevätkokous

27.3.14 Imatran sdp yhdistyksen kevätkokous
klo 18-20. ”Imatrankoskella”
Normaali kevätkokous johon oli pyydetty kaupungin talousjohtaja kertomaan Imatran kaupungin tilanteesta niin taloudesta kuin toiminnasta.
Puheenjohtaja avasi ja toinen ”valittu” puheenjohtaja jatkoi §5 eteenpäin.. Mukana noin 15 jäsentä ja puheenvuoroja käytti 7 henkilöä.
Kaupungin tilannekatsaus oli realistisen pessimistinen jossa ei haavekuvia ruusuisesta Imatrasta ollut nähtävissä. No, näin sen tuleekin olla etenkin kun puolet kokousajasta oli menneiden aikojen muistelemista. Hyvä niin, ja menneisyys nähdä hyvin subjektiivisena ja monesti se halutaan kuvata juuri sellaisena millaisena halutaan sen näyttävän. Jotenkin tämä Imatralainen ”kolmen sdp:n järjestön malli” on tuhlannut energiansa tähän sisäiseen taisteluun olemassa olosta ja pelkoon tulla omilta ”selkään ammutuksi” jolloin epäonnistuminen puolueen yhteisissä ”isoissa” asioissa mm. yhteistyö Lappeenrannan kanssa on ollut ja on edelleen enemmän todennäköinen kuin epätodennäköinen. Nyt kun on kuunnellut reilun vuoden näitä Imatralaisia oligopoli järjestöjä niin sukupolvi täytyy vaihtua muuten syvä konkurssi käydä ennen kuin katkeruus katoaa ”kapinettikeskustelusta” ja Lappeenranta sekä Imatra voivat aidosti tehdä poliittista yhteistyötä ”yhteisten” asioiden kehittämiselle.
Pitkäaikainen koskenparassäätiön puheenjohtaja muuttaa pois Imatralta ” johonkin”, no aika tulee kertomaan mihin ja milloin. On hyvä että jatkuvuus on askelmerkattu eteenpäin… onko asioiden eteenpäinvijä eli sellaista kaismaa jolla rakennetaan tulevaisuutta, saanen epäillä ??

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.