28.5.2018 KANSALLISIHMEEN Imatran tilinpäätös..valtuuston kokous.
(Tässä on teksti josta SD valtuustoryhmän puhe oli kasattu… 80 % tekstistä oli puheessa..)
Kaikesta ”KANSALLISIHMEISTÄ” huolimatta Imatran kaupungin on tehtävä talousarvio ja tilinpäätös aivan samalla tavalla kuin ilman ihmeitä olevat kaupungit.
TALOUSARVIO” ON OHJEENA TOIMINNALLE. TILINPÄÄTÖS” KERTOO KUINKA TOIMINNASSA ON ONNISTUTTU.
Tulee muistaa, että TILINPÄÄTÖS ON HISTORIAA ja historiasta on otettava oppia. OPPIA TULEVIA TALOUSARVIOITA VARTEN unohtamatta lähi vuosien strategiaa ja strategian tarvitsemia muutoksia.
TILINPÄÄTÖS KERTOO totuuden taloudesta, kuin myös saavutetut TAVOITTEET..
ONKO VUODEN 2017 KÄYTTÖTALOUS pysynyt hanskassa.
Vastaus: ON PYSYNYT, tuloja on budjetoitua enemmän eri toiminnan sektoreilla.
Onko INVESTOINNIT osuneet kohdalleen.
Vastaus:
KUNTALAISTEN PALVELUIDEN KOHDALLA osumat ovat kohdallaan ja KOKONAISTULOS ON HYVÄ. ELIKEINOPOLIITISISSA INVESTOINNISSA ON NOUDATETTU ”HARKITTUA ETENEMISTÄ” seuraten maakunnan kehitystä hyvä näin.
TILINPÄÄTÖS KERTOO ONKO KAUPUNGIN KEHITYKSESSÄ ONNISTUTTU JA ONKO KEHITYS MENNYT HALUTTUUN SUUNTAA.
Poimintoja muutamista tunnusluvuista:
IMATRAN KAUPUNKI
– Kaupungin tilikauden tulos noin 7 milj€ ….. HYVÄ
– Vuosikate 16 milj€, SUUNNITELMAN mukaiset poistot 10 milj€…. HYVÄ
– Toimintakate pieneni (-0,5 %) …. Muutos HYVÄKSYTTÄVÄ
– Verorahoitus pieneni 2(-2,5 %) …. HUOLESTUTTAA. KUINKA VEROTUS HALLITAAN JATKOSSA JA PIENENEEKÖ VEROTULOT MERKITTÄVÄSTI 2020 luvulla. huom1 ”VEROINSTRUMENTIT” OVAT EDELLEEN KAUPUNGIN KÄYTÖSSÄ. huom2 MAAKUNNAN KÄYTÖSSÄ VEROINSTRUMENTTEJA EI OLE.
– Kaupungin lainakanta n.60 M€. Asukasta kohti lainaa oli 2.200 € edustaa VALTAKUNNAN KESKITASOA ….EI ONGELMA..
– Kaupungin omavaraisuusaste 62,3 %. PARANI …… HYVÄ KEHITYS..
– Lainanhoitokykyä kuvaavat luvut ….. OVAT VÄHINTÄÄN TYYDYTTÄVIÄ
– Suhteellinen velkaantuneisuus, eli tässä tarkoitetaan ”velan suhde liikevaihtoon” oli vuoden lopussa 47%. OK ….. MUTTA KUINKA TULEE KÄYMÄÄN JATKOSSA…
IMATRA KONSERNI..
Konsernitilinpäätös toteaa, että konsernin omavaraisuusaste pysyi ENNALLAAN
– n.35%. KUINKA JATKOSSA ….. JATKOSSA % TULEE LÄHESTYÄ 40%
Koko KAUPUNKIkonsernin lainakanta oli vuoden lopussa 200,4 M€.
– ONKO KUNTALAISEN TÄSTÄ VELASTA OLTAVA HUOLISSAAN.
Vastaus:
IMATRAN TULEVAISUUS EI SUORANAISESTI HUOLESTUTA, MUTTA VÄLILLISESTI KAUPUNKIKONSERNISTA KATSOTTUNA KYLLÄ ….. SE HUOLESTUTTAA.
– Konsernin lainakanta lisääntyi 4,7 M€. Asukasta kohti konsernilainaa oli 7.350 euroa. Valtakunnassa Kuntien konsernivelka oli keskimäärin 6000 euroa as.
– Konsernin nettovelkaantumisaste pysyi edellisen vuoden tasolla ollen vuoden lopussa 141 % TOIMINTAKATTEESTA LASKETTUNA..
HUOM…JOS JOKU MUISTAA, NIIN KREIKAN TALOUDEN ALAMÄKI ALKOI SIITÄ KUN KREIKAN VALTION JULKISEN TALOUDEN VELKA OLI 150% BKT:sta.
HUOM… ”VELKA ON VELI OTETTAESSA JA VELJEN POIKA MAKSETTAESSA”.
– on vanha sanonta joka on vuosittain todettava hyvinkin TARKKAAN JA GLOBAALIT riskit VELAN HALLINNALLE TODETTAVA FAKTOILLA …. EI TUNTEELLA…
28.5.2018 MIHIN KÄYTETÄÄN KAUPUNGIN OMAISUUDESTA SAADUT MYYNTITULOT ?
– investointeihin…
– velan lyhentämiseen…
– palveluiden parantamiseen..
Eli. 20milj€ ELI TERVEYDENHOIDON KIINTEISTÖT (tätä ei voinut sanoa koska päätös tehdään tämän kokouksen kohdassa 10) …ISS OSAKKEET 3M€ MYYNTITULOT MIHIN KÄYTETÄÄN..JNE… TÄTÄ KANNATTAA NYT MIETTIÄ… TULEVIA TALOUSARVIOITA/ TILINPÄÄTÖKSIÄ VARTEN..
TOTUUS… NOPEAT SYÖ HITAAT…
(LAISKAT JA HUOLETTOMAT KUNNAT HÄVIÄVÄT, PYYHKIYTYVÄT POIS …NÄIN ON AINA KÄYNYT… JA NÄIN TULEE KÄYMÄÄN JATKOSSAKIN)
TYÖLLISYYS JA VÄKILUKU… TÄSTÄ ON OLTAVA HUOLISSAAN..
MAAKUNNASSA väkiluku huolestuttaa -700 / vuodessa.
Imatralla -240, Lranta + 50, kaikissa muissa maakunnan kunnat PITKÄÄ miinusta.
TYÖLLISYYSLUKUJEN KEHITYS … työllisyys% 68% ???
Maan hallituksen tavote 72% nyt (75%) KUINKA IMATRAN KAUPUNKI huoltosuhteen tulevaisuudessa hoitaa HUOLESTUTTAA.
TYÖTTÖMYYS % 16 on liian korkea.
TYÖNANTAJIEN LUKUMÄÄRÄ IMATRALLA on pieni kun vertaa muihin vastaaviin kaupunkeihin..
– IMATRAN KAUPUNGIN … KAUPUNKIKONSERNIN SUURI HAASTE ON LUODA HOUKUTTELEVAT OLOSUHTEET (YRITTÄJILLE) ELI TYÖPAIKKOJA LUOVILLE YRITYKSILLE IMATRALLLA..
SUURI FAKTA … STORAENSO … OVAKO, EI TEE OMAA MENESTYSTÄ, OMAA KANNATTAVUUTTA, TUOTTAVUUDEN LISÄYSTÄ HENKILÖMÄÄRÄÄ (VERONMAKSAJIA KAUPUNGILLE) LISÄÄMÄLLÄ….
INVESTOINNIT TULEVAAN ….ON TÄMÄN TILINPÄÄTÖKSEN VIESTI
– SIVISTYKSEN VAATIMAAN ”MONITOIMIKIINTEISTÖ ” Mansikkalan koulu on nyt MENOSSA
– Maan hankinta ja ”HILJALLEEN KIIRUHTAVA” OIKEIDEN KOHTEIDEN KAAVOITUS .. ON myös tämän tilinpäätöksen viesti tuleville vuosille..
– KÄYTTÄMÄTTÖMÄN OMAISUUDEN POISTOON on tehtävä viisaasti..
OIKEA TUNNE, OIKEA IDENTITEETTI TEKEE TULEVAISUUDEN IMATRABRÄNDIN JOLLA ON OMA HINTANSA JA JOKA ON VAIN YHTEISELLÄ VIISAUDELLA HALLITTAVISSA.
NYT ON ”OIKEIN” KERTOTTAVA VERONMAKSAJILLE, MIKSI KAIKKEA VANHA EI VOIDA SÄILYTTÄÄ..
SIVISTYKSEN LISÄÄMINEN JA TOIMINTA OLOSUHTEIDEN PARANTAMINEN OVAT NIITÄ INVESTOINTEJA JOILLA TULEE EDETÄ Imatran kaupungissa..
KAUPUNKIKONSERNIN TULEVAISUUS … ON OLTAVA YKKÖSENÄ
VAKAA talous ja NYKYAIKAINEN palvelurakenne edellä on edettävä tulevaisuuteen…
– Talous on pidettävä FAKTOILLA hallinnassa …
– Palvelurakenteen kehitys on rakennettava FIKTIOLLA… ON OLTAVA luovuta, näkökykyä ja uskallusta tehdä tulevaisuutta..
RISKIEN HALLINTA … ”ON OLTAVA TIETOISIA TULEVASTA” ja ”OPIT” OTETTAVA MENNEESTÄ..
Taloudessa, oikea TULOPOLITIIKKA ja hallittu menopolitiikka on A ja O.
Elinvoinnissa, uusia ASUKKAITA ja TYÖNANTAJIA …. niitä on vain saatava Imatralle..
Hyvinvoinnissa, ”KAIKKI ON PIDETTÄVÄ MUKANA”
KAAVOITUS TUO ELINVOIMAA, HYVÄLLÄ KAAVOITUKSELLA , HYVÄLLÄ BUSINEKSELLA TUOMME TULIJOITA JA TULO KAUPUNKIIN…
KONSERNIPOLITIIKKA, KONSERNIOHJAUS …
Konserniohjaus ei ole yhden eikä kahden henkilön SHOW…
Kaupunkikonsernia ei ohjata kuin yksityistä yritystä…
KONSERNIHALLITUKSEN on pystyttävä parempaan yhteistyöhön ”OMISTAJIEN” kanssa.
Puhee LOPUKSI…
MENOT ovat hillitysti kehittyneet …..
TULOT ovat hallitusti kasvaneet ….
TOIMINNAN ”KANNATTAVUUS” ON PARANTUNUT..