Omat arvoni ovat SDP:läisiä, mutta en voi olla ”Imatran SDP:n fani”
…. Menneisyydessä eläminen ei tuo menestystä tulevaisuuteen. Menestyvä SDPläisyys kuuntelee avoimin SILMIN tätä päivää ja haluaa kehittyy sen mukaan … Valitettavasti Imatralla on jämähdytty menneisyyden vangiksi … 3Djärjestöä ei ole tätä päivää.
…. HUOMISESTA KERTOMINEN ….LUOTTAMUS, TURVALLISUUS ja OIKEAN TULEVAISUUTEEN NÄKEMINEN ON tämän päivän johtamisen tärkeä ”momentum”….
….. SIVISTYMÄTTÖMYYS JA VOIMAKAS ITSEKKYYS EI VAIVAA RUOTSALAISTA SOSIAALIDEMOKRATIAA, entä suomalaista tai imatralaista ….
….. Joukkuetta on osattava johtaa rationaalisesti ”HYVIN” ja emotionaalisesti ”OIKEIN”. Tämän päivän ”ihmisten”johtaminen ja aito kuuntelu on IMATRALAISEN SDP JOHTAMISEN ONGELMA … nyt tehdään työtä vuodelle 2017 …. ei vuodelle 1917.
Nyt on valtuustokauden puoliväliin päästy, varmasti kannatta itse kukin valtuutetun katsoa, mistä lähdettiin, mitä päätettiin, missä ollaan ja mihin tullaan menemään. Mennäänkö voittoon vai tappioon ?
YKSI ”SIVISTYNUT” MUUTOS IMATRALAISESSA MEDIASSA, julkisessa lehdistössä, on tapahtui vuoden 2014 puolivälissä….. IMATRALAISEN SDP:n julkinen HAUKKUMINEN LOPPUI … MUUTTA MIKÄ OLI MOISEN SIVISTYKSEN SYYNÄ ? OLIKO LEHDISTÖ ? VAIKO sdp:N SIVISTYMINEN.
ON KUULUTETTU OSALLISTUMISTA mm. KOKOUKSIIN
Kyllä KOKOUKSIIN osallistumattomuus kertoo jostakin ONGELMASTA.
– onko ihmisen ”ajan käyttö” osallistumattomuuden ykkös kysymys, TUSKIN ON
– vaiko ”kiva fiilis” tulla kokoukseen, SOPII MIETTIÄ
– vaiko jokin muu syy olla pois kokouksesta, TEKOSYY
Jos halutaan aktiivisten ja ajattelevien ihmisten osallistun ”kokouksiin” kannattaisi analysoida:
– miksi ihmiset haluavat tulla mukana ja osallistua kokouksiin sekä päinvastoin …. johtopäätökset tämän jälkeen.
Jos joukkueelle halutaan menestystä, on se tehtävä KUUTELEMALLA JA SOPIMALLA …. TIIMITYÖLLÄ.
Elämme voimakkaa muutoksen aikaa. Muutos on jatkuvaa ja muutoksen menestyksekäs hallinta on taitolaji. Se joka tämän, sekä info- ja emotionaalijohtamisen, taitaa on kevään 2015 voittaja.
29.1.2015 SDP KANNATUS ON NOUSSUT MUTTA ….
SDP:n 19,2% kannatukseen on vielä matka. Rinne on tehnyt ”koruttomilla sanoilla” hyvää työtä (9-), Tuomioja on pitänyt SDP:n ”luottamuksen” ja ”realismin” politiikan pelissä mukana …. JuttaU:n vuoro tulee myöhemmin hänellä on NYT AIKAA KUULLA JA KUUNNELLA… LUODA UUTTA SDP:N TULEVAISUUTTA