5.1.2018 ..JOULUKUU2017… joku pääsi sotkemaan sivut !

5.1.2018 ..JOULUKUU2017… joku pääsi sotkemaan sivut !

Jäi tämä joulukuu 2017 muistiinpanojen ja keskusteluiden tasolle. Kirjoituksia ei päässyt kirjoittamaan. Jäi siksi kun joku ”hakkeri” oli kaapannut sivut joulukuun alussa omaan käyttöön eli murtanut turvamuurin joko tahallaan tai vahingossa.  No nyt on toiminta palautettu oikeisiin uomiin… Mitä sotkua oli käynyt selviää myöhemmin. Kirjoituksia käynnistellään sitä mukaa kun ” täys varmuus ” sivujen hallinnalle saadaan toimimaan..

Loppuvuosi 2017  ja Joulukuu oli kiireistä aikaa myös kuntapolitiikassa useammasta syystä.

Ehkä keskeinen tapahtuma oli tulevaisuuden budjetin, 2018 ja 2019-2020 käsittelyn päätökseen saattaminen.

Toisena Imatra ja koko maakunnan kannalta oli EKSOTE palvelusopimuksen selvitys vuodelle 2018. Toki suuntaviivat on päätetty 2016 mutta mitä täytyy kehittä, parantaa, mikä toimii ja mikä ei toimi. Saako Imatralainen sen palvelun jonka palvelusopimus edellyttää ? Onko palvelusopimus riittävän laaja kattamaan kaikki ne palvelut jota imatralainen veronmaksaja tarvitsee ?

Kolmantena keskeisenä asiana on kaupungin kiinteistömassa ja sen tulevaisuus. Esimerkkinä koulut ja julkisen hallinnon tilat mukaan lukien kuntalaisille tarjotut harrastetoimintaan tilat, tämä kaikki homeinen ja ilmanvaihtoineen.. Mikä tulee olemaan Imatran ”sote” kiinteistöjen ja nykyisten terveyspalvelupaikkojen tulevaisuus ?

Uutena vanhana asiana on uusien ”sivistystemppeleiden”, uusien monitoimitilojen rakentaminen ja vanhojen koulujen joko purkaminen tai myyminen muuhun käyttöön. Tarvittavista päätöksistä 60% on tehty ja loput 40% tehdään  2018 – 2019 aikana.

Uutena asiana on myös kaupungin kaavoituksen voimakas uudistaminen ja uusien maa-alueiden luominen uudelle rakentamiselle. HENKILÖKOHTAISESTI SAAMIEN PALAUTTEIDEN VIESTI ON SEURAAVA:

KYSYKÄÄ ”TUOREILTA”, NYKYISILTÄ JA TULEVILTA  ”TÄNNE HALUAVILTA” PÄÄKAUPUNKISEUDUN, MAAKUNNAN JA IMATRAN ASUKKAILTA MITÄ HE HALUAVAT.  SIELLÄ ON TULEVAISUUS… 

 

 

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *