5.4.2016 KULTTUURITALOLLA ”kirjasto ja digitalisaatio”

5.4.2016 KULTTUURITALOLLA ”kirjasto ja digitalisaatio”
klo 09-11, osallistujia, kuulijoita noin 40.

Imatran kaupungin kulttuurisalissa oli tilaisuus, jossa esiteltiin ja keskusteltiin mihin suuntaan olisi kirjastopalveluita, kirjaston toimintaa, kehitettävä.
K-johtaja avasi tilaisuuden teemana sähköinen hallinto ja ”tulevaisuudesta”. Tulevaisuus jonka me digitalisoimme tai asiakasmaailma laitta meidät jälkijunassa tekemään niin… Kirjaston toiminta on yksi päivityksen kohde joka on rakennettu sivistyksen ylläpitämiseksi ja ”kehittämiseksi”. Nykymuodossa kirjojen lainaaminen on yksi ”katoava kansanperinne”. Toki lainaus ei ole merkittävästi pudonnut, mutta nuoriso on kadonnut… Toki on paljon muitakin ”katoavia kansanperinteitä” jotka ovat tulossa digitaaliseen palveluun, on liikunta, päivähoito, julkinen liikenne, kela, logistiikka jne.. Tämä tapahtuu niin kaupungissa kuin maakunnassa. Digitalisoinnin etenemistä emme voi jarruttaa ja jälkeen jäämisen voimme aktiivisella toiminnalla estää… Eli sähköistymään kaupungin hallintoa, tehtävät tähän aikaa samoin palvelut.

Konsultti jatkoi esittämällä KIRJASTON nyky tilanteen ja kuva tulevaisuudesta. Malleja läheltä ja kaukaa… Hyvä esitys..

Oma kuuleminen ja yhteenveto tilaisuudesta.
”KIRJASTOLLA ON LOISTAVA MENNEISYYS tiedon ja sivistyksen lähteenä” oli alustuksen pitäjän toteamus johon voi hyvinkin yhtyä.
Tiedon hankinta on kirjastopalvelun tärkein tehtävä, mutta tutkimukset osoittivat että tämän päivän tiedosta haetaan 9% kirjastosta. Nuoriso hakee tiedon sähköisestä maailmasta. Toimintaympäristö on vain muuttunut, mutta edelleen KIRJASTO ON IHMISIÄ VARTEN ja tässä sen on kehityttävä. ”Uusi kirjasto” on ALUSTA UUDELLE KANSALAISYHTEISKUNNALLE… KULTTUURILLE, TIIMIPALVELULLE… esim. seniorit opettavat toinen toisinaan yhteisissä tilaisuuksissa ja henkilökunnan on oltava ”asiakasrajapinnassa” rakennettaessa kirjastopalveluja..

Kirjaston digitalisoinnin yksi merkittävä ja ennakkoon huomioitava ongelma on TEKIJÄN OIKEUDET JA KÄYTTÄJÄLISENSSIT …. halpa tieto kaikille, kallis tieto maksajalle… erikoistieto on kallista

Mutta suuret mahdollisuudet ”digitaalisella kirjastolla” on kuntalaisen tiedon ja sivistyksen päivittämisestä…. EDELLEEN KIRJASTON ON OLTAVA IHMISIÄ VARTEN… tieto löytyy verkosta, mutta mitä kaikkea muuta kirjasto voi kuntalaiselle tuottaa ?

Saatat pitää myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *