8.3.2016 Valtuuston ”kori”seminaari klo 13.30 – 15.30

8.3.2016 Valtuustoseminaari klo 13.30 – 15.30
Valtuustosalissa ja mukana noin 1/2 valtuutetuista, virkamiehiä 10 muita ”kuulijoita” 1/2 tusinaa…
1. Seminaarin avaus
2. Kehittämiskoristrategian toimeenpanoon, aikataulu.
3. Palveluverkkovalmistelu, suunnittelu ohjenuorana tuleville kaupunkipalveluille.
4. Kehittämiskorikatsaukset, ”viisi koria”
– Keskushallinto- ja konsernipalvelut. Kaupunkikehittämispalvelut. Geopark Unesco-status Etelä-Saimaalle. Hyvinvointipalvelut.

5. Keskustelua … No.no puheenvuoroja n. 20 ja aika vaikeaa oli keskustella ”itse aiheesta”
– Päällimmäisenä ….tuli mieleen onko kaikki valtuutetut ymmärtäneet missä mennään ja mihin tullaan… 11kk/2016 ? ja onko valtuustolla, (2/3 valtuutetuista) muuta kuin kuulemisen ”osuus” tässä kaupunkikonsernin rakentamisessa.

– ”Rivivaltuutetulla” vielä vähemmän, eli jos ei istu kaupungin hallituksessa, hyvinvoinnin tai kehityksen lautakunnassa tai jossakin työryhmässä on aika vaikea kuvitella että valtuutetun motivaatio riittää istumaan ja kuulemaan vastaavia seminaareja.

– Itse näen että minä veikkoh ”istun” aika kaukana kaupungin tulevaisuuden kehittämisestä. Luin läpi kaikki aiheet, toteamalla että näin ”kaupunkikonsernin” kehittämiskorien rakentajat ovat Imatran tulevaisuuden ajatelleet.

– Onko seminaarissa esitetty kaupungin hallinnon- ja kehityskorien ”malli ja suunta” hyvä vai huono.?
– Vaikea on vastata
– mutta 80% kuulemasta ja 50% informaatiosta on ymmärrettävää puhuttaessa,”Imatran kaupungin tulevaisuuden strategiasta”.
– mitä tämä ”koristrategian pilveen piirto” käytännössä tarkoittaa? ja onko suunta oikea ?
– mikä on vaihtoehto, hallinnon- ja kehityskorien ”malli ja suunta, on olemassa vaihtoehtoja?
– joten ”peräpenkistä” voin todeta strategiasta 80% OK, (toimintamallista ??% ), ”aika” kääntää loput 20%.
Lueskelin seminaaria viekö jälkikäteen mutta toimintamallia en oikein pystynyt sisäistämään, siksi ??.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.