13.12.2016 Vanhusneuvosto ja Kaupunkikehityslautakunta.

13.12.2016 Vanhusneuvosto ja Kaupunkikehityslautakunta.
ENSIKSI
Vanhusneuvosto klo 11.30-15.00.

1. Kokouksen avaus
2. Veteraanipalvelujen tilanne
Diaesitys oli valaiseva ja puheenvuoroja ”veteraanien tästä päivästä” käytettiin 8 kpl.
3. Vuoden 2017 toiminnan suunnittelua
Edellisessä kokouksessa aloitettiin ensi vuoden toiminnan suunnittelua ja sovittiin, että toimintasuunnitelma tehdään viidelle kuukaudelle (tämän valtuustokauden loppuun).
Vuoden 2017 toiminnan teema kytketään Suomi 100 v. teemaan Yhdessä.
Keskustelussa liitettiin Yhdessä teemaan yhdessä tekeminen, yhdessä oleminen, yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen. Keskustelun pohjalta päädyttiin muotoilemaan teemaksi Yhdessä huomisen hyväksi.
4. Muut asiat
Ikääntyvien kotihoivakamera –projekti
Veikko Hämäläinen esitteli Procemex Oy:n ja Lappeenrannan yliopiston yhteistyöprojektia ikääntyvien kotihoivakamerasta.Yritys hakee projektiin 2-3 henkilön testiryhmää. Eksote kannustaa, että vanhusneuvoston jäsenistä tai edustamistaan järjestöistä osallistuisi henkilöitä yksityishenkilöinä ko. tutkimushankkeeseen. Sovittiin osallistujista.

Tämä vanhusneuvoston sitoutuminen toimintaan on esimerkillistä. Toimintasuunnitelma viidelle ensimmäiselle kuukaudelle oli järkevä ratkaisu kun pitemmälle ei voi sitoutua..
Sotaveteraanien palvelumalli oli päivän pääteema ja esitys oli hyvä…
Procemex ja pilotti johon on ehdokkaat yksi nainen ja kaksi miestä. Asia etenee. Veikko ilmoitta nimet tutkimuksen vetäjälle kunhan kolmas henkilö on selvillä… Tavoiteena on käynnistää tutkimushanke tammikuussa 2017..

TOISEKSI
13.12.2016 Kaupunkikehituslautakunta klo 17.30 – 20.

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta.
Tiedoksiannot lautakunnalle.
Talous- ja jäteveden tarkkailun laboratoriopalvelut 2017 – 2020.
Kaupunkikehittämislautakunnan talouden toteutuma marraskuu 2016.NSaapuneet kirjeet
YHTEENVETO:
Lyhyesti virsi kaunis. Vuosi 2016 oli hyvä vuosi, kaupungin infran kehittämisen näkökulmasta paras näistä neljästä menneestä vuodesta.
1. Talous 98% OK.
2. Tavoitteet 90% OK.
3. Näkymä tulevaisuuteen on HYVÄT.
PAREMPAA LÄHTÖKOHTAA VUODELLE 2017 TUSKIN VOISI OLLA..

Saatat pitää myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *