15.6.2015 Valtuustokokous, ”isojen asioiden pieni kokous”

15.6.2015 Kaupunginvaltuuston kokous, jossa oli isoja asioita verrattuna kokouksen ”aikaan ja pienuuteen”
Kokous aika klo 15 – 19.30.
Puheenvuoroja 33 joista pitkiä 10minutin oli 5 kpl.. Veikko piti 4kpl/2min puheenvuoroa eli 8min

PALAAN TÄHÄN JA SEMINAARIIN KOSKA OLIVAT SIDOKSISSA TOISIINSA MYÖHEMMIN, KUN OLE LUKENUT KAIKKI AIHEISIIN LIITYVÄT KIRJOITUKSET..

LYHYESTI VOI SANOA, ETTÄ KAUPUNGIN TALOUS, ELI VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖS OLI HYVÄ. VUODEN 2014 TALOUDELLINEN TULOS VALTAKUNNALLISESTI OLI HYVÄ JA MAAKUNNAN MITTARISSA LOISTAVA.

15.6.2015 KValtuuston kokous
Klo15.00 – 19.30
Ohjelman mukaan…alkulauseen antoi valtuuston pj. ja siitä lähti käyntiin viides KV kokous.
$3 Ilmoitusasioita ei ollut.
$4 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus oli hyvä ja oikeisiin asioihin oli tarkastuksen painopiste ladattu, positiivinen yhteenveto kaupungin hallintokoneiston toiminnasta vuonna 2014.
Painavimman puheenvuorot käytti KH puhj. Kaikkiaan oli noin 10 puheenvuoroa ja itse pidin yhden… HYVÄ JA TARKKA ARVOSANA (9-) ja miinus tulee…. ”sivistyneestä toiminnan” jossa kerrottiin totuus, kuntaohjausta, konserniohjausta on tehostettava konsernivelkaa 170milj. Kaupunkivelkaa 50milj.

Uusia ideoita on oltava, koko kaupunkikonsernissa, niin talouden kuin toiminnan sektorissa.

$5 Vuoden 2014 tilinpäätös.
KH puheenjohtaja, kj ja talousjohtaja jne…
Ryhmäpuheenvuoron, kolme suurinta piti puolituntia ja loput seuraavat puolituntia… Yksittäisiä puheenvuoroja kymmenkunta jossa KAIKKI KEHUIVAT ”MEITÄ JA ITSEÄÄN”

$8 …. 1/3 Osavuosikatsaus 2015 …. on TÄRKEÄ KOSKA:
A. Tunti sitten 2014 tilinpäätöstä voidaan vain katsoa, todeta ”mittarin näyttämää” ja hyväksyä tulos tilinpäätöksen muodossa. Eli ei voida vaikutta ko. 2014 tulokseen, mutta voidaan nähdä faktat ja TEHDÄ ”hienosäätöä” huomiseen eli loppuvuoteen 2015 ja OTTAA NE HYVÄT FAKTAT ”toimintamallia” ja vuoteen 2016 budjettiin.

B. 1/3 Osavuosikatsaus 2015 voidaan lukea REALIAJASSA:
– todeta mittarilukema ja nyt
– muutokset vuoden 2015 lopputulokseen on mahdollista.
Vuoden 2015 talousarviossa pysyminen on nyt äärimmäisen tärkeä. Samoin ulkopuolisten ”signaalien” oikea tulkinta, rohkeat päätökset, vuoden 2015 budjetin pitävyydestä, koska
kaupungikonsernin taloudellinen tilanne …… onko se huonompi vai hyvempi kuin 2013, tai 2014 vastaava tilanne, kannattaa ”miettiä” …… MIELESTÄNI ”EI HYVÄ”, vuoden 2015 taloustilanne on huonompi kuin edelliset 2 vuotta, vastaavat tilanteet. Mutta toimialojen TALOUSARVIOT NÄYTTÄVÄT HYVÄLTÄ JA TYYDYTTÄVÄLTÄ…. terveyden- ja toimintakyvyn lautakuntaa lukuunottamatta ”HOMMA HANSKASSA” ja toteutuu talousarvion mukaan.

YLEINEN HUOLI
– Suomen talous ei ole elpynyt KUNTIEN TOIVOMUKSESTA HUOLIMATTA
TYÖTTÖMYYS Imatralla on edelleenkin koko maata suurempaa vuoden lopussa 16% ja väestön määrä on vähentynyt.

– Maan hallitus TULEE TEKEMÄÄN julkisen talouden leikkauksia joiden VAIKUTUKSET NÄKYVÄTon KAIKKIEN kuntien TULOTALOUDESSA.

Elinkeinopoliittisten investointien osalta, VIELÄ KAUPUNGIN HALLITUKSEN päätökset, sitomatta olevia rahoja osalta, tulee tarkastella uudelleen. Osa vuosien 2012 – 2014 investoinneista on ”jäädytetty”, mm. Korvenkanta keskus jne..

– Aikaisempina vuosina elinkeinopoliittisia investointeja kattaneita, budjetoimattomia, myyntituottoja ei ole ollut odotetusti. Tämä tarkoittaa talousarviossa, ennakoidun, koko lainavarauksen toteutumista. Eli konsernitason lainamäärä lisääntyy. NYT KH JÄITÄ HATTUUN JA HATTU PÄÄHÄN…

– Nyt kun on päätetty sosiaali- ja terveystoimen järjestämisvastuun siirtämisestä EKSOTE:lle 1.1.2016 alkaen. Päätöksen jälkeen koko jäljelle jäävä kaupungin toiminta joudutaan arvioImaan uudelleen. Arviointityö ja muutoksen välitön toteuttaminen tulee työllistämään valmistelua ja päätöksentekoa koko loppuvuoden.
NYT VIRKAMIEHET JA POLIITIKOT JÄITÄ HATTUUN JA HATTU PÄÄHÄN…ENNEKUIN HALLINTOMALLIT PANNAAN TOIMINTAAN

$9 KAUPUNGINVALTUUSTO PÄÄTTI …. Asetetaan tilapäinen valiokunta valmistelemaan ”lasten- ja nuorten, kulttuuri- ja liikuntalautakunnan sekä Imatran seudun
ympäristölautakunnan” luottamushenkilöiden erottamista.
– Mistäs moinen johtuu ja mihin ko. ”tilapäisvaliokunnan” perustaminen johtaa… Aika näyttää.
– PS PUOLUEEN hommat ”kipinöi” niin Imatralla kuin Kouvolassa
– Tämä ”kitka ja kipinöintiä” ei voi olla vaikuttamatta kaupunkien EDUSTUKSELLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUTEEN.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Scroll to Top