21.7.2017 Imatran RR ajot 7-9.7.2017

IMATRA RR 7-9.7.2017
”Imatran ajot”, Imatra RR nyt ja tulevaisuudessa.

Mitä kahden (-16,-17) RR tapahtuman järjestäminen kertoo ja mitä on ratkottava tulevaisuutta varten.
Esim.. alkukevään ”tiedustelu” tulijoista ko. tapahtumaan piti paikkansa, maksavaa yleisöä tulee vähemmän, mutta riitävästi, ja kannatta miettiä miksi?
1. Tapahtuman ajankohta, päätös tulee ”IRRC liitolta” ja tähän vaikuttaminen on mahdollista. Järjestäjä esitetään toivomuksen, kansainvälinen ”liitto” päättää jne..
2. Maksava yleisö väheni vuoden 2016 tapahtumaan verrattuna merkittävästi niin itse päätapahtumassa kuin oheistapahtumista.
3. Sää suosi itse päätapahtumaa 100%:sti.
4. Iitin Kausalaan valmistuva ”GP rata” on haaste Imatralla katuratakisalle.

FAKTA
Tapahtumia joiden halutaan kehittyvän ja menestyvän, näissä ”järjestäjien” on muistettava katsoa totuutta silmiin olkoonkin kyse kansan ”huvittamisesta” tai kunnatalaisten hyvinvoinnista..urheilusta, musiikista, taiteesta jne… Faktojen näkeminen antaa realistisen mahdollisuuden hyvien fiktioiden näkemiselle.

MITTARIT ja MITTARIEN ”viisarit”
”Markkinamaailmassa” on tapana asettaa tavoitteet ja mittarit erilaisille tapahtumille joita halutaan kehittää, samoin on tärkeää että puhumme selkeästi mitä mittarien ”viisarit” näyttävät kun katsotaan asettamiemme tavoitteiden täyttymistä.

IMATRA RR mittarin ”viisarit …
VUOSI 2016

42000 katsojaa, 21000 lippua, kaupunki laittoi 600k€. Tapahtuman kassavirta (300€/lippu, rahaa jää Imatralle) n. 6,3milj€. Imatralaisille jäi kassavirrasta 20%, n. 45€ per asukas.
VUOSI 2017
Yli 50000 katsojaa, 16000 lippua, kaupunki laittoi 400k€, Tapahtuman kassavirta (300€/lippu) 4,8milj€. Maakunnallisesti katsottuna hyvä tulos. Imatralaisille jää kassavirrasta 20%, n.1 milj€ eli n. 40€ per asukas. TULOS OLI HYVÄ.

LUULEMINEN / FACTA
Tapahtumien tulos tulee mitata selvillä mittareilla, eikä selitellä ”jos ja kun nämä ja nämä niin näyttää että tulos on tämä”. Imatra on käynyt ”yhden taiteen talouden totuuden” IMATRA BB kanssa, jossa ”luulleminen” lähti ohjaamaan taloutta ja ”osallistujia”. Firmat rupesivat kertomaan BB:lle kohteliaasti ”kiitos ei tälläkertaa”. Huono ”tuuri” huono sää ajo fanitkin pois teltasta jolloin homma ajautui karille jne.. ”Imatra BB”stä tuli järjestäjille ”historian sokaisema rasite”, tapahtuma ”kiusasi” kaupunkia taloudellisesti ja kuntalaisia tapahtumallisesti. ”Tyhjässä teltassa soi musiikki ja kuntalainen kuunteli musiikkia kadulla..

FACTA Imatran ajot 2017 taloudellinen totuus oli:
– 16000 lippua myyty ja edellisenä vuotena 21000, eli 5000 lippua vähemmän. Pudotusta n. 24%.

ISOT MOTORISTIKISAT”
Iitin Kaisalaan valmistuu Kymi Ring GP rata ja täällä järjestettävät MOTO GP ”kisat” vuonna 20xx on haaste Imatran ”kisalle”. Ilmeisesti 2.8.2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedottaa ajetaanko kisa jo 2018. On muistettava että Imatran ”katuratakisa” veti ja vetää edelleen sitä fanijoukkoa joka menetti tapahtuman -80 luvulla. Uusi fanijoukko haluaa nähdä tämän päivän ”isoa ja suuria” MOTO GP SIRKUSTA, VALENTINO ROSSIA JNE.. Lähteekö uudet ja vanhat fanijoukot Suomessa katsomaan kahta ”pyöräkisaa” yhden kuukauden sisällä kannattaa ”arvata” tarkasti kun seuraavia IMATRAN RR järjestetään. Joka tapauksessa vuoden 2018 Imatran kisa täytyy järjestää…

Arvaamattomuus on yksi yleisötapahtumien järjestämisen kuin kaikkeen bisnekseen liittyvä elementti.
IMATRA RR ”historian sokaisemaa rasitetta” ei pidä lähteä Imatralle rakentamaan. Nostalgian ja legendojen varaan tulevaisuuden ”tapahtumia” ei tule järjestää, ”muistelot on nyt muisteltu” ja balsamit -80 arville saatu. VOIMAKAS YHTEISTYÖ KOUVOLA SEIDUN MOOTORIURHEILUN KUIN ”LIITOJEN” KANSSA PITÄÄ JÄRKEVÄSTI ”IMATRAN AJOT” MAAILMAN MOOTTORIURHEILUN KARTALLA.

ANALYYSI TULEVASTA.
Isoa mootoripyöräurheilua halutaan nähdä Suomessa ja suomalaisessa ”Urheiluruudussa”, valitettavasti Imatran ajot 2017 ei ollut sitä ei ”Urheiluruudussa”, ei isossa mediassa.
Nyky motoristien kuin moottoriurheilufanien liikkeet on myös ennalta arvaamattomia etenkin silloin kun sää ei tapahtumaa suosikkiaan. Ajetaanko vilusta, sateesta huolimatta Suomen IITISSÄ MOTO GP VUODEN 2019 OSALILPAILU JA FORMULOIDEN FI OSAKILPAILU VUONNA 2022, VEIKKAAN ETTÄ AJETAAN.

NYT IMATRALAISTEN MOTORISTIEN KATSEET TULISI KIINNITTÄÄ VENEURHEILUN FI LUOKKAAN, KÄÄNTÄÄ KATURATAKISAKATSOMOT VUOKSELLE PÄIN NIIN ETTÄ KESKI KESÄLLÄ AJETAAN ”SUURET F1 VENEKISAT” VUOKSELLA. VENEURHEILUN ”F1 SHEIKIT” OVAT DUBAIN JA DOHAIN KATSOMOISSA, MIKSI EI VIERAILU MYÖS IMATRALLA OLISI HEILLE MAHDOLLINEN.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Scroll to Top