Uutisvuoksi 10.8.2013 Toimiva mielenterveyspalvelu osa hyvinvoivaa kaupunkia

Toimiva mielenterveyspalvelu osa hyvinvoivaa kaupunkia…

Ei Imatra mielenterveysasiat ole ”puuntakaa”, ei edellisen, eikä nykyisen valtuuston hallituksen kuin sosiaali – ja terveystoimen, silmille pöllähtäneet.
Imatra mielenterveyspalveluiden uusstrategi ja toiminnan ajaminen Eksoten syliin on ollut virkamiesten, virkanaisten strategiasuunnittelussa jo useamman vuoden. Uusstrategia on ollut nähtävissä niin julkisissa haastatteluissa kuin vähemmän julkisessa keskustelussa vuodesta 2011 lähtien aina tähän päivään.
Nyt asia polttaa jo kuntalaisia, kuntalaiset ovat lukeneet tilanteen ja palvelua tarvitsevat ovat tunteneet asian konkreettisena pelkona. Ei riitä että virkanainen kertoo lehtien palstoilla että pelko pois. …. Emme ole iltasadussa ”kaukometsän pakolaiset” vaan kovassa markkinatalouden maailmassa, jossa järkevällä viisaudella pyrimme välttämää suuremmat hulluudet.
Täytyy muistaa että mielenterveyden hoito ja hoidon johtaminen on ammattilaistenkin keskuudessa taitolaji, jota sivistyneistökin tieteenä arvostaa ja joka vaikuttaa moneen yhteiskunnan toimintaan ja nimenomaan koko kansantalouteen eikä ainoastaan pienen ihmisen pahoinvointiin.
Kannatta lukaista Mielenterveysongelmat jo suurin syy työkyvyttömyyseläkkeisiin artikkeli, (Uutisvuoksessa 15.11.2009) Mielenterveyden vuoksi eläkkeelle – putkesta olen erityisen huolestunut Imatralaisena veronmaksajana enkä niinkään tai pelkästään kaupunginvaltuuston jäsenenä. Kaikki me tiedämme mikä on meidän kaupunkimme talouselämän perusrakenne, -piiput ja savu. Tämä talousrakenne on vauhdilla muuttumassa teollisuusyhteisöstä palveluteollisuuteen.
Työmaailmassa pitkään olleena luottamusvaltuutettuna olen nähnyt liian monta pitkän ja ansiokkaan työuran päättyvän puuntakaa tulleeseen irtisanomiseen, yksilölliseen mielenterveysongelmaan, joka on johtanut pysyvään työttömyyteen jopa pahimpiinkin asioihin. Tällaisia tapauksia en halua kenenkään kohdalle.
Tänä päivänä julkisesti näkyvissä olevilla strategioilla ja käytännössä jo toteutuneilla toiminnoilla, niin taloudellisesti, niin hoitomääränä, puhumattakaan hoitolaatuna, huomioiden vielä sairastuneen ihmisen inhimillisyys, en halua esittää nyt enkä lähitulevaisuudessa paluuta Rauhan aikaan.
Tämän päivän haasteisiin vastaava, ympäristöön sulautuva, katu-uskottavasti ymmärrettävä, viisaasti näkyvä, nopea ja hyvin toimiva mielenterveyspalvelu on turvallisen ja sivistyneen kaupunkikuvan paras brändi.

Veikko Hämäläinen (SD) Valtuutettu, Imatra

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.