marraskuu 2017

SDP valtuustoryhmä, Valtuustot ja lautakunnat, Yleistä ja muut

4.11.2017 Päätöksenteko vielä kerran kun kysyjiä riittää, osio 3.

Päätökset ja niiden tekeminen SD valtuustoryhmässä.
Mitä tulee keskusteluun ja mistä keskustella SD ryhmässä on ryhmän asia. Mitä päätetään viedä valtuuston sekin on pitkälti kiinni ryhmän halusta.

Toimintamalli asian eteenpäin viemiselle on sitä mitä laki edellyttää ja pelisäännöt on yhteisesti päätetty:
– ”ASIANTUNTIJALAUTAKUNTA” jolla on päätöstään varten käytössä ”faktat, fiktiota, flirtillä jne… He tekevät ”ESITTELIJÄN” esittämästä asiasta oman PÄÄTÖKSEN. Toki NYKYISESSÄ 1.6.2017 Imatran poliittisessa tilanteessa… vaikeuskerrointa SD:n halutulle päätökselle nostaa voimasuhteet 6-5, vaiko 5-6 jne…
– PÄÄTÖS etenee ”hallintokoneistossa” ja tulee ”ASIATUNTIJAHALLITUKSEN” päätettäväksi ja jatkaa ”kirjallisena” kaikkien luettavana VALTUUSTORYHMÄN käsittelyyn jne..
– Nyt ”PUOLUEIDEN VALTUUSTORYHMÄT” ottaa tähän esitykseen kantaa ”tiedolla, taidolla ja tunteella” JA TEKEE RYHMÄPÄÄTÖKSEN joko yksimielisesti tai monimielisesti jne.. Tämän jälkeen laadimme kässäri ja koreografian asian esittämiselle huomioimalla reunaehdot päätöksellemme, päätämme julkisuuteen ulostulonsa, esitystavasta, kuka, missä vaiheessa ja miten jne. Lopuksi päätämme PÄÄTÖKSEN ”valinnanvapaudesta”, TÖYTYYKÖ OLLA SAMAA MIELTÄ VAI SAAKO OLLA ERIMIELTÄ ja tämä on sitä joukkueen poliittista ohjausta ja yksilöälyllä rakennettua yhteisöviisautta, eli hyvän TIIMIN ”kaukoviisautta”. Jälkiviisauden kyllä kaikki ymmärtää…

– Nyt marssimme valtuustosaliin tekemään julkista ESITYSTÄ PÄÄTÖS ASIASTA joka mene ”Y-tubeen”, koko ”teatteriesitys” kannanoton, puhein, kommentein, mielipitein, repliikein, katsein, kehonkielen, tulkinnoista vastaan / puolesta jne. JOSSA ON HYVÄ MUISTAA…
1. ”fanimme” seuraa joukkueiden menestystä,
3. ”fanisi” seuraa pelaatko sinä joukkueelle vai itsellesi.
2. Valinnan vapaus on ”sdp arvoissa” ja Pohjois-Koreassa emme asu.
4. Milloin on tehtävä joukkueen menestystä vaativa yksilöä sitova ryhmäpäätös.
5. Huono menesty tai ”harmaan alueen” julkisuus vähentää ”faneja”.

SEURAAVAN PÄIVÄN LEHDESÄ SAA LUKEA TOIMITTAJIEN NÄKEMYKSET, KUKA OLI SUOSITTU KUKA EI JA KENESTÄ EI OLLUT MITÄÄN. TÄMÄ ON SITÄ POLITIIKAN TEATTERIA… YHTEISTEN ASIOIDEN HOITOA.

SDP valtuustoryhmä, Valtuustot ja lautakunnat, Yleistä ja muut

3.11.2017 Kiitoksia, YKSI NEGATIIVISUUS VAATII KAKSI POSITIIVISUUTTA. osa 2.

3.11.2017 Kiitoksia, lueskelin NEGATIVSUUDESTA osa 2.
YKSI NEGATIIVISUUS STEPPI TARVITSEE… 2 POSITIIVISTA ASKELTA JOS MEINATAAN EDETÄ ON FAKTA..

Harmi, että joku näkee vain ”hain hampaita” kun avoin ja tekemistä arvioivan keskustelun tulisi pyöriä avoimesti ja toisia kannustavasti.
Se on varmaa että yksikin negatiivisuus, jatkuvasta negatiivisuuden puhumattakaan, lisää positiivisen rappusten tarvetta niille tavoitteelle jonka olemme omalle joukkueellemme asettaneet.

Ei meidän kannata kovin jyrkkää ylämäkeä ”omien ruoskinnalla” itsellemme rakentaa saattaa käydä että VOIMA LOPPUU.. Ei tuo paikallinen mediakaan ”vielä” näe meissä tarvittavaa positiivisuutta yhteiskunnan rakentajana. TASA-ARVO on ARVOISTA PARHAIN … LISÄ-ARVO ON KEHITYKSEN EHTO..

Annetaan nyt PS ruoskia omiaan ja homeinen julkisuus olkoon rakennuksissa ei ”meissä”. Pidetään meidän ”sisäilman kierto” ylipaineellisena, otetaan raikasta ulkoilmaa oikeilla ”suodattimilla” SISÄÄN ja PUHALLETAAN ”huonoilma” seinänrakosista ulos.. vältytään kroonistumiselta menneisyyden huonolle ilmalle…

Onko useampiakin ”hain hampaita” näkeviä tai pelkääviä olisi mukava kuulla, ”ei luulla”, mielellään kerrottuna omalla ”suulla”. Nolla toleranssi tälle asialle on ainut oikea ”luku” kun halutaan menestyä..

Mitä tulee ”tämän hetken” päätöksiin eri ”elimissä” niin ”G22” päätöksillä asiat menee tai ei mene. Mitä tulee tähän ”politiikanteatteriin” niin erilaisista näyttelysuorituksistahan se koostuu.. mutta kässäri ja koreografia rakennetaan valtuustoryhmän kokouksessa, jossa täytyy olla käytettävä kaikkia ”näyttelijä suoritukset” ja tietotaito joka meillä on olemassa.

SDP valtuustoryhmä, Valtuustot ja lautakunnat, Yleistä ja muut

30.10.2017. Kiitos, palautteesta toimintaa osa 1.

30.10.2017. Kiitos, lueskelin viimeaikaisia kommentteja…

Kun oli kuulemassa 26-27.10.2017 valtakunnan seminaarissa ”kaikkien” tarkastuslautakuntien ”tulevaisuuden” tehtäviä niin UUDESSA -SOTESSA, -MAAKUNNASSA, – kunnissa, -KAUPUNKIKONSERNISSA jne..
Hyvä päivitys tulevaan, mutta ”mutkasta tietä näkymättömiin” on vielä jäljellä, silti hyvä tilaisuus.

Esimerkki yhteisestä huolesta…
Kasvukeskuksissa on voimakas pula toimivista kiinteistöistä, homeisia kiinteistöjä pannaan maan tasalle rakennus ”buumi” ylikuumenee. samaan aikaan ”syrjäsuomessa” TYHJIÄ, TYHJIÄ KIINTEISTÖJÄ RIITTÄVÄSTI, sivistys ja koulutus karkaa käsistä, yheisöveron maksajia syrjäseudulla vähän..

ELI TOISTOA EDELLISESTÄ ARTIKKELISTA ”kyllä meillä Imatralla on asiat toistaiseksi hyvin”, KAIKEN MUUN OSALTA PAITSI VÄESTÖKADON JA TYÖTTÖMYYDEN HALLINNAN SUHTEEN. IMATRALLE ON JÄÄNYT ”VALUVIKA” JOHON ON SYYNÄ PERUSTEOLLISUUDEN 1970-90 LUVUN PÄÄTÖKSET. NÄIHIN VALUVIKOIHIN JA PÄÄTÖKSIIN LITTYVÄÄ TOUUTTA TULEN TARKASTELEMAAN … tammikuussa 2018

TOIMINTAMALLI KUN ASIOITA VIEDÄÄN ETEENPÄIN AINA VALTUUSTON KOKOUKSEEN.
– ”ASIANTUNTIJALAUTAKUNTA” jolla on päätöstään varten käytössä ”faktat, fiktiot, flirtit he tekevät oman PÄÄTÖKSENSÄ esitykseen…
– PÄÄTÖS tulee KH:n kautta valtuustoryhmään ”kirjallisena” käsittelyyn ja tässä vaiheessa ”PUOLUEIDEN VALTUUSTORYHMÄT” ottavat esitykseen kantaa ”tiedolla, taidolla ja tunteella”.
– TEHDÄÄN V-RYHMÄ PÄÄTÖS joko yksimielisesti tai monimielisesti samoin tähän liittyvän ”valinnanvapauden”, onko se vai eikö se ole jne. TÄMÄ YHTEINEN PÄÄTÖS TUODAAN ESILLE VALTUUSTOKOKOUKSESSA

Kuinka hyvin SD ryhmä elää ”tässä ja nyt ajassa” puhumattakaa näkökyvystä tulevaan on meistä kiinni:
– Pohjois-Koreassa emme ole
– Huonoja tai ”harmaan alueen” päätöksiä ei kannata tehdä
– Asioiden käsittelyjärjestys täytyy olla ”järkevä”
– Mikä on oikea tai väärä, se on toinen juttu.

Lobbaaminen on mielipiteen muokkausta.
Lobbarointi, eli millainen on ”ASIANTUNTIJALAUTAKUNNAN”, (asiantuntijaorganisaation) ESITYS asiasta, jos toisesta, muotoutuu ”ihmisten, asiantuntijoiden ja konsulttien” mielipiteistä kulloiseenkin asiaan ….SE FAKTA. Meillä jokaisella täytyy ola omia mielipiteitä asioihin kun on kyseessä ”edustuksellinendemokratia”.

VIELÄ KERRAN..KESKUSTELU SEINIEN SISÄLLÄ JA SITTEN TEATTERIESITYKSENÄ ULOS.. niin kuin laki edellyttää ja pelisäännöt kirjoitettu..
– LAUTAKUNTA päättää …PÄÄTÖS etenee ”hallintokoneistossa” ”ASIATUNTIJAHALLITUKSEN” päätettäväksi ja jatkaa ”kirjallisena” kaikkien luettavaksi VALTUUSTORYHMÄN käsittelyyn jne..
Nyt ”PUOLUEIDEN VALTUUSTORYHMÄT” ottaa kantaa ”tiedolla, taidolla ja tunteella” Jälkiviisauden kyllä kaikki ymmärtää.

SUOMEN Oylaki, kuntalaki, julkisuuslaki..
Mitä tulee SUOMESSA osakeyhtiöiden asioista puhumiseen, lyhyesti sanottuna ”julkisuuslaki” koskee kuntaa, joka noudattaa kuntalakia., ”julkisuuslaki” ei koske osakeyhtiötä
ja näistä puhuminen on mm. ”hallitusjäsenen” kohdalla omalla henkilökohtaisella vastuulla. Olen ”kohtalaisen” hyvin perillä mitä tämä tarkoittaa ja kyllä se hiukkasen laittaa harkitsemaan mitä sanoo esim.. SD valtuustoryhmän kokouksessa kun kyseessä on ”osakeyhtiöiden” asiat.

Scroll to Top