9.11.2017 to. SD v ryhmän kokous yhteenveto

9.11.2017 to. SD v ryhmän kokous yhteenveto
Klo 18-20.

Kokouskäytäntö ja päätöksen teko Imatran kaupungingissa.
SDP:n lopullinen kanta asiaan kuin asiaan tulee viimeiseksi SD – valtuustoryhmän kokouksen PÄÄTÖKSENÄ ja tällä Imatran sdp tulee ulos julkisuuteen.

Eräs toteamus keskustelussa:
Haluan palauttaa mieliin, että ryhmän toiminnassa noudatetaan lakia ja sääntöjä kuin myös SDP:n arvoja. Mm… Kunnallisten toimintaelinten käsittelemät asiat voidaan;
– hyväksyä valmistelussa muodossa.
– tehdä muutosesitys.
– esittää asian jättämistä pöydälle.
– esittää asian palauttamista, eli palautetaan uudelleen käsittelyyn.
– esittää päätökseen pontta.
Näin olemme ryhmänä toimineet yksimielisesti.

Aloitteet.
– SD ryhmä ei tule viemään ko. Hiilineutraalisuus aloitetta alkuperäismuodossa eteenpäin. Käsittelyssä liitteenä raportti ja lisää asiantuntijuutta, muokkaamaan realistinen hiilineutraalisuuteen pyrkivä aloite pyydetään lausuntoa, raportti IMATRAN LÄMPÖ OY:ltä.
– Koirapalveluiden yleissuunitelma ja viiden koirapuiston rakentaminen Imatran kaupungin alueelle.

Tiivistelmä aloitteesta:
Koirien määrä Suomessa kasvaa jatkuvasti niin kuntalaisten kuin matkailijoiden keskuudessa.
Matkailijat ja kaupungissa vierailijat tarvitsevat monipuolisia lemmikkieläinpalveluja mm. nykyaikaisia ja oikeasti ohjeistettuja, hyvin havaittavia ja helppokäyttöisiä koirapuistoja. Koiranomistajat ovat myös toivoneet Imatralle koirapuistoa jo useiden vuosien, mutta tuloksetta.

EKSOTE – IMATRA palvelusopimus…
SD ryhmä ”vaatii” EKSOTE- IMATRA palvelusopimus tuodaan joulukuun 2017 valtuustokokouksen keskusteltavaksi, eli erillisenä kohtana esityslistalle.

– SOTE. JÄRJESTÄmisvastuu, EKSOTELLA (20XX järjestämisvastuu on SYNNYTETYN MAAKUNTA, toteutuuko ?)
– SOTE. palveluiden TUOTTAMINEN EKSOTELLA ( ketä muita on tuottamassa palveluita 20XX jälkeen?)
– SOTE. palvelupaikan päättää EKSOTE ( kuka päättää 20XX palvelupaikan)
– SOTE. työllistämisvelvoite EKSOTELLA
– SOTE. 51% EKSOTEN päätäntävallasta LRANNASSA (25% Imatralla, muut kunnat 24%
– SOTE. 90 mil.€ MAKSAA Imatra SOTE palveluista EKSOTELLE 2017.

MITÄ PALVELUA SAA IMATRALAINEN, laatu ja määrä. KYLLÄ KUNTALAISILLA ON OIKEUS TIETÄÄ..
ASIAKAS PALVELU…..Kaksi huonoa esimerkkiä…
HUONO Esimerkki palvelutuotteesta:
– VÄLIAIKAISASUMISEN PALVELU. Talossa on ”putkiremontti” ja henkilöllä on rajoittunut liikkuminen ja kotipalvelut. VIIKOKSI HENKILÖ SIOITTUMINEN MUUHUN PAIKKAAN. VASTAUS: . EKSOTELLA EI OLE PAIKKA…
HUONO EsimerkkI toiminnan ohjeistuksesta:
– hammashoitoon soitto, puoli hammasta pois, ”särkeekö”, ei jonoon … aika kuukauden päästä. SUUHYGINEA ON TERVEYDEN EHTO ikäihmisille joilla on ”vaarallisia” lääkityksiä muiden sairauksien takia. Uusi soitto hammashoitoon pelasti tilanteen, aika 2h päästä lääkäriin. Lääkärin toteamus teidä oli ehdottomasti päästävä akustista hoitoon…

TOKI HYVIÄKIN ESIMERKKEJÄ ON ENEMMÄN KUIN KAKSI, MUTTA YKSIKIN HUONO PALVELU, HUONO HOITO PUHUMATTAKAA HOITOVIRHEESTÄ ON LIIKAA….

KYSYMYSMERKKEJÄ
Mikä on mahdollisesti HONKAHARJUN tulevaisuus ?
Työllistämisvelvoite EKSOTELLA… Imatralla ?

Continue Reading

26-27.11.2017 valtakunnan tarkastuslautakuntien ”seminaari”

26-27.11.2017 Hallinnon, tarkastuksen, kuntakonsernin seminaari.
Kaksi päivää ja asiaa oli kuulemassa n. 70 henkilöä eri puolelta suomea.
Minä oli E-Karjalan liiton tarkastuslautakunnan edustajana tässä tilaisuudessa.

SEMINAARIOHJELMAA alkoi 26.10 klo 13 ja päättyi 27.10 klo 13.
ILTAPALA OLI 26.10 klo 20-22.. turhan tiukka ohjelm..

Asiana oli ”kaikkien” tarkastuslautakuntien ”tulevaisuuden” tehtävät UUDESSA -SOTESSA, -MAAKUNNASSA, -KAUPUNKIKONSERNISSA.
1. Kuinka kunnat tulevat hoitamaan positiivisen TALOUDEN on suuurin kysymys.
2. Kuinka kunnat tulevat hoitamaan ”sivistyksen ja koulun”
3. Kuinka kunta pystyy lisäämään nuoria asukkaitaan
4. Hyvinvoinnin kehittäminen … väestö ikääntyy?
5. ELINVOINNIN turvaaminen … työllisyyden parantaminen?
6. Hallinnon ”kasvattaminen” on vaara kehitykselle..

– Kiinteistömassa on yksi SUURI kysymysmerkki, ”homeiset talot ja tilat” on kansallinen ongelma..

Pystyvätkö kaupunkikonsernien ”tytäryhtiöt” oikeesti menestymään markkinataloudessa on suuri kysymysmerkki..

+ Alle 10000 asukkaan kunnat, jotka elävät ”ison kunnan kainalossa” pystyvät kehittämään toimintaansa eri tavalla kuin se joka on kaukana ”isosta”

+/- E-Karjalassa vain Taipalsaari on pystynyt tuomaan positiivista väestönkasvua.

Iso huomio Helsinki ja Lappi on pystynyt luomaan riittävän voimakasta matkailupalvelut kasvua. MIHIN ON KADONNUT ”SAIMAAN MATKAILU” tätä ihmettelen…

Vahvat kunnat menestyvät, heikot integroituvat ”yhteen vahvaan kuntaan”. Eli VAPAAVUOREN C21 SUURTEN KAUPUNKIEN talousalueet tulee maakuntapeliin mukaan, halusi vai ei…

Hyvä päivitys tulevaan, mutta ”mutkasta tietä näkymättömiin” on vielä jäljellä ennenkuin kaikki on hallitusti parsittu kasaan, silti hyvä tilaisuus.

Huimia ennusteita kuinka tulee käymään tässä SOTEN ja maakunnan myllerryksessä pienille kunnille. Kuntaliitoksia tulee väkisin. Tuleeko maakuntaliitoksia, ennustan että tulee.

SUURIN HUOLENAIHE KUNTALSISEN NÄKÄKANNASTA KATSOTTUNA ON SE ETTÄ NYKYISEN SOTE UUDISTUKSEN MYÖTÄ KUNNAT EIVÄT VOI TUOTTAA OMALLE KUNTALAISELLE TERVEYSPALVELUJA..

Jokapaikan esimerkkinä oli yksi kunta.
Kunta Päijänteen lähellä, joka on Keski-Suomen MAAKUNNASSA, Pirkanmaan SOTESSA. Terveyspalvelut kunnalla hoitaa YKSITYINEN ja tyhjiä kaupunkikiinteistöjä on RIITTÄVÄSTI… HUH, HUH, MUTTA SILTI OPTIMISTISUUTTA RIITTÄÄ JA HIMOKSELLE SUURTA VAPAA-AJAN KESKUSTA LUODAAN.

Kyllä meillä IMATRALLA on asiat on toistaiseksi hyvin”, mutta kaikki tämä vaatii voimakasta osallistumista koko E-Karjalan kehittämiseen..

Continue Reading

23.10.2017 koko päivä politiikan ”jännityksessä” osa 1.

23.10.2017 koko päivä politiikan ”jännityksessä” osa 1.
Klo 12-19.30
Klo 12-13.30 Valtuustoryhmien pj. kokous..
Listan mukaan edettiin.

1. Puolueet PS ja ST esittivät omia huolenaiheitaan, G22 omia, muutama valtuustoaloite jne..
2. SD ESITTI SEURAAVAA JOSSA POHJALLA KUNTALAISTEN TASA-ARVO.
– Huolenaiheena on ”SOTE palvelut Imatralla” ja ”EKSOTE-IMATRAN SOTE palvelusopimu”.
– Esitys että tuodaan ”ko. SOPIMUS” valtuustokäsittelyyn, yleiseen keskusteluun, johon voivat osallistua kaikki 43 VALTUUTETUA JA KUNTALAISET KUUNNELLA jne.
2.1 NYT ALKOI PÖLINÄÄ JA KOP:n puolelta pitkät puheenvuorot, miksi ei ole tarvetta LÄÄP, LÄÄP, LÄÄP….. KOP:n mielestä, ehdotus ”sote, eksote-Imatra kyselytunti” marraskuun valtuustokokouksen jälkeen olisi paikallaan.
– PS ja ST ei puhu yhtään mitää, on ymmärrettävää.
+ VIH, KESK, VAS yhtyivät SD näkemykseen… eli olisi hyvä avata ”EKSOTE-IMATRAN, SOTE sopimus” valtuustokäsittelyyn JOSSAKIN MUODOSSA.

Veikon oma yhteenveto, tästä KUULEMASTA:
– Odottaman pitää, mitä kaupungin hallitus G22 ”6+5” esittää seuraavassa kokouksessa.
– Esittääkö ”EKSOTE-IMATRAN, SOTE” palvelusopimus käsittelyä valtuustoissa vai ”valtuuston iltakoulussa”. Toinen menee Y-Tupeen, toinen sisäisenä infoa..

UNOHTAMATTA ETTÄ… onhan se selvää, että päätöksiä missä sijaitsee ”EKSOTEN PALVELUPISTEET IMATRALLA”, NYT TULEVAISUUDESS, tulee yhtä tärkeäksi.

MUTTA VIELÄ TARKEÄMMÄKSI TULEE SE, ETTÄ SIAITSEVATKO TULEVAN SOTEN, (EN TARKOITA EKSOTEN) VAAN SOTEN PALVELUPISTEE MATRALLA JA PALVELUN: LAATU/MÄÄRÄ/HINTA/SIJAINTI…kaikilla on merkitys kaikkeen.

Continue Reading

19.10.2017 SD valtuustoryhmän ”EKSOTE kokous” osa 0…

19.10.2017 SD valtuustoryhmän ”EKSOTE kokous”
Klo 18-20
Mukana puolet valtuustoryhmästä. Käyty ensi maanantain valtuustokokouksen esityslista läpi.
Osallistujien PUHEET…OLI HYVIÄ PUHEENVUOROJA.
Kuunneltu lautakuntien edustajien näkemykset nykytilanteesta KEHITYS-, HYVINVOINTI-, TARKASTUS-, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA jne…
– Keskustelussa nyky poliitisen tilanteen asiat mm. puolueiden tilanteet Imatralla kuin valtakunnassa.
– Keskeisin asia oli EKSOTEN viimeaikaiset kuulumiset, palvelusopimus ja kiinteistöt, noin 1 tunti keskustelua
… jatkuu… ”EKSOTE-IMATRAN, SOTE sopimus” tuodaan valtuustokäsittelyyn, yleiseen keskusteluun, johon voivat osallistua kaikki 43 VALTUUTETUA osallistua samoin KUNTALAISET KUUNNELLA kuinka asia käsitellään. Tuleeko sopimusasia valtuuston jää nähtäväksi?

HARMI ETTÄ PUOLET OVAT POISSA” koska nämä tulee kysymään miksi NÄISTÄ EI OLE KESKUSTELTU RYHMÄSSÄ, INFOTTU RYHMÄÄ jne..
Näi se vaan menee: IHMINEN HALUAA KUULLA SEN MINKÄ HALUAA

Continue Reading

10.10.2017 SE eläkeläiset HALLITUS

10.10.2017 SE eläkeläiset HALLITUS
Klo 10-12.30
Normi hallituksen kokous joka kesti 2,5 tunti.
Yksi ” täysin näkökyvytön asia Imatran kaupungilta” oli taas kerran isossa keskustelussa tässäkin kokouksessa ELI:
– On aivan uskomatonta että Imatran kaupunki ei pysty järjestämään 100 hengen kerho- ja kokoustila eläkeläisjärjestöjen viikoittaiseen 2 tunnin käyttöön KULTTUURIKESKUKSEN YMPÄRISTÖÖN.

Nyt logistiikka ja liikennöinti toimii, mutta ei ole kokoontumiselle luvattuja tiloja, ei ole ”maksajaa” 30-50k€ tilojen rakentamiselle vanhojen tilojen nykyaikaistamiselle, liikuntaesteetömyys, sosiaalinen kanssakäyminen ja digitekniikan huomioiden.

Eläkeläinen on varma kuntaveron maksaja, kulttuurin ja lähikauppojen kuluttaja, ELÄKELÄISTEN PALVELUT TULEE JÄRJESTÄÄ NIIN HYVÄKSI, ETTÄ TÄNNE KOTISEUDULLEEN ”PALUUMUUTTAJAT” NE 50000 ihmistä jotka ”työnperään” muualle viimeisen 30 vuoden aikana ovat lähteneet PALAA TÄNNE.
HEILLÄ ON RAHAA OSTAA TÄÄLTÄ MITÄ VAAN JA KANNATTA KYSYÄ MITÄ HE HALUAVAT… PIENISTÄ TEOISTA ON LIIAN MONI ISO KEHITTYMINEN KIINNI…NÄMÄ TULISI VAIN OIKEASTI OIVALTAA..

Continue Reading