Rakentaminen ja Imatra

Imatra ja Maakunta, Palvelu ja matkailu, Rakentaminen ja Imatra, Työ ja hyvinvointi, Yleistä ja muut

19.5.14 Kaupungin valtuuston seminaari. UKOSKA NYT JA TULEVAISUUDESSA

19.5.14 Kaupungin valtuuston seminaari.
UKOSKA NYT JA TULEVAISUUDESSA

Pj. Avaussanat Ukoskan, jossa pääsääntöisesti toteamus oli työpaikkoja on luonut Imatralle palvelualat, teollisuuteen on tullut muutama työpaikkoja. Mikä on ”pysyvän työpaikan” tulevaisuus aika näyttää…

Kaupungin johtajan alustus Ukoskan tilanteesta.
Vuosia noin kahdeksan eli 2007 taaksepäin alkoi urheilun ja liikunna keskittäminen..
Todellinen rakennemuutos alkoi 2011… Valtion avustus 1,2 milj€. Imatran kaupungin panostuksen periaate:
– kunnan verorahoja ei elinkeinopoliittisiin investointeihin kohdenneta. Rahoitus on rakennettava maaomaisuuden myynnillä, hallitulla lainalla ja valtion avustuksilla.

Matkailun, liikunnan ja hyvinvoinnin investointi UKONNIEMEEN on investointi tulevaisuuteen.
Imatralle kohdistuneet INVESTOINNIT Yhteensä 150milj€ kymmenen vuoden aikana.
YIT ON INVESTOINUT kahdeksan vuoden aikana n. 30 milj.
OSUUSKAUPPA n. 70 milj€. Yht. 100 milj.
Raja alueella, infrat ja kogistiikka 7 milj€, 9 milj€, ”pikku” investoinnit n. 100 kpl..
Kehitettävää on olemassa, historia kertoo ja ”kehittäminen edellyttää”
– rannat täytyy LAITTAA KUNTOON mm. UKOSKAN ALUEELLA.
– NYKYISET URHEILUPAIKAT on seurattava aikaansa
– 13 kehityskohdetta, ”Bace camp” idea on juurtumassa…
– Kilpailijat Imatralle ei ole Suomessa vaan Virossa johon valmistuu uusia kylpylöitä.
– Satama, uimarannat, kala-allas, maastopyöräily, muu jo tunnettu

.KOK …Puolesta puhuja ja järjestökentän eli kolmannen sektorin mukaantulo. Eli oikeat moottorit mukaan TOIMINTAAN.

.VASEMMISTO …Venäläiset ostavat lomaosakkeita ei niinkään mökkejä… Haluavat toteuttaa toimintoja ja ….

omapuhe UKONNIEMEN KEHITYS… IMATRAN KEHITYS
• ”Vision window” eli 50 vuoden aikaikkuna jonka ”asukkaat” näkevät ja ymmärtänyt. HUOMIOIDAAN menneisyys ja NÄKEMÄLLÄ tulevaisuus, tänäpäivänä OLEMME KESKELLÄ ”ikkunaa”.
DEMOKRAATTINEN keskustelu ja päätös, GEO SAIMAAN KESKUKSENA. Työelämän kehityksessä sama kehitys,TÄRKEINTÄ ON YMMÄRTÄÄ että muutos on jatkuvaa halusimme tai emme, kuinka olemme mukana muutoksessa AKTIIVISI vai passiivisesti.

Rakentaminen ja Imatra, Yleistä ja muut

20.5.2014 TELA kokous, OSA

20.5.2014 TELA kokous
Kaupungintalo
klo 16.30 – 17.20 SDP Vasemmisto, ryhmäkokous ei suurempaa keskustelua normaalia asialistan jäsentelyä.
TELA kokous
klo 17.30 – 19.10
Esityksessä vakiopykälät 1,2 ja lopussa kohta §5 saapuneet kirjeet..
§3 Tiedoksiannot … rakentamisesta ja liikennöinnistä … Veikko Esitti Vanhuusneuvoston lausunnon ”jälkiasennus-hissien” kohdalta Imatran mahdollisuudet.
Veikko toimittaa esityksen kaupungin virkamiehille ja jäädään kuuntelulle kuinka asia etenee.

§4 Teknisen toimen osavuosikatasaus. KATSAUS ON EDELLEEN HYVÄ JA ON MIELENKIINTOINEN ODOTAA MIKÄ ON TILANNE SYKSYLLÄ 2014.
jos kuntalaisten valituksia kuuntelee niin KADUT JA KATUJEN KUOPAT OVAT NIITÄ YKKÖS KOHTEITA seuraavan laisesti,
45% tekniselle puolelle 45% sosiaali- ja terveyspuolelle ja 10% muulle toiminnalle.
Kokous loppu 19.10.

Rakentaminen ja Imatra, Yleistä ja muut

6.5.2014 TELA kokous kh. 138

6.5.2014 TELA kokous kh. 138
klo 16. – 17.30 SDP ryhmä ja Mr. A.
Ei isompia asioita. Esityslista käyty läpi. Keskusteltu taloustilanteesta, kaupungin kiinteistöohjelmast, joukkoliikenteestä, työohjelmassa, päällystystöistä jne…MIHINKÄÄ MUUTOSESITYKSIIN EI ILMENNYT TARVETTA.
Klo 17:30 – 19:20 TELA
Vpj. Johti kokouksen, pj. estynyt
Pykälät 1§, 2§ lain mukaisesti. Pj. muutos ehdotus käsitellään ensimmäiseksi
5§ eli kiinteistö ohjelma, koko asian esitteli Markku. Ohjelma ON HYVÄ, kymmenkunta puheenvuoroa, esitys hyväksyttiin. ODOTETAAN OMISTUSOHJAUKSELTA JA YHTIÖILTÄ TEKOJA, NYT SANAT ON , ELI KONKREETTISIA JATKOTOIMENPITEITÄ. SUUNNITELMALLISUUTTA, KORJAUKSIA, HUOLTOJA,jne..
3§ 3 tiedonantoa+ 3 lisää liittyen TELA asioihin Ismo, Kari, Lassi, Kari kaikki tuli pöytäkirjaan, ei muistin varaan. Opastujäejestelyinfo Imatran kaupungissa oli hyvä ja ehkä tämä ”bace.camp” or sport center Ukoskan liikuntakeskuksesta vaatii enemmän mieteskely…
4§ käyttötalous ja kumppanuussopimus OK.
6§ joukkoliikenne, keskustelutti! esitys hyväksytty.
7§ työohjelma ja sopimusmuutokset OK??? TÖIDEN JA VUOSISUUNNITELMIEN TULEEKIN ELÄÄ…ja HYVÄN ETENEMISEN SUUNTAAN.. OK.
8§ päällystystyöt! keskustelua ja esitys hyväksyttiin! EI OLE MAHDOLLISTA TOTEUTTAA KAIKKIA TOIVEITA MUTTA SELKEÄ SUUNNITELMA MITÄ TEHDÄÄN ON OLTAVA JA TÄMÄ OLI just nyt SITÄ..
9§ saapuneet kirjeet OK…
HYVÄ KOKOUS JA LUOTTAVAINEN OLO KESÄÄN…

Huolenpito ja terveys, Rakentaminen ja Imatra, Yleistä ja muut

11.4.14 Hissit 3 kerroksen taloihin vai 100 paika ”Villavanamo” kakkonen

Ratkaisu kysymykseen, mistä hyvät asunnot vanhuksille tulevaisuudessa? On hissit kaikkiin 3 kerros taloihin.
ASIAN ENSIMMÄINEN BIFFI
Yhden palvelutalon Willavanamon hoitopaikan asuntokustannukset ovat avg, 5000€ / vuosi. Tutkimusperusteisesti on pystytty osoittamaan että hissi-investoinneilla hissittömiin kerrostaloihin on pystytty osoittamaan, että henkilön kotona asumista voidaan pidentää jopa 7,8 vuodella.

Mitä tämä hissi-investointi yhteiskunnalta ja ”kerrostaloilta” vaatii:
Valtion ja kaupungin voimakkaan informatiivinen ja taloudellisen tuen sekä ohjauksen. Yhteiskunnan ymmärryksen kuinka suuresta asiasta ja säästöstä on kysymys.
Taloyhtiön asukkailta ja hallitukselta oikean asenteen. Kaupungin taloudellisen tuen sekä ohjauksena.Talokohtaiset selvitykset ja suunnitelmat.

Organisaation jossa on mukana:
Projektiryhmä (taloyhtiö, kaupunki, suunnittelu, hissitoimittaja, rakentaja)sekä projektin ohjausryhmä (3 asukasta, suunnittelu, hallitus, isännöitsijä)

Huomioitavaa asiat nyt ja tulevaisuudessa:
Kaupungille ”hiss strategian” peusteellisen suunnitelman, mihin on hissit mahdollisia.
Ikäihmisten määrä lisääntyy ja kotona asumiseen lisäaikaa 8 vuotta.
Palvelutalot lisääntyy ihmisen ikä ja liikuntarajoitteisuus kasvaa.
Eläkkeen euromäärä on rajallinen ja reaaliarvo alenee tulevaisuudessa.
Yhtiövastike, osakevastike, asumiskustannusten, täytyy olla järkevä
Vuokran tulee olla kohtuulinen ikäihmisen palvelukokonaisuudessa.

Rakentaminen ja Imatra, Työ ja hyvinvointi, Yleistä ja muut, Yritykset ja teollisuus

1.4 TELA kokous ”aprillauksen vuoksi lyhyt”

1.4 TELA kokous ”aprillauksen vuoksi lyhyt”
Klo 16-17 sd ryhmäkokous.
Esityslista 7 kohtaa jotka eivät olleet asioimaan mullistavia. Joukkoliikenne taksoineen ja tiloineen Klo 17.30 – 18.40 klo 17.30 – 18.50 TELA kokous
§1-3 pykälöt OK.
§4 Joukkoliikenteen lipputulot …. Yleisesti miltä asia nyt näyttää, keskustelutti ja päätöksenä jäi uudelleen käsittelyyn. Toki voittoa ei haluta tuottaa mutta omillaan olisi pyörittävä, eli valtion TUKI + henkilökohtainen MAKSU (lipun hinta) tällä olisi katettava budjetoitavat kulut.
OMA KANTANI … Imatran lipun hinta on sama kuin L:rannassa. Liikennöin täytyy pyöriä. Linja -auto matkustaminen tulisi olla houkuttelevampi kuin oman auton käyttö. Liikennöinnin tulisi tapahtua niin Honkaharjuun kuin Ukoskaan joustavasti. NYT TAPAHTUVAN KAUPUNGIN RAKENNEMUUTOKSEN 2014 – 2015 AIKANA KAUPUNGIN ON TUETTAVA MATKUSTAMISTA XX% BUDJETISTA. 2016 UUDET PÄÄTÖKSET KUIN NÄHDÄÄN KUINKA RAKENNEMUUTOS ON STABILISOITUNUT.
§5 Fortumin alueen suunnittelija eteenpäin vienti. TÄMÄ OLI HYVÄ ESITYS JA PÄÄTÖS 200k€ suunnitteluun, summa on sama jolla Fortum tukee kaavoitusta.
§6 kaupungin omistamien osakkeiden myynti mansikkala ja pistetaloilta. Toki täytyy olla rehellinen itselleen. Kuusi osaketta, yksiöitä, meni n. 1000€m2. Hinta on kaupan kohteen laatu huomioiden ”sopiva”. Avoin kilpailutus on hyvä mutta tervettä harkintaa tulee käyttää. Huoneistojen omistaminen ei ole kaupungin ”ydin businesta” nyt eikä lähitulevaisuudessa, pikemminkin päinvastoin.
Ohi pöytäkirja oli keskustelu uuden toimialajohtajan valinnasta, kaupungin hallitus haluaa haastatella johtaja kandidaatteja, OK. Mitä? onko TELA:n pj ja vpj rooli muuttunut uuden TJ haastattelun suhteen. TELAn 2013 marraskuun kokouksessa sovittiin heidän tehtävänsä uuden teknisen toimen muodostamisessa. Puhuttiin myös valtuuston ja hallituksen ja lautakuntien roolista kaupungin poliittisessa ohjauksessa … niin toiminnasta kuin toimimattomuudesta.
OMA MIELIPITEENI ON, VERTAAMALLA YRITYSMAAILMAAN, ETTÄ YHTEISTYÖ EI TOIMI NIINKUIN TULISI TOIMIA …. Uskon että tähän tullaan palaamaan jatkossakin sen verran on hataraa tämä tilaaja tuottajamallin ohjaamisen ymmärrys puolin ja toisin.
Yleensä ”viisastelu ja snoppailu” tulee esiin siinä vaiheessa kun tieto ja osaaminen loppuu.
Tiedoksi että TELA ja teknionen toimi pyörii mielestäni nyt hyvin …
Hyvin oli lyhyt ja ytimekäs kokous…
Tunti ja vartti

Scroll to Top