lokakuu 2014

Kulttuuri ja liikunta, Rakentaminen ja Imatra, Yleistä ja muut

Imatran iloinen teatteri 2015- 2020, jossa kaikilla on ”HYMY”.

Imatran iloinen teatteri 2015- 2020, jossa kaikilla on ”HYMY”. lähetetty molempiin lehtiin saas nährä julkaisevatko
Teatteri ja teatteritalo nyt ja TULEVAISUUDESSA.
Teatteri-investointi n. 6 miljoonan on ”soolojuoksu”, pikaselvitys, pintaraapaisu, jossa hinta ja investointiratkaisu sinnepäin. Tarvitaan tarkempia euromääriä ja mitä ko. euroilla saadaan, niin laadullisesti kuin määrällisesti ennen lopullista teatterirakennuksen rakentamispäätöstä. Rakennusratkaisusta puutuu paljon faktoja aina lopullista kustannusarviota myöten, puhumattakaan teatteri-, tanssi- ja musiikkitaiteen kuulemista. Nykyisen teatterirakennus ”pikaselvitystyö” on jouduttu tekemään ”homeen takia”, näin on kerrottu. Hintaero uudessa teatterirakennuksessa perustuu rakennettavaan neliömäärään, 1688m2 Koskenparrasteatteri, 2320m2 Kulttuuritaloteatteri ja julkisivuvaateisiin, eli ei puhuta ”samasta” teatterirakennuksesta. Taiteellisesti asiaa reposteltaessa näyttää siltä, että teatterirakennus ohjaa nyt vuorostaan ”teatteritaidetta”. Tässä maailman tilanteessa teatterirakennukselle tarvitaan ”viivytysratkaisu”, jossa on mahdollisimman monta voittajaa. Eli voittajia tulee olla useita, yksi ei riitä, veronmaksaja voittaa, kaupunki voittaa, teatteritaide voittaa, muut taiteenalat voitavat, kaupungin talous voittaa, poliitikot voittavat ja häviäjiä mahdollisimman vähän. TARVITAAN LISÄAIKAA NÄHDÄ, TULEVA IMATRAN KAUPUNKI, talouselämä kuin tulevien vuosien talouden tulokset.
IMATRAN TEATTERIRAKENNUS ja talouden faktat.
”Teatteriverkostoituminen” on hyvä asia, joten olin asian perästä liikkeellä, tuolla muissa maakunnissa. Kyselin mm. mitä tulisi huomioida nykyteatterissa, kuin teatterin rakentamisessa jne. Vastauksia tuli jopa sujuvasti ja ko. henkilöt kyllä tunsivat myös Imatran teatterikulttuuriakin.
Nyt uuden teatterirakennuksen on odotettava parempia aikoja, jokaisen miljoonan sijoitus on erittäin tarkoin harkittava. Teatteria ei kannata lopeteta Imatralta. Imatra tarvitsee oman teatterin, mutta nyt investointiraha tarvitaan muuhun kuin teatterirakennukseen. Tarvitaan aineettoman pääoman investointeja mm. teatteritaiteen tekemisen, laadun kehittämiseen, kesäteatterin kehittämiseen jne.
”Teatterin asiantuntija verkoston” arvio oli rakentamiselle tyly, ”tolla” 6milj rahalla ei nykyteatteria pystytä rakentamaan, toki rakennuksen seinät sillä saadaan. Joten kehottaisin katsomaan nyt valtakunnassa rakenteilla olevien teattereiden kustannusarviot ja mistä se koostuu, puhumattakaan rakenteista ja teknisistä ratkaisuista joilla itse teatteria tehdään ja käyttökustannukset hallitaan. Tulevaisuus tulee nähdä ja rakentaa kokonaisuuksina, jossa teatteri, musiikki, tanssi jne. voivat toimia monitoimisesti yhdessä toki taidekohtaiset reunaehdot huomioiden.
Nykyinen teatteri KULTTUURITALOON.
Tässä tulevia kuntaliitoksia ja taloustilanteita odotellessa paras ratkaisu on ”KULTTUURITALOTEATTERI”.

”2milj€” investoinnilla NYKYTEATTERIN siirto nykyiseen KULTTUURITALOON, eli muutosinvestointi VIRTA NÄYTTÄMÖÖN sekä tyhjien tilojen uudelleen järjestelyyn, jossa teatteri, musiikki, tanssitaide jne. voi jatkaa toimintaansa vuoteen 2020.
Uuden kaupungin uusi TAIDETALO vuonna 2020
eli ”uusi teatteri talo” kulttuuritalon viereen, jolloin molemmat näyttämöt niin uusi ja kuin vanha käytön. Taiteenkäyttö ja taloudenhallinta monipuolistuvat ja mm. teatteritaide pystyy hyödyntämään muuta taidetta ja päinvastoin.

Nykyinen TEATTERITONTTI.
Tuskin on epäilystäkään etteikö nykyisen teatterin tontti Imatrankoskella kelpaa liiketiloiksi. Itse arvioisin, että 250k€ tulisi löytyä ostajan kukkarosta, jotta tonttikauppa olisi mahdollinen. Nykyisessä markkinataloudessa ”tavara” vaihtaa omistajaa silloin kun ”hinta” on kohdallaan. Ehkä yksityinen haluaisi maksaisi noin 20 enemmän, tämäkin on nykytilanteessa kohtuullinen hinta.
Veikko Hämäläinen KV- jäsen ja (sd)

Imatra ja Maakunta, Kulttuuri ja liikunta, Rakentaminen ja Imatra, Yleistä ja muut

27.10.2014 Iltaisia ajatuksia Imatran teatterista

Iltaisia ajatuksia….
1. Imatran taloustilanne on hyvä verrattuna ympäristökuntiin. Oletetusti pohjoisten kuntien ratkaisut kuntaliitoksissa vaikuttavat kestävässä kehityksessä epämiellyttävästi myös Imatran talouteen. Toki totuuden tiedämme muutaman vuoden päästä. Itse seuraan Suomen taloudesta etupäässä S Korkmannin talousanalysointia .. no se siitä. Kun puhutaan henkisestä kulttuurista pidän erittäin tärkeän kuntalaisten itsetunnon ja identiteetin suhtautumista omaan esiintyvään taiteeseen, jossa yhtenä on teatteri.
2. Muutama kommentti:
– On tietysti hiukan vaarallista puhua ”jäähalli” tarvitaan, mutta ”teatteria” ei ja kun Imatran jäähalli rakennettiin keskusteltiin varmasti paljon, mutta ”Käyköön Ketterä pelaamassa Lrannan hallissa” jne. tuskin tällaista kukaan ääneen lausui, vai käytiinkö keskustelu ”isosta” monen jään hallista, en tiedä.
– Oma työtään ja itseään kunnioittavalla Imatralla on oltava kulttuuri / liikunta tasa-arvo nyt ja tulevaisuuden.
Mitä teatteriin tulee niin toki L-rantalaisillakin on sanansa sanottavana heidän teatterista ja tämän käytöstä. Olin kuulemassa L-rantalaisten mielipiteet heidän teatterista ja mahdollisesta yhteiskäytöstä n. vuosi sitten. Kyllä keskustelu yhteydessä tuli lausunto ”ei meidän teatteriin tulla kuin havumajaan”, joten kyllä teatterikulttuurin ”yhteistyössä” on paljon kehittämistä kaupunkien välillä.
– Ne keskustelu jotka olen käynyt Imatralla 90% on sitä mieltä että oma teatteri tarvitaan.
– Ja ne keskustelut jotka olen käynyt Imatran ja E- karjalan ulkopuolella, heiltä tulleet vihjeet ja näkökannat kertovat.
a) ”katsokaa tulevaisuuteen ei huomiseen”, kun teillä on mahdollisuudet.
b) ottakaa aikalisä teatterin kanssa, ”kiirettä” teillä ei ole, jos ette itse halua tehdä ”kiireen”.
c) Imatran tulevaisuutta ajatellen … rakentakaa ihmeessä ”liikunta liikunnan viereen”
d) Imatran tulevaisuutta ajatellen … rakentakaa ihmeessä ”kulttuuri kulttuurin viereen”
e) Imatran tulevaisuutta ajatellen …. rakentakaa ihmeessä hyvä ”Imatran sisäinen” logistiikka.
Tämä ihmetytti minuakin…
Paljon esisuunniteltavaa ennen hyvää toteutusta, jos näin halutaan tehtävän…

Rakentaminen ja Imatra, Talous ja turvallisuus, Yleistä ja muut

28.10 TELAn kokous, hyvin suunniteltu helppo tehdä päätökset.

28.10 TELAn kokous, hyvin suunniteltu helppo tehdä päätökset.
SD ryhmäkokous.

Klo 16.30 – 17.00. Menin KOK-ryhmäkokoushuoneeseen 137, ihmettelin vasta silloin kun muut hynkilöt tulivat sisään. No tuttuja kuitenkin, siirryin SD kokoukseen, kokouksessa keskusteltiin koko asia esittelyn kirjo, muitta mutinoita. Hyvin laadittu esittelylista tälle kokoukselle.
Itse TELA kokous
Klo 17.30. – 19.15
Alku normaalin kokouskäytännön mukaan.

$3 infraan hallinta. TETO toimii. Tiedotus yh rakentajien kanssa. Ammattimainen sopimus Infranhallinnasta tilaajana TELA / tuottajan YH rakentaja välillä. Toiminnan prosessi kuin rakentamisen prosessi perustuu PTS:ään.
Omaisuuden hallinnan strategia, taustaselvitys, tarveselvitys, hankesuunnitelma, rakennussuunnitelma, rakentamisvaihe, käyttöönotto…ESITYS OLI LUOTETTAVA.
Lautakunnan rooli rakentamisprosessissa on hyväksyykö strategian jne… Seuraavana tiedotteissa oli Imatra joukkoliikennejärjestelyt, tähän liityvät kysymykset kuin puheenvuoroja n.10 kpl. Homma jatkuu ….neuvostoissa…
Säästö 1mil€, vesi lisätulot 400, muut käyttömenot -600 siinä säästöt, paremmat luvut löytyy pöytäkirjasta OK. Esitys hyvä, lisä rahoitus maanhankintaan OK.. Muutkin pykälät meni keskusteluttaa päätökseen hyvän esityksen saatelemana.
$7,$8 OK…Nyt alkavan näkyä taloudenhallinnassa tulos jota on odotettu teknisen toimien yhtiöittämisen jälkeen 3kk/2014. Nyt on selkeästi esitettyjä asioita jotka ovat hyvin sisäistettävissä tekemisen tasolle.

Rakentaminen ja Imatra, Sivistys ja koulutus, Yleistä ja muut

Imatran iloinen teatteri 2015- 2020, jossa kaikilla on ”HYMY”.

Imatran iloinen teatteri 2015- 2020, jossa kaikilla on ”HYMY”.
Teatteri ja teatteritalo NYT ja TULEVAISUUDESSA.. Kiitos, esiselvitys on ”soolojuoksuna” tehty. Pikaselvitys on pintaraapaistu, hinta kuin investointi huomioiden. Ratkaisusta puutuu paljon faktoja aina realistista hintaa myöten. TEATTRITAIDE, TANSSITAIDE, MUSIIKITAIDE JNE.. Nyt tarvitaan ratkaisu, jossa on mahdollisimman monta voittajaa. Veronmaksaja voittaa, kaupunki voittaa, teatteritaide voittaa, muut taiteenalat voitavat, kaupungin talous voittaa, Kaitsu voittaa, poliitikot voittavat, ELI HÄVIJIÄ OLISI MAHDOLLISIMMAN VÄHÄN.

NYT TARVITAAN AIKAA NÄHDÄ TULEVA IMATRAN KAUPUNGI ja sen tuleva TALOUS sekä TULOS.
”teatteriverkostoituminen” on hyvä asia, joten olin asian perästä liikkeellä, tuolla muissa maakunnissa. Kyselin mm. teatterin rakentamisesta jne.. ko. henkilöt kyllä tunsivat myös Imatran teatterikulttuuriakin jne…

IMATRA TEATTERIRAKENNUS ja talouden faktat
– NYT uuden teatterirakennuksen on odotettava parempia aikoja, jokaisen miljoonan sijoitus on nyt erittäin tarkoin harkittava.

– Teatteria ei lopeteta Imatralta, Imatra tarvitsee oman teatterin.
– NYT raha muuhun investointiin kuin teatterirakennuksen. Itse teatteritaiteen tekemisen, laadun kehittämiseen, kesäteatterin kehittämiseen jne..
– Nykyisen teatterirakennus ”pikaselvitystyö” on jouduttu tekemään ”homeen takia”.
– Hintaero uudessa teatterirakennuksessa perustuu rakennettavaan neliömäärään. 1688m2 Koskenparras/ 2320m2 Kulttuuritalo, eli ei puhuta ”samasta” teatterirakennuksesta.
– Taiteellisesti asiaa reposteltaessa näyttää siltä että teatterirakennus ohjaa nyt ”teatteritaideta”.
– ”Teatterin asiantuntija verkoston” arvio oli tyly. ”tolla” rahalla ei nykyteatteria pystytä rakentamaan. Toki rakennuksen seinät sillä saa. Kehottaisin katsomaan nyt valtakunnassa rakenteilla olevien teattereiden niin kustannusarviot ja mistä se koostuu. Puhumattakaan rakenteista ja teknisistä ratkaisuista, jos halutaan rakentaa niin pieni ja suuri näyttämö yhteiselle toiminta-alueelle, tai toiminta-alue jossa teatteri, musiikki, tanssi jne. voivat toimia monitoimisesti, reunaehdot huomioiden, yhdessä.

NYT tässä kuntaliitosten ja taloustilanteiden edessä paras ratkaisu on KULTTUURITALOTEATTERI.
NYT TEATTERI JA KULTTUURITALOON ”2,3 milj€” investoinnilla
– ”2,3milj” muutosinvestointi VIRTA NÄYTTÄMÖÖN ja muutokset tyhjien tilojen uudelleen järjestelyyn.

– muutokset jossa teatteri, musiikki, tanssitaide voi jatkaa toimintaansa vuoteen 2020
– teatteri henkilöstö jatkaa toimintaa sovitulla tavalla rakennemuutokset huomioiden vuotta 2018.
– budjetointi, suunnitelmat käsittelyyn pikaisesti ja päätös näin edetään tammikuussa 2015

Uusi IMATRAN TEATERITALO 2020
– ”uusi teatteri talo” kulttuuritalon viereen. 2020 molemmat näyttämöt käytössä.
– Hyötykäyttö monipuolistuu ja teatteritaide pystyy hyödyntämään muuta taidetta ja päin vastoin…

Nykyisen TEATTERIN TONTTI
Tuskin on epäilystäkään etteikö ”nykyteatterin” tontti kelpaa liiketiloiksi.
Itse arvioisin, että 250k€ tulisi löytyä ostajan kukkarosta, jotta tonttikauppa olisi mahdollinen ja nykyisessä markkinataloudessa ”tavara” vaihtaa omistajaa silloin kun ”hinta” on kohdallaan. Ehkä yksityinen maksaisi noin 20 enemmän, tämäkin on nykytilanteessa kohtuullinen hinta.

Sivistys ja koulutus, Yleistä ja muut

22.10.2014, 3 SDP järjestön, kunnallisjärjestön kokous Klo 18 – 20

22.10.2014, 3 SDP järjestön, kunnallisjärjestön kokous Klo 18 – 20.15. Imatrankoskella ja Ay-tiloissa.
AN eli pj, veti tilaisuuden… Hyvin vedetty… MN sihteerinä hyvä.
Kokouksen agendan olin pyytänyt, halunnut jo aikaisemmin sähköisenä? Kokouksessa ohjelma jaettiin paperilla OK. Miksi kokouksesta PUUTTUI NYT järjestöissä ääntä pitävä joukko (henkilöt IN, AL, PR, MV, TWJ, AS, JK, HN) …. kun nyt KH:n joukko oli paikalla, ja KUN muutama entinen kunnallisvaikuttajakin oli tekemässä kysymyksiä.
Yksi asia on pistänyt erikoisesti SDP:n joukkotilaisuuksissa minun silmääni. KESKUSTELEMISEN JA KUUNTELEMISEN TAITO, ETENKIN SILLOIN KUN OLLAAN VOIMAKKAASTI ERI MIELTÄ JA VAADITTAAN ”VIISAITA” PÄÄTÖKSIÄ, ON LUVATTOMAN HEIKKO…. ”monta järkeä ja yksi viisaus” täytyy ymmärtää …ja käyttää.
Miksi joukko (henkilöt IN, AL, PR, MV, TWJ, AS, JK, HN) puuttuivat ?????????
A) agendan puuttuminen kokouskutsusta ”ei ole tätäpäivää”.jaettiin paikalla ok..
B) Ei aktiiviset ja liikkuvat ihmiset viitsi tulla kuulemaan ”tyhjänpäiväistä jorina”, haluaa tietää mistä keskustellaan ja kuka puhuu
C) Informaatio ”asiaan” on luettavissa tuoreena viestinnässä ja on elettävä nyky säännöillä, …. Tilaisuuden agenda etukäteen ja tilaisus läpi ”nyrkkisäännöllä” KOKOUKSISSA, alustus 25% ja keskustelu 75%, TIEDOTUSTILAISUUS alustus 75% ja kysely 25%.
Pj. piti keskustelun hanskassa. Tilaisuus osoitti jälleen kerran kuinka vähän yhteisöllisen asiat kiinnostavat kun yksilölliset asiat ja hyvinvointi on riittävällä tasolla.

Scroll to Top