Imatra ja Maakunta, Palvelu ja matkailu, Rakentaminen ja Imatra, Sivistys ja koulutus, Työ ja hyvinvointi, Yleistä ja muut, Yritykset ja teollisuus

14.9.2017 YH-rakennuttajat eka kokoukset.. 1 ja 2…

14.9.2017 YH-rakennuttajat ”eka kokoukset”
Alkoi klo 08.30…
Veikolla meno, kokouksessa klo 09.20 lähtien, toinen kokous perää Kaikki kutsutut paikalla. Paljon on kysymysmerkkejä ”ilmassa” nyt ja tulevasta, hyvä kokous…

Sain viestin muutama päivä sitten ”ei ole hyvän hallitustavan mukaista” kertoa hallituksen kokouksista oman muistion muodossa..julkisesti. Joten blogissani en niistä kerrota, ”jos laki ei muutu”.

”OY LAKI” lyhyest..,
KOKOUKSET EIVÄT OLE JULKISIA OSAKEYHTIÖLAIN MUKAAN VAIKKAKIN YHTIÖ ON 100% KAUPUNGIN OMISTUKSESSA. Lähinnä on kyseesä kahden lain kuntalaki- ja osakeyhtiölain eroista ja jyrkästä rikoslain tulkinnasta. Miksi on näin kun on kyse julkinen kuntalaisten verorahoilla pidettävistä yhtiöistä, sopii kysyä.

Kun kunnat osakeyhtiöittää toimintojaan se vie julkista tietoa piiloon kansalaisilta.
Väärinkäytösepäilyt ovat saaneet edunvalvojat tukemaan avoimuuden lisäämistä kunnan osakeyhtiöissä.
Suomessa julkisuuslaki ei koske osakeyhtiöitä, mutta muissa pohjoismaissa avoimuus on laajempaa ja on ymmärretty mahdollisuutena.
– Esimerkiksi Ruotsissa julkisuuslaki koskee yhtiötä, mikäli siinä kunnan omistus on yli 50 prosenttia.

Miksi Suomi ei ole seurannut Ruotsin mallia?
– Avoimuus- ja demokratia-asiat nähdään usein ylimääräisenä painolastina, vaikka ne ovat koko yhteiskunnan perusta. Tämä on myös taloudellinen kysymys. Niukkuuden aikoina olisi tärkeää, että meillä olisi mahdollisimman avoimet rakenteet, jotka estäisivät mahdollisia väärinkäytöksiä.
– Jotta saisimme osakeyhtiömaailmaa läpinäkyvämmäksi, se edellyttäisi lainsäädännön tarkistusta.
– Valtuutettu ei tiedä onko toimittu omistajan parhaaksi.
– Täytyykö asian varmistamiseksi pyytäneet ”poliisin” apua.

Valtuustoaloitteen yhtiöitä koskevan avoimuuden lisäämisestä olisi paikallaan.
Aloitteen ajatuksena olisi, että esimerkiksi yhtiöiden esityslistat ja pöytäkirjat olisivat soveltuvin osin julkisia koska yrityssalaisuus tarkoittaa liike- tai ammattisalaisuutta tai muuta vastaavaa elinkeinotoimintaa koskevaa, salassa pidettävää tietoa. Rikosoikeudellisen vastuun edellytyksenä on, että tiedon ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa joko elinkeinonharjoittajalle tai toiselle elinkeinoharjoittajalle, joka on uskonut kyseisen tiedon hänelle muu on ei salaista…

RUOTSI ON FIKSU MAA JA ON PYSTYNYT SÄÄTÄMÄÄN JULKISIA OSAKEYHTIÖITÄ KOSKEVAN OSAKEYHTIÖLAIN JOKA KOSKEE JULKISHALLINNON 100% OMISTAMIA YHTIÖITÄ…NÄIDEN YHTIÖIDEN TOIMINNOISTA JA PÄÄTÖKSISTÄ ON VEROMAKSAJALLA ELI YHTIÖN OMISTAJALLA OIKEUS SAADA TIETOA.

EN TUNNE ASIAA PAREMMIN MUTTA ”KUUNELLAAN”

Imatra ja Maakunta, Valtuustot ja lautakunnat, Yleistä ja muut

8.9.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTIEN KOULUTUSPÄIVÄ

TARKASTUSLAUTAKUNTIEN KOULUTUSPÄIVÄ 8.9.2017

Koulutuspäivän kesto klo 8.30 – 15.30
Koulutuspaikka: Imatran kaupungintalo, valtuustosali

HUOMIO…KUIVA TEKSTIÄ MUTTA TARPEELLISTA…. TOIMINNAN TARKASTUKSEN MERKITYS KASVAA VUOSI VUODELTA..
Kunnan hallinto ja päätöksentekojärjestelmä läpi käynti jossa keskeisenä seuraavat asiat:

– hyvän hallinnon perusteet, kunnan tehtävien hoitaminen, erityisesti valtuusto, kunnanhallitus sekä hallinnon ja talouden tarkastus.
– hallinnon järjestäminen, johtosäännöt, toimivallan siirtäminen, otto-oikeus jne..
– luottamushenkilön asema, esteellisyys ja tarkastuslautakunnan jäsenen oikeudet ja velvollisuudet.
TÄRKEÄÄ ETTÄ EDELLÄ MAINUT ON YMMÄRRETTY OIKEIN …

Tarkastuslautakunnan tehtävät:
– Valtuuston tavoitteiden toteutumisen ja toiminnan tuloksellisuuden arviointi kuin talouden tasapainottamisen huomiointi.

TÄMÄ ON SE CORE KOKO TYÖSKENTELYSSÄ.
Strategian ja tavoitteiden arviointi
– Kuntastrategian sisältö, kunnan tavoitteiden merkitys, toiminnallisten tavoitteiden suhde strategiaan ja resursseihin (määrärahat/tuloarviot)
TÄMÄ ON SE TÄRKEIN PALAUTE VALTUUSTOLLE…

Tarkastuslautakunnan työskentely:
– Keskeisenä työnä on arviointisuunnitelman laadinta, valmistautuminen arviointiin, toiminta tilikauden aikana tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan yhteistyö.
- arviointikertomuksen tekeminen ja talouden arvionti

JÄYKKÄÄ TEKEMISTÄ JOKA ON JONKUN TEHTÄVÄ…EHKÄ TÄMÄ RISKIEN HUOMIOIMINEN JULKISESSA TOIMINNASSA ”kansa maksaa laskun” JÄÄ VÄHÄLLE HUOMIOLLE YKSITYISEEN LIIKE-ELÄMÄN VERRATTUNA…

Imatra ja Maakunta, Rakentaminen ja Imatra, Talous ja turvallisuus, Työ ja hyvinvointi, Yleistä ja muut, Yritykset ja teollisuus

7.9.2017 ”Kunnallinen osakeyhtiö lainsäädännön ristiaallokossa” –koulutuspäivään.

7.9.2017 ”Kunnallinen osakeyhtiö lainsäädännön ristiaallokossa” –koulutuspäivään. Klo 08-17..
Lyhyesti:
Hyvää .. tulevaisuuden koulutusta MENESTYVIÄ KUNTIA VARTEN ja koulutuksen tavoitteena on kuntalaisten hyvinvoinnin, sivistyksen kun kunnan talouden ELI KUNTAYHTIÖIDEN ja KUNNAN hyvän ”hallinnan” edistäminen.
Kannata tälläistä koulutusta.

Pitempi ajatus:
Yhteiskunta on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana useamman asian johdosta. Yhtenä muutoksen kohteena on ollut talouselämän elimet ja näiden organisaatiot.
Suomen kohdalla muutokset pakotti tekemään globalisaatio ja ”pakkohuomio” että suomalaiset tuotteet eivät hinta- / laatu tarkastelussa pärjää kilpailijoille. Tuotteen valmistamisen kustannusrakenne on liian ”kallis” vertailussa kilpailijoihin nähden ja tällöin viennin vetämättömyys heijastui yhteiskunnan ja julkisen sektorin ”hengissäpysymiseen” muutamia ”ihmettelyn vuosia” myöhemmin.
Kunnat tulivat taloudellisiin ongelmiin mm. tehottomuuden johdosta jolloin uusia hallintomalleja oli lähdettävä hakemaan ja toteuttamaan.
Kaupunki ja kaupunkikonsernit tuli mukaan mm. osakeyhtiöiden, joko 100% tai osa omistuksen, muodossa.

”Oy laki ja kuntalaki” on tämän koulutuksen CORE..

Nyt on tullut kaksi lainsäädäntöä kuntalaki ja osakeyhtiölaki kaupunkikonsernin hallintoa ohjaamaan, unohtamatta kuntien omia hallintosäännöksiä. Markkinatalous on osoittanut että kunnan menestymisen edellytys on tehostaa toimintaa ja yhtiöittäminen on yksi toiminnan tehostamisen muoto joka on todettu toimivaksi. Kunnat ”yhtiöittävät” toimintoja joko yhdessä tai yksinään on FAKTA. Yksityisellä sektorilla yhtiöittäminen ”osakeyhtiöt” tuottajana on pyörinyt jo vuosikymmeniä..

OMA AJATUKSENI ”OSAKEYHTIÖTOIMINNASTA” JA TÄHÄN LIITTYVÄSTÄ OSAAMISESTA.
TÄMÄ KOULUTUS ON STARTTI…. OSAAMISEN KEHITTÄMISELLE.
On hiukan helpompi arvioida ”tätä” koulutusta kun on omasta takaa HHJ (hyvän hallituksen johtaminen) tutkinto.
LYHYESTI:
– Osakeyhtiö laki koskee kaikkia osakeyhtiöitä ja sen mukaan on mentävä.
– Hyvin menestyvä osakeyhtiö edellyttää osaavan ja asiansa tuntevan ”osakeyhtiön hallituksen”.
– On vaikea kuvitella sellaisen yhtiön menestyvän jonka ”hallitusta” ei ole koulutettu ammattimaiseen hallitustyöskentelyn.
– On vaikea kuvitella sellaisen yhtiön menestyvän jossa ”hallituksen jäsenet” eivät tunne edustavansa yhtiön liiketoimintaa tai toimialaa riittävän hyvin.

AIKA JOSSA HALLITUKSEEN ASETETTIIN POLIITISIA HENKILÖITÄ PELKKIEN ”ÄÄNIMÄÄRIEN” PERUSTEELLA ON ELETTY. KAUPUNGIN MENESTYMISEN EDELLYTYS ON, ETTÄ HALLITUKSEN JÄSENET KOULUTETAAN AMMATTIMAISEEN HALLITUSTYÖSKENTELYYN.
TÄMÄ KOULUTUS ON OPPIMISEN JA OSAAMISEN MAHDOLLISUUS, TOIVOTTAVASTI TÄMÄ KOULUTUS TUO HALLITUSTYÖSKENTELYYN ”ILOA JA YMMÄRRYSTÄ”

Huolenpito ja terveys, Kulttuuri ja liikunta, Sivistys ja koulutus, Talous ja turvallisuus, Yleistä ja muut

6.9.2017 E-Karjalan luottamushenkilöiden viestintäpäivä..

6.9.2017 E-Karjalan luottamushenkilöiden viestintäpäivä..
Lappeenrannan valtuustosali klo 09-16.
Paikalla E-Karjalan valtuutettuja koko salillinen.
Ajankohtainen koulutus, halusi tai ei…

Lyhyesti:
6.9.2017 E-Karjalan luottamushenkilöiden viestintäpäivä. Ajankohtainen mielipiteitä jakava koulutus. Ajankohtainen viestinnän koulutus niin virkahenkilöille kuin luottamushenkilöille.
PEUKUTAN, EN PEUKUTA, kolmaskin ei tiedä ”MITÄ SANOISI RYHMÄ” Kunnallisvaalit oli poliitisen viestinnän ”vapautuskäännös” prosessionaalisesta mediasta … SOME mediaan, jossa näkyi digitalisaation ”maihintulo”, verkottumisen mahdollisuudet ja ”jokamiehen oikeuksien” tulo suomalaiseen demokratiaan.

Pitempi kaava:
Hyvinkin ajankohtainen viestinnän koulutusta niin virkahenkilöille kuin luottamushenkilöille.

Jos on muuttunut AIKA niin on myös TAVATKIN kuin ”JOUKKUEET”, luottamushenkilöt. Kun ”näillä” koulutuksillan mennään tekemään politiikkaa jakautuu joukkueet vähintään kahteen ryhmään PEUKUTTAJAT ja EI PEUKUTAJAT. Tilaisuuden jälkeen käytävällä tuli kolmaskin ryhmä ei tiedä ”MITÄ SANOISI RYHMÄ” täyttä ”huuhaata”, tällainen ”trampoliini” media..

No totuus on , että viestinnän muutokset viimeisen kolmena vuotena on ollut aika huimaavaa. Jos ei ole millään lailla ollut ei facebookissa eikä twitterissä, ei missään kuin perinteellisessä puhelimessa jne… niin mitä henkilön tulisi tehdä? jos haluaa pysyä MUKANA tässä politiikan ”mediahässäkässä” kannattaa itse kukin kysyä itseltään.

MUTTA SE MIKÄ ON VARMAA ON SE ETTÄ ME ELÄMME AVOIMESSA JOKAMIEHEN OIKEUKSIEN VIESTINTÄMAAILMASSA. Viestintämaailmassa, jossa jokainen päättä omasta halusta olla mukana ja jossa yhteiskunta laittaa painetta kansalaisten halulle muuttamalla palveluita digi- ja sähköiseen muotoon.

Kunnallisvaalit 2017 oli poliitisen viestinnän ”vapautuskäännös” perinteellisestä prosessionaalisesta mediasta … SOME mediaan. Tässä tuli tämä digitalisaation ”SISÄÄNTULO”, VERKOTTUMINEN ja ennenkaikkea ”jokamiehen oikeuksien” tulo suomalaiseen ”heti ja nyt” viestintään.

Samassa yhteydessä tuli mukaan nopeat gallupit ja vuorovaikutteiset etäkeskustelut ja valtavat henkilökohtaiset mahdollisuudet tiedon hankintaan..

Tässä koulutuksessa todettiin myös se globaali ympäristömuutos, ”maailman pieneneminen” ja paikallisen viestinnän erityistarpeet sekä sosiaalisen media mahdollisuudet, HYVÄSSÄ JA PAHASSA kuin kansalais sekä edustuksellisen demokratian viestinnässä.

TULI MYÖS ESILLE VOIMAKAS VAROITUS ”ÄLÄ MÖHLI” SOSIAALISESSA MEDIASSA ”SE MINKÄ LAITOIT SINNE, SE PYSYY SIELLÄ”

Imatra ja Maakunta, Yleistä ja muut, Yritykset ja teollisuus

31.8-1.9.2017 Itä- ja pohjoinen, maakuntien ”huippu”kokous.

31.8-1.9.2017 Itä- ja pohjoinen, maakuntien huippukokous Mikkelissä.
Kakspäiväinen kokous, jossa on edustettuna oli yli puolet Suomen maakunnista. Kokous keskustelee ja informoi maakuntia, missä ollaan ja mihin tulisi mennä maakuntien kehityksessä ja menestyksessä niin Suomen kuin EU suhteen. (Länsi ja Etelä-Suomen kokoukseen jää Vaasa-Jyväskylän-Kotka rajan länsipuoli jne..)

Kokoukseen kutsutaan, halutaan maakuntien virka-ja poliittisesti valittujen toimielimien edustajat. Veikkoh oli E-K liiton tarkastuslautakunnan jäsenenä ko. tilaisuudessa.

31.8.2017 kokouspäivä, aamulla startti ja illalla loppu.
EKA päivän teemoina alustuksina oli:
– maakunta-ja sote uudistustilanne

Ei mitään järisyttävää, ”päivitystä” olemassa oleviin tietoihin, mutta kyllä huoli on että 11 vuotta ”SOTEA” ON TEHTY ja milloin se tulee valmiiksi kun jatko- ja lisäajat sekä perustuslaki tarvitaan jatkuvasti. Mielestäni yksi rohkea kannanotto tuli esille … ENSIN MAAKUNTA JA ”VEROTUS” RATKAISUT MALIIN JA SITTEN VASTA SOTE …

UUDET MAAKUNNAT JA TYÖMARKKINAJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET
KT:n (maakuntaliittojen työnantajien neuvotteluelin) esittäytyminen.
Tämä KT rooli oli suuruudessaan ja laajuudessaan minulle hiukan yllätys. Vastapuolen, ammattiliittojen ja näiden neuvottelujärjestöjen elimet ovat edustettuna huomenna. Koskee 200000 terveydenalan ja 30000 muuta maakuntaorganisaation henkilöä. Eli 230000 henkilöön mahtuu monta ammattijärjestöä joilla on yksi ”KT” työnantajajärjestö.

MAAKUNTASTRATEGIA UUDESSA MAAKUNNASSA.
Etelä Savon maakunnan esittäytyminen. Heillä neljä strategiaa metsätalous, matkailu, lähiravinto, pk yrittäjyys eli omilla vahvuuksilla edetään.. TÄSSÄ PYYDETTIIN RUNSAASTI PUHEENVUOROJA, lähinnä matkailun ja metsätalouden kehittämiseksi. ITSE PUHEENVUOROSSANI TOIN ESILLE LENTOKENTÄN MERKITYKSEN SAIMAAN MATKAILULLE.
1. OMA LENTOKENTTÄ TÄYTYY OLLA KIIREELLISTÄ ELÄMYSMATKAILIJAA VARTEN. ESIMERKIT ON LAPIN MATKAILUSTA.
2. SAMOIN MAAKUNNASSA ON OLTAVA ELÄMYSTAPAHTUMIA JÄRJESTÄVIÄ PK YRITYKSIÄ RIITTÄVÄSTI. ”ELÄMYKSIÄ” JOTKA TÄYTYY NÄHDÄ JA KOKEA PUHTAASSA JA HILJAISESSA ”SAIMAAN MAAKUNNASSA” JA TÄMÄ ON NÄHTÄVÄ YHDESSÄ ja MENESTYMISEN FUNKTIONA.

Logistiikka, jatkojalostus ja tekemisen laatu on yhdessä menestymisen mahdollisuus niin matkailussa, ruuan tuotannossa kuin metsätaloudessa on ymmärrettävä suurena kokonaisuutena.

Päivän lopuksi oli MIKKELIKIERROS JA ”RUOAKULTTUURI” PÄIVÄLLINEN. Yllätys oli että ”KÄVELEVÄ MANNERHEIMI” on ainut kävelypatsas Mannerheiista. ”MAUKAS PÄIVÄLLINEN” joka oli valmistettu lähituottajien raaka-aineista oli ”makumuistiin” jäävä yllätys…

1.9.2017 toinen kokouspäivä.
– TARKASTUSLAUTAKUNTIEN TAPAAMINEN.
Tarkastuslautakunnan tehtävä uudistettujen lakien ja hallintosääntöjen melskeessä niin kunnissakin maakunnissa.
VEIKON YHTEENETO:
TARKASTUSLAUTAKUNTIEN MERKITYS MAAKUNTIEN KEHITYKSESSÄ KASVAA VUOSI VUODELTA. TARKASTUSLAUTAKUNNAN ”TIEDON JA TAIDON” TASOLLA ON SUORA MERKITYS MAAKUNNAN STRATEGIAN TOTEUTUKSELLE. OIKEA, KAIKKI NÄKEVÄ JA KOKEVA ”TARKASTUSLAUTAKUNNAN RAPORTTI” esim. STRATEGIAN TOTEUTUMISESTA MAAKUNNASSA ON YHTEISEN MENESTYNISEN EDELLYTYS…

– MAAKUNNAN HENKILÖSTÖ… MUUTOKSEN MELSKEESSÄ
Uudet johtamisen mallit. Osaamisen ja työhyvinvoinnin ylläpito. Amattijärjestöt ja maakuntauudistus.
VEIKON YTEENETO:
HENKILÖKOHTAISESTI TIEDOLISESTI EI MITÄÄN UUTTA. ”PATRUUNAJOHTAMISEN” AIKA LOPPUI JO 1900 luvulle. Hajautettu tiedon ja taidon koordinointijohtajuus ja hyvä työtyytyväisyys riittävällä ammattitaidollaan on tulevaisuuden niin kunnan kuin maakunnan menestymisen edellytys.

– ITÄ JA POHJOIS-SUOMEN MAAKUNTIEN YHTEISTEN KANNANOTTOJEN JULISTAMINEN.
Tämä on maakuntajohtajien ja ”maakuntavääpelien” yhteiskannanotto valtiovallalle ”MITÄ TULEE OTTAA HUOMIOON JOTTA SYRJÄSEUDUN MAAKUNNAT MENESTYVÄT MYÖS 2020 SUOMI OY:SSÄ”
VEIKKO EI OLLUT KUUNTELEMASSA ”JULISTUSTA” MUTTA SE TULEE OSALLISTUJILLE POSTISSA..

YHTEISTYÖKYKYISISTÄ KUNNISTA RAKENTUU MAAKUNNAT JA YHTEISTYÖKYKYISISTÄ MAAKUNNISTA RAKENTUU SUOMI… TÄTÄ SUOMI ON TEHNYT ”loppusuoraa vaille” 100 VUOTTA. PYSTYYKÖ SUOMI TÄHÄN SEURAAVAT 100 VUOTTA.
”VAIN SE MAA JOKA ITSE PYSTYY HUOLEHTIMAAN ITSESTÄÄN VOI LUOTTAMUKSELLA KATSOA KOHTI TULEVAISUUTTA” ON FAKTA.

Scroll to Top