helmikuu 2017

Huolenpito ja terveys, Rakentaminen ja Imatra, Talous ja turvallisuus, Työ ja hyvinvointi, Yleistä ja muut

23.2.2027 Vanhusneuvosto, hissi päätös kokous

1. Kokouksen avaus

2. Kaupungin v. 2017 talousarvioon sisältyvä hissiavustus.
Virkamiehenä Pertti Purovaara oli tuotavana hyviä terveisiä kaupungin hallitukselta vanhusneuvostolle.
Kun aikoinaan Vanhusneuvosto käynnisti JÄLKIASENNUS HISSIHANKKEEN toukokuussa 2015 ja nyt tuli päätös jolla voidaan edetä.
ELI KAKSI ASIAA:
1. 40000€ avustus. Vuotuinen avustus.
– pelisäännöt kuinka raha kohdennetaan on vielä työmalla.

2. TÄMÄ ON TÄRKEIN. KAUPUNGINJOHTAJA PERUSTAA TYÖRYHMÄN. ESTEETTÖMÄN ASUMISEN TYÖRYHMÄ.
(Ko, työryhmällä on laajempi merkitys kuin pelkkä jälkiasennus ”hissityöryhmä”)
– tähän nimetään jäsenet vanhus- ja vammaisneuvostosta, Eksoten kotipalvelussa, YH-toimitiloista, kiiteistöliitosta, isännöitsijäyhdistyksestä, kaavoituksessa, pelastustoimessa ja rakennusvalvonnasta.
TYÖRYHMÄN TEHTÄVÄNÄ ON ESTEETÖMÄN ASUMISEN EDISTÄMINEN IMATRAN KAUPUNGISSA, KIINOSTUKSEN HERÄTTÄMINEN JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN JA SITÄ KAUTTA VAIKUTTAMINEN HISSIEN RAKENTAMISEN TEHOSTAMISEEN, OIKEAN TIEDON VÄLITTÄMISEN HISSIEN RAKENTAMISEN JA RAKENTAMISEN KUSTANNUKSISTA ISÄNNÖITSIJÖILLE JA TALOYHTIÖIDEN ASUKKAILLE.
….. KARTOITTA KAIKKI LIIKKUMISEN ESTEELLISYYS JA SIIHEN KOHDENNETTAVA KAUPUNGIN INTRESSI TULEVAISUUTTA VARTEN. TYÖRYHMÄN TAVOITE ”LIIKUNTAESTEETÖN IMATRA, NIIN KOTI KUIN JULKISET RAKENNUKSET, KAIKILLE IMATRALAISILLE”

VEIKKO HÄMÄLÄINEN NIMITETTIIN VANHUSNEUVOSTON JÄSENEKSI ESTEETÖMÄN ASUMISEN TYÖRYHMÄÄN. NIIN KUIN KOLLEKA SANOI ”HISSI HÄMÄLÄINEN” on nyt olemassa ja ei se huonoista soinnu.. MITÄ KUNNALLISVAALIEN JÄLKEEN ????

3. Hallituksen kärkihanke, OSSI: Omais- ja perhehoidon kehittäminen. Hankkeen esittelee Imatran omaishoitoyksikön vastaava, Sari Lähteenmäki, Eksote OK…

4. Liikunta- ja kulttuuripalvelujen kehitysehdotuksia

5. Muut asiat
– Etelä-Suomen alueen veteraaniasiain neuvottelukunnan kokouksessa 31.1.2017 Kouvolassa käsiteltiin ja keskusteltiin kuntien (Etelä-Karjalan kuntien kohdalla Eksote ja kuntien edustajat) vanhuspalveluista ja kuntoutuksesta vastaavien tahojen sekä paikallisten veteraanijärjestöjen kanssa valtion v. 2017 talousarvioon sisältyvän määrärahan käytöstä veteraanipalveluihin.
– 16.3. seminaarin valmistelutilanne
– Koko Suomi kiittää tiedote

HYVÄ KOKOUS ESIM. ETTÄ KYLLÄ VANHUSNEUVOSTOLLA ON AKTIIVINEN ROOLI KUNNAN PÄÄTÖKSIÄ VALMISTELTAESSA.

Imatra ja Maakunta, Palvelu ja matkailu, Talous ja turvallisuus, Yleistä ja muut

21.2.2017 yhden kyläpäällikkö ehdokkaan haastattelu.

21.2.2017 yhden kyläpäällikkö ehdokkaan haastattelu.

Klo 19-…?. Olin paikalla 45min 19.00-20.15
Muutama valtuustoryhmästä ilmoitti, että ei tule paikalle. Samoin itselläni oli SOVITTUJA MENOJA. TENNIS JA Vuoksen Haka Oy asiat. No sain järjesteltyä niin että pääsen paikalle 19.30-20.15.

”ODOTUKSEN MUKAINEN TILAISUUS”, vanhan ajan malliin..
Luin hänen CVn ja kysyin ehdokkaalta muutaman kysymyksen… Liittyen matkailubusinekseen ja 3-sektorin toimintaan …. vastaukset olivat ”tätä päivää” ja OK…

OMA YHTEENVETONI…
TOTTAKAI PSYGOLOGISTEN TESTIEN TULOKSET ON OLTAVA KÄYTETTÄVISSÄ KUN TÄLLÄISIÄ ASIOITA KÄSITELLÄÄN PUHUMATTAKAAN ETTÄ TEHDÄÄN PÄÄTÖKSIÄ. Kenelle testitulokset näytetään on toinen juttu… Olen niitä itsekkin työelämässä teettänyt ja itsekkin niissä ollut ..
EDELLEEN SITÄ MIELTÄ, ”PARAS DEMARI” JA MUITA EHDOKKAITA EI OLE KUULTU.
Eli testituloksia odottelemaaan, MUTTA TUSKIN V-ryhmä EDES TULEN NÄKEMÄÄN NIITÄ PUHUMATTAKAA LOPPUTULOKSEEN PÄÄTYVÄSTÄ ANALYSOINNISTA…

OMAN VERKOTTUMISEN TULOKSIA…
– Sen verran on tullut valtakunnan ”3 sektorin” tietoa, että ykkösketjun johtajista ei missään tapauksessa ole kyse.
– Samoin on tullut tietoa, että NYT ON OLTAVA ”TUURIA” SAADA HYVÄ PIKKUKAUPUNGIN JOHTAJA.
– NIITÄ HENKILÖITÄ JOTKA OVAT ”TYÖTTÖMINÄ” TAI OVAT TULEMASSA TYÖTTÖMÄKSI SYYSTÄ TAI TOISESTA ON NYT KÄYTÖSSÄ.
– FIKSU ”DEMARIKAUPUNGINJOHTAJA” YMMÄRTÄÄ JA TIETÄÄ IMATRAN POLIITISEN TILANTEEN JA VÄLTTÄÄ ”NYT” KUTSUA IMATRALLE..
– EHDOTTAKAA PERTILLE VIELÄ VUODEN JATKOAIKAA !!!

OLEN EDELLEEN SITÄ MIELTÄ ETTÄ ”KOLMAS KIERROS” TOTUUDEN SANOO.. SEN VERRAN VAKAVASTA ASIASTA ON KYSYMYS MEIDÄN KAUPUNGISSA…

Kunnallisvaalit 2017, SDP kunnallisjärjestö, Valtuustot ja lautakunnat, Yleistä ja muut

20.2.2017 Valtuuston ”puheenjohtajan” vaihtokokous

20.2.2017 Valtuuston ”puheenjohtajan” vaihtokokous
SD valtuustoryhmän kokous
Klo 16.30 – 17.15.
”Höh ja häh….
Perusteluja omilta KH jäseniltä, kuka on paras kaupungin johtajaksi ja, että huomenna on Kylpylällä tilaisuus, jossa on yksi kaupunginjohtaja ehdokkaista SD valtuustoryhmän kuultavana. ON AIVAN TYPERÄÄ, ETTÄ VALTUUSTORYHMÄN PUHEENJOHTAJA ILMOITTA NYT JA TÄSSÄ, ETTÄ HUOMENNA ON OLTAVA KUULEMASSA YHTÄ ”EHDOKASTA” ???? Tähän kaikkeen henkilökohtaiseen ”valinta” suhrumointiin sotketaan vielä Imatran SD valtuustoryhmä..

OMAT MIETTENI:
”TAIVAS VARJELE P-Korean TULEVAISUUDELTA”
– Ilmeisesti ”jotkut” taas kerran päättivät K-JOHTAJAN valitsijaryhmän jäseninä, ettei muita tarvitse kuunnella. ”Vuollanne on paras demari” kaupungin johtajaksi. No ”tämä” pitää paikkansa ainakin just nyt.
– Aikaisempi demariehdokas Pokki ei täyttänyt hakukriteerejä.. Eikä ”kyläpäällikköpelin” pelisääntöjä voi muuttaa kesken peliä jne… Onko joku ”sopinut” ja ketkä jotkut ovat luvanneet KJpaikan Pokille? tämän asian JULKISUUDESTA on pitänyt huolen KOP:n puolueeton lehti ”VuoksenUutiset”, Mr. Pokin myötämielisellä avustuksella.

LOPPUTULOS..
– kaikkien ”Pokkikirjoitusten” ja muun julkisuuden yhteenvetona sopii kysyä olisiko hän ollut Imatran kyläpäälliköksi PÄTEVÄ…
Itse ja uskoisin että SD valtuustoryhmä haluaisi kuulla NYT EHDOLLA OLEVAA ”kahta” muutakin ehdokasta, psykologisten testitulosten yhteenvedolla lisättynä ennen lopullista päätöstä. Tälläinen menettely kuuluu hyviin tapoihin ja:
– MEILLÄHÄN ON DEMOKRATIA JA TASA-ARVO, OMISSA DEMARI ARVOISSAMMEKIN, voimakkaasti korostettu ”ISMI”.
KAKSI + yksi FAKTAA Kaupunginjohtajan valinnassa,
1. ”18 toveria” tarvitsee ”4 kaveria” avuksi. ELI ”JOKU” on saatava kaveriksi jos meinataan asia maaliin saada.
2. ”Huonolla” johtajalla EMME TULE MENESTYMÄÄN
(+1). Tulevaisuuden 2017-2020 ”poliitinen ohjaus” ratkaisee Imatran tulevaisuuden monessa, monessa asiassa. TÄSSÄ OHJAUKSESSA TÄYTYY OLLA YHTEISTYÖKYKYISIÄ, KUUNTELEVIA JA LUOTTAMUKSEN ARVOISIA JOHTAJIA.

Itse valtuuston kokous klo 17.30-19.00
Asia Otsikko Sivu

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.2 Pöytäkirjantarkastajat. 3 Ilmoitusasiat OK,OK,OK.

4 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinta. Kaupunginhallituksen esityksen mukaan…. EI NIINKUIN SDP KUNNALLISJÄRJESTÖN KOKOUS 12.2 PÄÄTTI. Eli mitään ”medialeipää / kuntalaisille sirkushuvia” ei kukaan eikä mikään poliitinen ampitio, yksilöesiintulo halunnut KAUPUNGINVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAKYSYMYKSESTÄ enään järjestää. Kyllä tähänkin olisi kuntalaki ja Imatran hallintosääntö antanut vielä mahdollisuuden.

5 Hyvinvointilautakunnan varajäsenen valinta.6 Etelä-Karjalan liiton maakuntahallituksen varajäsenen valinta OK, OK.

7 Imatra tekee tulevaisuuden -strategian toimeenpanosuunnitelma 2017 – 2020. OK. Kyllä tämä on suurin piirtein strategia. Kyllä konkretia puutuu, vaikka parempi kun tyhjää parempi strategia ”paperi”.
8 kpl puheenvuoroja. Itse arvostelin lausetta, sivulla 27 ” vähintään kerran valtuustokaudessa tämä paperi tulee tarkasteluun” jne… VÄISTÄMÄTTÄ TULEE MIELEEN IMATRAN KAUPUNKIINFRAN KORJAUSVELAN ..NYT 120 milj€.. SYNTYMISEN SEET.
Millainen strategian toimeenpanosuunnitelma tässä aikoinaan on ollut kun nyt 3milj€/vuosi se kestää 40 vuotta…
– EI PIDÄ KIRJOITTA PAPERILLE MITÄÄN SELLAISTA JOKA ANTAA MAHDOLLISUUDEN PAETA VASTUUTA…

8 Imatran YH-Rakennuttaja Oy:n takaushakemus. 9 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Ostotilausjärjestelmän käyttöönotto.10 Vaikutusten arviointi ja asukasosallistuminen osana päätöksenteon valmistelua. OK,OK,OK.

11 Valtion työllisyyspaketin vaikutukset työllisyyden edistämiseen. OK. MUTTA TÄSSÄ JOS MISSÄ NÄKYY SELVÄSTI, ETTÄ OIKEA KONKRETIA PUUTTUU TYÖLLISTÄMISESTÄ.PUHEET ON PUHEITA JA TEOT KAUKANA PUHEISTA… IMATRAN KAUPUNKI PALAUTI, N. 2milj, TAKAISIN TYÖLLISYYDEN HOIDON RAHOJA VALTIOLLE…EI SEN ENEMPÄÄ KAPITALISTIA KUIN SOSIALISTIA KIINOSTA LÄHES 25% nuorten työttömyys…

Hiukan erikoinen kokous.. Ihan OK..

Imatra ja Maakunta, Talous ja turvallisuus, Työ ja hyvinvointi, Yleistä ja muut

18.2.2017 Imatra kaupunginjohtajan valinta..

18.2.2017 Imatra kaupunginjohtajan valinta..
ELI NYKYINEN KAUPUNGINJOHTAJA jää pois virastaan keväällä 2017 jne…
Uuden kaupunginjohtajan hakuprosessin tulos tulee minulle olemaan jonkinlainen pettymys jos näillä nykyisillä 17.2 ilmoitetuilla edetään loppuun saakka. ELI PETTYMYS siihen mitä Imatran hypetyksestä elävänä ja kehittyvänä karjalaiskaupunkina on julkisuuteen annettu ymmärtää ja siihen, että aitoja kovan kompetenssin omaavia pienkuntien johtajia kuin julkisen talouden johtajia, Imatran kaupungin johtaminen ei kiinnostanut…

MIKSI EI KIINNOSTANUT TÄMÄ KANNATTAA ANALYSOIDA!
– Imatran kaupungin talous OK.
– toiminta, ”parantamisen” varaa on, aina on ….
– strategia OK.
– ja menestymisen näkymät ovat ainakin sisältäpäin katsottuna hyvässä ”iskussa”.
– Imatralle kateellisia kuntia on lukuisia.
– ja tulevaisuudelle on rakennettu vähintäänkin tyydyttävä, realistinen pohja rakentaa UUTTA TULEVAISUUDEN IMATRA, JOSSA IHMISET HALUAVAT ”ELÄÄ” ja KEHITTYÄ …. eikä vai ”OLLA” ja ”IHMETELLÄ” menneitä..

No miksi ei kovan kompetenssi johtajat ole olleet kiinnostuneita Imatrasta?

Ehkä tätä voisi kuvailla vaikka SEIVÄS HYPYN TERMEILLÄ:
– alhaiset ”rimakorkeudet”, alhaiset ”vaatimuksen kriteerit” suoritukselle… EI TÄLLÄINEN KIINNOSTA ARVONSA TUNTEVIA JOHTAJIA…

Ensimmäisen hakukierroksen tuloksena hakukriteerit ja niiden ”soveltaminen sopivaksi” sotki Imatran HYVÄN KAUPUNKI brändin. ”Ollakko ylempi korkeakoulututkinto vaiko ei olla”.
Julkisuuteen ponnahti sellaisia asioita joiden alkuperä kiinnosti ”vähiten” viiden hengen puheenjohtajistoa, mutta lehdistöä kyllä ja kiinnostaa edelleen erittäin paljon. Tottakai se mikä kiinnostaa kuntalaista, se kiinnostaa lehdistöä, mitä oli sähellystä siellä ja mitä täällä ja hiukan ulkoisia apuja kuinka tuli petetyksi ja kenenkä toimesta. Tätä sirkusta lehdistö jakaa ja sitä kansa haluaa… SIRKUSTA…

Itse tulkitsen asian niin, että lehdistön ”uutishakuinen” sensaatitoiminta tahrasi Imatra brändin ja samalla blokkasi mahdolliset asiasta kiinnostuneet ”LAADUKKAAT” ja oman arvonsa tuntevat JOHTAJAT ulos koko hakuprosessista.

Eka kierrokselta toiselle kierrokselle hyväksytyt, totta kai he jatkavat. He ovat saaneet pluspisteitä tulevaisuutta varten…ja nyt heidän ”hakuikkuna” on heidän omissa käsissä.

Mikä oli toisen kierroksen saldo. Onko sopivia vai päteviä ? En ole nähnyt oikeita hakupapereita, mutta kun hakijoiden CV lukee paikallisesta lehdestä, väkisin tulee mieleen, lätkätermeillä sanottuna, ”vilttiketjun” miehiä.

HERÄÄ KYSYMYS, JOTA KANNATTAA KUNTALAISEN MIETTIÄ, millainen on valitsija ryhmä etenkin nyt kun kuntavaalit on ovella…

– MIKSI IMATRAN HYVIN TUNTEVAT JA ARVOSTETUT ”JOHTAJAT” ja KUNTAJOHTAJAT EIVÄT hae Imatran kaupungin johtajaksi ????. MISSÄ ON VIKA???

ON VAIKEA SAADA HYVÄÄ KAUPUNGINJOHTAJAA” ON SELITYSTÄ, SELITYKSEN PERÄÄN…. EN HALUAISI TÄLLAISTA KUULLA ETEKÄÄN KUN SE PAIKKANSAPITÄVYYS ON TÄYSIN SUBJEKTIIVINEN NÄKEMYS… SEN MINÄKIN TIEDÄN, ETTÄ HYVIÄ JOHTAJIA ON OLEMASSA.. KYSYMYS ON TÄYSIN SIITTÄ MILLÄ NE SAADAAN IMATRALLE…

FAKTA ON FAKTA …. ”ME TARVITSEMME PÄTEVÄN KAUPUNGINJOHTAJAN” JA KUNNALLISVAALIEN JÄLKEEN SELKEÄN JA ”HUOMISESSA” ELÄVÄN POLIITTISEN OHJAUKSEN.

TÄSSÄ KUIN MONESSA MUUSSAKIN PÄTEE SANONTA … KUNTALAISET SAAVAT SELLAISEN JOHTAJAN MINKÄ KUNTALAISET ANSAITSEVAT.. ITSE JOS PÄÄSISIN VALITSEMAAN NIIN KATSOISIN VIELÄ KOLMANNEN KIERROKSEN…

Kunnallisvaalit 2017, SDP kunnallisjärjestö

12.2.2017 SDP Imatra Kunnallisjärjestön ”asiallinen” kokous

12.2.2017 SDP Imatra Kunnallisjärjestön kokous
Klo 16.30-17.30
Valtuustosali
Edustajia ja varaedustajat paikalla kaikkiaan n. kolmisenkymmentä..
Esityslistan mukaan edettiin.
OMA NÄKEMYKSENI KOKOUKSESTA
Eli alla oli edellinen 15.1. tehty päätös. ”Ei haluttu täyttää SDP:lle kuuluvaa valtuuston pj. paikkaa” vaan mennään varapuheenjohtajilla.
UUDEN PÄÄTÖKSEN TAUSTALLA ON KJ TYÖRYHMÄN JA KUNNALLISJÄRJESTÖN HALLITUKSEN HETKI SITTEN PÄÄTTYNEEN KOKOUKSEN ESITYS. Niina M puheenjohtajaksi jne..
Kun vertaa puheita näiden kokousten välillä. Puheenvuoroja käytettiin 12 kpl. NIIN, KAKSINAISMORAALI JA TAKIN KÄÄNTÖ HÄMMÄSTYTTÄÄ KUN KUUNTELI EDELLISIÄ ”JUTTUJA”.
… Kyllä se on sillä lailla että AINA VÄLILLÄ KANNATTA KYSELEE ”PEILILTÄ” MILLAINEN ON SE IHMINEN JOKA AJAUTUU TAI HAKEUTUU POLITIIKKAAN, harvemmin peili valehtelee.
Kokouksen lopputulos:
Imatran Sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö päätti kokouksessaan 12.2.2017 yksimielisesti esittää valtuustoryhmälle Niina Malmin valitsemisen Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajiksi jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.
Samassa kokouksessa valtuustoryhmälle esitetään Niina Malmin varahenkilöä Tuula Puttoa kaupunginhallituksen jäseneksi.

HYVÄ KOKOUS…

Tämä kunnallisjärjestön työryhmän päätös (infota median) on lähetetty YLE:lle ja UV:lle.

Scroll to Top