kesäkuu 2018

Yleistä ja muut

1.6.2018 (21.3.2017 kopio) toistoa Imatran kaupunginjohtajan ”10min” valinta

1.6.2018 (21.3.2017 kopio) toistoa Imatran kaupunginjohtajan ”10min” valinta

SD valtuustoryhmälle osoitettu kutsu tulla kuulemaan ehdokkaita klo 17-19.

Oli miellyttävä kuulla ja nähdä HEIDÄT kaikki. Jokaisella ehdokkaalla oli 1/2 tuntia aikaa esittää omat ”tarinansa” omine vahvuuksineen.

TAUSTAT asialle..
Puolen vuoden, LEHDISTÖN ”repimien”, otsakkeiden ja ”juttujen” perusteella luokittelin kaikki hakijat ”vilttiketjun” miehiksi.Kahdella hakijoista ei vakinaista työsuhdetta, ”freelancer of a job”, yksi tasapainoisessa työssä, sama lätkätermeillä ilmaistuna:…  he ovat ”kolmosketjun” miehiä ja hyvästä maalivahdistakaan ei NYT ole kysymys…. ja NYT on viimeistään selvää että TÄNNE ei ”halua” sellainen OMAN ARVONSA TUNTEVA JULKISEN HALLINNON YKKÖS ”CENTTERI”, jota esim. minä haluaisin.

TÄNÄ PÄIVÄNÄ” JA TÄLLÄ TASOLLA OLEVISSA HENKILÖVALINNOISSA TEHDÄÄN AINA PSYGOLOKISET TESTIT.

TESTIN YHTEENVETO
Konsultin esittämien ja testitulokset paperilla, 10 min yhteenveto ei sano yhtään mitään, jos näiden kanssa ei ole aikaisemmin ollut missään tekemisissä. Pikaisesti arvioituna hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi kolmen henkilön testituloksen perusteellinen analysointi ottaa aikaa 2-4 tuntia.

OMA ”10” MINUTIN OPERAATION TULOKSENA HENKILÖKOHTAISTEN OMINAISUUKSIEN PAREMMUSJÄRJESTYS MUODOSTU 60% TODENNÄKÖISYYDELLÄ SEURAAVAN LAISEKSI:
– paras arvosanan 8+
– kakkonen arvosanan 8
– kolmonen saa arvosanan 7,5

EHDOKKAIDEN HENKILÖKOHTAINEN ESITTELY
Tämä henkilökohtainen esiintyminen oli normaali henkilöhistorian esittely, oma tarina omasta itsestään oli hieno juttu ja OK… Itselläni oli kolmelle ehdokkaalle yksi kysymys kullekkin liittyen heidän kertomaansa omasta itsestään ja suhtautumisesta Imatran kehitykseen..

MEDIASTA KUULTU JUTTU ON MEDIAN ”JUTTU”
Lehdistö ja media tekee juuri sitä kaupunginjohtajan valinta ”SIRKUSTA” mitä ”SIRKUSKANSA HALUAA”. Välillä ja väistämättä tulee päällimmäisenä mieleen näitä ”kuka juoksi ja kenen perässä” juttuja lueskellessa sanonta ”sitä saa määrä tilaa” ja jokainen ostaa liput sellaiseen näytökseen josta tykkää..

Toki viimeaikaiset lehtikirjoitukset kaupunginjohtajan valinnassa ovat olleet sitä mitä IMATRA ARVOINEN ”KAUPUNKI julkisuus” tarvitsee… ei me voida ”KAKKIA” omaan pesään loputtomasti, nyt täytyy ”lapioida” pois päin.

EDELLEEN OMA MIELIPITEENI,
– ONKO JATKOAJAN KÄYTTÖ MAHDOLLISTA?
– ONKO KOLMAS KIERROS MAHDOLLINEN?
– KAIKKI ON MAHDOLLISTA JA AIKA EI LOPU MAAILMASTA.

MUTTA NYT TULEE SAADA PÄÄTÖS ”NÄISTÄ” JOHTAJISTA.
PARAS JOHTAJA JAKKARALLE …. SEURAAVAT PÄÄTETTÄVÄT ”KAUPUNGIN ASIAT” ODOTTAVAT JO KYNNYKSELLÄ.

Huom… Yksi yksityiskohta pisti silmään hakijoiden haastattelussa. ”olen erittäin muuntautumiskykyinen johtaja” … TOIVOTTAVASTI YMMÄRSIN ASIAN OIKEIN…eikä niin että ”naisenergia vie johtajaa kun pässiä” narussa.

Yleistä ja muut

1.6.2018 (18.2.2017 kopio) toistoa… Imatra kaupunginjohtajan valinta..

1.6.2018 (18.2.2017 kopio) toistoa… Imatra kaupunginjohtajan valinta..
NYKYINEN KAUPUNGINJOHTAJA jää pois virastaan keväällä 2017 jne…Uuden kaupunginjohtajan hakuprosessin tulos tulee minulle olemaan jonkinlainen pettymys jos näillä nykyisillä 17.2 ilmoitetuilla edetään loppuun saakka. ELI PETTYMYS siihen mitä Imatran hypetyksestä elävänä ja kehittyvänä karjalaiskaupunkina on julkisuuteen annettu ymmärtää ja siihen, että aitoja kovan kompetenssin omaavia pienkuntien johtajia kuin julkisen talouden johtajia, Imatran kaupungin johtaminen ei kiinnostanut…MIKSI EI KIINNOSTANUT TÄMÄ KANNATTAA ANALYSOIDA!

Ehkä tätä voisi kuvailla vaikka SEIVÄS HYPYN TERMEILLÄ: alhaiset ”rimakorkeudet”, alhaiset ”vaatimuksen kriteerit”,  TÄLLÄINEN EI KIINNOSTA ARVONSA TUNTEVIA JOHTAJIA…

Julkisuuteen ponnahti sellaisia asioita joiden alkuperä kiinnosti lehdistöä. Tottakai se mikä kiinnostaa kuntalaista, se kiinnostaa lehdistöä. Tätä sirkusta lehdistö jakaa ja sitä kansa haluaa… POLIITISTA SIRKUSTA…

Itse tulkitsen asian niin, että lehdistön ”uutishakuinen” sensaatitoiminta tahrasi Imatra brändin ja samalla blokkasi mahdolliset asiasta kiinnostuneet ”LAADUKKAAT” ja oman arvonsa tuntevat JOHTAJAT ulos koko hakuprosessista.

Kun hakijoiden CV lukee paikallisesta lehdestä, väkisin tulee mieleen, lätkätermeillä sanottuna, ”vilttiketjun” miehiä.

HERÄÄ KYSYMYS, JOTA KANNATTAA KUNTALAISEN MIETTIÄ, millainen oli valitsija ryhmä kun kuntavaalien ovella…

– MIKSI IMATRAN HYVIN TUNTEVAT JA ARVOSTETUT ”JOHTAJAT” ja KUNTAJOHTAJAT EIVÄT hae Imatran kaupungin johtajaksi ????. MISSÄ ON VIKA???

ON VAIKEA SAADA HYVÄÄ KAUPUNGINJOHTAJAA” …. EN HALUAISI TÄLLAISTA KUULLA ETEKÄÄN KUN SE PAIKKANSAPITÄVYYS ON TÄYSIN SUBJEKTIIVINEN NÄKEMYS… SEN MINÄKIN TIEDÄN, ETTÄ HYVIÄ JOHTAJIA ON OLEMASSA.. KYSYMYS ON TÄYSIN SIITTÄ MILLÄ NE SAADAAN IMATRALLE…

FAKTA OLI…. ”ME TARVITSEMME PÄTEVÄN KAUPUNGINJOHTAJAN”  SEKÄ SELKEÄN JA ”HUOMISESSA” ELÄVÄN POLIITTISEN OHJAUKSEN.

TÄSSÄ KUIN MONESSA MUUSSAKIN PÄTEE SANONTA … KUNTALAISET SAAVAT SELLAISEN JOHTAJAN MINKÄ KUNTALAISET ANSAITSEVAT.. ITSE JOS PÄÄSISIN VALITSEMAAN NIIN KATSOISIN VIELÄ KOLMANNEN KIERROKSEN…

Imatra ja Maakunta, SDP valtuustoryhmä, Yleistä ja muut

28.5.2018 KANSALLISIHMEEN Imatran tilinpäätös..valtuuston kokous.

28.5.2018 KANSALLISIHMEEN Imatran tilinpäätös..valtuuston kokous.
(Tässä on teksti josta SD valtuustoryhmän puhe oli kasattu… 80 % tekstistä oli puheessa..)

Kaikesta ”KANSALLISIHMEISTÄ”  huolimatta Imatran kaupungin on tehtävä talousarvio ja tilinpäätös aivan samalla tavalla kuin ilman ihmeitä olevat kaupungit.

TALOUSARVIO” ON OHJEENA TOIMINNALLE. TILINPÄÄTÖS” KERTOO KUINKA TOIMINNASSA ON ONNISTUTTU.

Tulee muistaa, että TILINPÄÄTÖS ON HISTORIAA ja historiasta on otettava oppia. OPPIA TULEVIA TALOUSARVIOITA VARTEN unohtamatta lähi vuosien strategiaa ja strategian tarvitsemia muutoksia.
TILINPÄÄTÖS KERTOO totuuden taloudesta, kuin myös saavutetut TAVOITTEET.. 
ONKO VUODEN 2017 KÄYTTÖTALOUS pysynyt hanskassa.
Vastaus: ON PYSYNYT, tuloja on budjetoitua enemmän eri toiminnan sektoreilla.
Onko INVESTOINNIT osuneet kohdalleen.
Vastaus:
KUNTALAISTEN PALVELUIDEN KOHDALLA osumat ovat kohdallaan ja KOKONAISTULOS ON HYVÄ. ELIKEINOPOLIITISISSA INVESTOINNISSA ON NOUDATETTU ”HARKITTUA ETENEMISTÄ” seuraten maakunnan kehitystä hyvä näin.
TILINPÄÄTÖS KERTOO ONKO KAUPUNGIN KEHITYKSESSÄ ONNISTUTTU JA ONKO KEHITYS MENNYT HALUTTUUN SUUNTAA.
Poimintoja muutamista tunnusluvuista:
IMATRAN KAUPUNKI
– Kaupungin tilikauden tulos noin 7 milj€ ….. HYVÄ
– Vuosikate 16 milj€, SUUNNITELMAN mukaiset poistot 10 milj€…. HYVÄ
– Toimintakate pieneni (-0,5 %) …. Muutos HYVÄKSYTTÄVÄ
– Verorahoitus pieneni 2(-2,5 %) …. HUOLESTUTTAA. KUINKA VEROTUS HALLITAAN JATKOSSA JA PIENENEEKÖ VEROTULOT MERKITTÄVÄSTI 2020 luvulla. huom1 ”VEROINSTRUMENTIT” OVAT EDELLEEN KAUPUNGIN KÄYTÖSSÄ. huom2 MAAKUNNAN KÄYTÖSSÄ VEROINSTRUMENTTEJA EI OLE.
– Kaupungin lainakanta n.60 M€. Asukasta kohti lainaa oli 2.200 € edustaa  VALTAKUNNAN KESKITASOA ….EI ONGELMA..
– Kaupungin omavaraisuusaste 62,3 %. PARANI …… HYVÄ KEHITYS..
– Lainanhoitokykyä kuvaavat luvut …..  OVAT VÄHINTÄÄN TYYDYTTÄVIÄ
– Suhteellinen velkaantuneisuus, eli tässä tarkoitetaan ”velan suhde liikevaihtoon” oli vuoden lopussa 47%. OK ….. MUTTA KUINKA TULEE KÄYMÄÄN JATKOSSA…
IMATRA KONSERNI..
Konsernitilinpäätös toteaa, että konsernin omavaraisuusaste pysyi ENNALLAAN
– n.35%.  KUINKA JATKOSSA ….. JATKOSSA % TULEE LÄHESTYÄ 40%
Koko KAUPUNKIkonsernin lainakanta oli vuoden lopussa 200,4 M€.
– ONKO KUNTALAISEN TÄSTÄ VELASTA OLTAVA HUOLISSAAN.
Vastaus:
IMATRAN TULEVAISUUS EI SUORANAISESTI HUOLESTUTA, MUTTA VÄLILLISESTI KAUPUNKIKONSERNISTA KATSOTTUNA KYLLÄ ….. SE HUOLESTUTTAA.
– Konsernin lainakanta lisääntyi 4,7 M€. Asukasta kohti konsernilainaa oli 7.350 euroa. Valtakunnassa Kuntien konsernivelka oli keskimäärin 6000 euroa as.
– Konsernin nettovelkaantumisaste pysyi edellisen vuoden tasolla ollen vuoden lopussa 141 % TOIMINTAKATTEESTA LASKETTUNA..
HUOM…JOS JOKU MUISTAA, NIIN KREIKAN TALOUDEN ALAMÄKI ALKOI SIITÄ KUN KREIKAN VALTION JULKISEN TALOUDEN VELKA OLI 150% BKT:sta.
HUOM… ”VELKA ON VELI OTETTAESSA JA VELJEN POIKA MAKSETTAESSA”.
– on vanha sanonta joka on vuosittain todettava hyvinkin TARKKAAN JA GLOBAALIT riskit VELAN HALLINNALLE TODETTAVA FAKTOILLA …. EI TUNTEELLA…
28.5.2018 MIHIN KÄYTETÄÄN KAUPUNGIN OMAISUUDESTA SAADUT MYYNTITULOT ?
– investointeihin…
– velan lyhentämiseen…
– palveluiden parantamiseen..
Eli. 20milj€ ELI TERVEYDENHOIDON KIINTEISTÖT (tätä ei voinut sanoa koska päätös tehdään tämän kokouksen kohdassa 10) …ISS OSAKKEET 3M€  MYYNTITULOT MIHIN KÄYTETÄÄN..JNE…  TÄTÄ KANNATTAA NYT MIETTIÄ… TULEVIA TALOUSARVIOITA/ TILINPÄÄTÖKSIÄ VARTEN..
TOTUUS… NOPEAT SYÖ HITAAT…
(LAISKAT JA HUOLETTOMAT KUNNAT HÄVIÄVÄT, PYYHKIYTYVÄT POIS …NÄIN ON AINA KÄYNYT… JA NÄIN TULEE KÄYMÄÄN JATKOSSAKIN)
TYÖLLISYYS JA VÄKILUKU… TÄSTÄ ON OLTAVA HUOLISSAAN..
MAAKUNNASSA väkiluku huolestuttaa -700 / vuodessa.
Imatralla -240, Lranta + 50, kaikissa muissa maakunnan kunnat PITKÄÄ miinusta.
TYÖLLISYYSLUKUJEN KEHITYS … työllisyys% 68%  ???
Maan hallituksen tavote 72% nyt (75%) KUINKA IMATRAN KAUPUNKI huoltosuhteen tulevaisuudessa hoitaa HUOLESTUTTAA.
TYÖTTÖMYYS % 16 on liian korkea.
TYÖNANTAJIEN LUKUMÄÄRÄ IMATRALLA on pieni kun vertaa muihin vastaaviin kaupunkeihin..
– IMATRAN KAUPUNGIN … KAUPUNKIKONSERNIN SUURI HAASTE ON LUODA HOUKUTTELEVAT OLOSUHTEET (YRITTÄJILLE) ELI TYÖPAIKKOJA LUOVILLE YRITYKSILLE IMATRALLLA..
SUURI FAKTA … STORAENSO … OVAKO, EI TEE OMAA MENESTYSTÄ, OMAA KANNATTAVUUTTA, TUOTTAVUUDEN LISÄYSTÄ HENKILÖMÄÄRÄÄ (VERONMAKSAJIA KAUPUNGILLE) LISÄÄMÄLLÄ….
INVESTOINNIT TULEVAAN ….ON TÄMÄN TILINPÄÄTÖKSEN VIESTI 
– SIVISTYKSEN VAATIMAAN ”MONITOIMIKIINTEISTÖ ” Mansikkalan koulu on nyt MENOSSA
– Maan hankinta ja ”HILJALLEEN KIIRUHTAVA” OIKEIDEN KOHTEIDEN KAAVOITUS .. ON myös tämän tilinpäätöksen viesti tuleville vuosille..
KÄYTTÄMÄTTÖMÄN OMAISUUDEN POISTOON on tehtävä viisaasti.. 
OIKEA TUNNE, OIKEA IDENTITEETTI TEKEE TULEVAISUUDEN IMATRABRÄNDIN JOLLA ON OMA HINTANSA JA JOKA ON VAIN YHTEISELLÄ VIISAUDELLA HALLITTAVISSA.
NYT ON ”OIKEIN” KERTOTTAVA VERONMAKSAJILLE, MIKSI KAIKKEA VANHA EI VOIDA SÄILYTTÄÄ..
SIVISTYKSEN LISÄÄMINEN JA TOIMINTA OLOSUHTEIDEN  PARANTAMINEN OVAT NIITÄ INVESTOINTEJA JOILLA TULEE EDETÄ  Imatran kaupungissa..
KAUPUNKIKONSERNIN TULEVAISUUS … ON OLTAVA YKKÖSENÄ
VAKAA talous ja NYKYAIKAINEN palvelurakenne edellä on edettävä tulevaisuuteen…
– Talous on pidettävä FAKTOILLA hallinnassa …
– Palvelurakenteen kehitys on rakennettava FIKTIOLLA… ON OLTAVA luovuta, näkökykyä ja uskallusta tehdä tulevaisuutta..
RISKIEN HALLINTA … ”ON OLTAVA TIETOISIA TULEVASTA” ja ”OPIT” OTETTAVA MENNEESTÄ..
Taloudessa, oikea TULOPOLITIIKKA ja hallittu menopolitiikka on A ja O.
Elinvoinnissa, uusia ASUKKAITA ja TYÖNANTAJIA …. niitä on vain saatava Imatralle..
Hyvinvoinnissa, ”KAIKKI ON PIDETTÄVÄ MUKANA”
KAAVOITUS TUO ELINVOIMAA, HYVÄLLÄ KAAVOITUKSELLA , HYVÄLLÄ BUSINEKSELLA TUOMME TULIJOITA JA TULO KAUPUNKIIN…
KONSERNIPOLITIIKKA, KONSERNIOHJAUS … 
Konserniohjaus ei ole yhden eikä kahden henkilön SHOW…
Kaupunkikonsernia ei ohjata kuin yksityistä yritystä…
KONSERNIHALLITUKSEN on pystyttävä parempaan yhteistyöhön ”OMISTAJIEN” kanssa.
Puhee LOPUKSI…
MENOT ovat hillitysti kehittyneet …..
TULOT ovat hallitusti kasvaneet …. 
TOIMINNAN ”KANNATTAVUUS” ON PARANTUNUT..
SDP valtuustoryhmä, Yleistä ja muut

7.5.2018 oli keskustelu LUOTTAMUKSESTA ja ”OHIPUHUMISESTA”

7.5.2018 oli keskustelu LUOTTAMUKSESTA ja ”OHIPUHUMISESTA”
2 tuntia ja pulinat päälle…
Kutsu poliitisen luottamuspulakeskusteluun tuli KOK:n puolelta.
Alustusta LUOTTAMATTOMUUTEEN
Vuosi toimittu, epäluottamus ja erimielisyys yhteisten asioiden hoidossa ”kalvaa” kok ja sdp keskenäistä toimintaa,  kalvaa toisia, toisia ei !! Pitäisikö olla samaa mieltä, miksi ja kenelle?
Sanoma, että joku ”yksittäinen sdp” henkilö on käytöksellään aiheuttanut LUOTTAMUSPULAN Imatran kunnallispolitiikkaan … tuntui oudolta.
Jonkun” toiminta
Toki ”jonkun” toiminta, joka on johtunut ”jostakin” ja edelleen johtanut johonkin luottamuspulaan, joka väärinmuistamisella ja voimakkailla tunteilla on paisunut ymmärtämättömään tilaa … ON AINA MAHDOLLINEN.
Tällaiseen MAHDOTTUMUUTEEN  tarvitaan yleensä vähintään KAKSI osapuolta, ”väärät mausteet”, vallan ambitio, voimakkaat tunteet ja huono ympäristö tuntemus kuin toisia ymmärtämätön henkilökemia.
Itsensä kanssa riitely ja tähän luottamuspulan rakentaminen on hyvin harvinaista, mutta monesti on todettu, että joissakin ihmisgeeneissä ”minä tiedän” yhdistettynä yhteisten ”muut eivät tiedä” asioiden hoitoon antaa tähänkin mahdollisuuden. Tällöin monesti volyymit nousee ja rakennetaan ”kärpäsestä härkänen” joko tietoisesti tai tiedottomasti.
Kun taas ”kuuntelee” tätä paikallislehden ”journalistipolitiikkaa” niin kaikki on mahdollista. Paikallisella tiedottajalla on ”ASIALLA” asiakkaiden hereillä ja vireillä pysymisen tehtävä.
– Eli ”ASIA” kuntalaisten tietoon
– jos ”ASIA” on mielenkiintoinen ”ASIA” vetää puoleensa aktiivisia ASIANKATSOJIA
– tällöin ”ASIA” lähtee elämään. ”ASIALLA” on kohteita, mielipiteitä, tulkintoja, kannanottoja jne. Luodaan ”ASIAAN” luottamus tai luottamuspula ja tätä ylläpidetään niin kauan kunnes, ASIAN TOTUUS, LOPPUTULOS TODETAAN MIELENKIINNOTTOMAKSI, journalisminuotio sammuu haluamatta nähdä  kuka oili oikeassa tai väärässä.
FAKTOJA luottamuspulan ”tarinoille” 
– Toimiiko Imatran ”oikeistosiipi” R22 (kok 12 ja muut 13) kaikkia kuntalaisia kohtaan luottamuksellisesti tässä kaupungissa … tätä kannatta miettiä.
Onko meillä nyt neljän puolueen ”Imatra puolue”… sitäkin kannatta miettiä.
Kuntalaiset muodostavat kyllä kunnan, mutta tuskinpa puoluetta.
Se miltä asiat ”kadulla, kentillä kuin Imatran satamassa” näyttää sen meille kertoo kuntalaiset … kertooko kaikki kuntalaiset sitäkin kannatta miettiä.
Laki ja lait on luotu yhteiskuntaa tuomaan turvaa ja luottamusta kaikille ihmisille. Elämme sivistyneessä valtiossa, jossa on oikeusjärjestelmä joka valvoo, että maan lakia ja yhteiskuntajärjestystä noudatetaan.
Mahdolliset syytökset, väitökset ja kanteet tutki ja tuomaroi oikeuslaitos, mutta ”yhteisiä asioita hoitamaan” valittujen ihmisten tulee ymmärtää mitä tarkoittaa moraali ja etiikka sivistyneessä yhteiskuntapolitiikassa.
SDP ei lähde tuomaroimaan EI VIRKAMIESTEN, EIKÄ SEN ENEMPÄÄ TOISTEN HENKILÖIDEN tekemisiä.
Mitä on Imatralainen puoluepolitiikka
Jos Imatran sdp:ltä kysytään …Toimiiko Imatran poliitinen ”oikeistosiipi” R22 (kok 12 ja muut 10) luottamuksellisesti ”demareita” ja kuntalaisia kohtaan?
Vastaus 1.
Tätä  ”demarit” ei lähde ”tietämään”, mutta oikean siiven ”top5” henkilöiden kehon kielestä ja verbaalisesta käytöksestä voi vetää vahvoja arvailuja, että heidän poliitinen ”väärin muistaminen” ja oma luottamusta herättävä ja ylläpitävä käytös on nyt heidän omalla ”tutkintapöydällä”. Miksi politiikka ei ole ”hanskassa”??,  vuosi on kaupunginjohtajan valinnasta ja kuntavaaleista kulunut. JOTAIN ON  ”OIKEALLA” TEHTÄVÄ…
Vastau 2.
Eli sanonta …Käyttäydy toisia kohtaan, ”niinkuin on sovittu”, kuin toivot toisten käyttäytyvä itseäsi kohtaan” täytyy näkyä myös teoissa, puheet on puheita. Meneekö sanonta perille R22:lle sen demari ”kohta” näkee… ja ”myöhemmin” kuulee.
Imatra demarit on oman keskustelun poliitisesta moraalista ja eettisyydestä nykyistä politiikan ilmatilaa kohtaan käynyt… . Sivistynyt käytös on nyt asioissa hallittava, ei lisää bentsiiniä ” Imatra politiikan liekkeihin”, meidän tulevaisuudesta on kyse…
Yli 40% kannatuksen Imatran SD on oma ”puolue”.
ISD ei ole tarvetta eikä sillä ole ”varaa” imatralaiseen populismiin.
Ei tarvetta väärin muistamiseen, eikä varaa luvattomaan toimintaan, puhumattakaan että lähtisi ”pettäjän tielle” äänestäjiään kohtaan.
Imatran SD, 19 valtuutettua, toteuttaa faktan, fiktion ja poliitisen flirtin ohjaamana lupaamaansa imatralaista sdp politiikkaa.
Scroll to Top