Imatra ja Maakunta

Imatra ja Maakunta, k-hallituksen "tunti", Talous ja turvallisuus, Yleistä ja muut, Yritykset ja teollisuus

4.7.2017 Kaupunkiyhtiöt, eli tyttäret ja hallitusjäsenten lukumäärät.

4.7.2017 Kaupunkiyhtiöt, eli tyttäret ja hallitusjäsenten lukumäärät.
Lukiessani KH:n päätöksen Imatrakonsernin ”tyttärien hallituksista” olin ILAHTUNUT kehityksestä ja harppauksista ”tähän aikaan”. On uskallettu ottaa oikeita askeleita niin POLIITISESSA kuin VIRKAMIESJOHTAMISESSA.
Taloutta johdetaan ”factoilla”, tulevaisuutta ”fictiolla” on menestymisen sanonta. Markkinataloudessa menestyvissä PK ja PKT yhtiöistä pyritään tekemään dynaamisia, joustavia, toiminnan hallitsevia ja ”riittävän” muutosnopeuden omaavia tuotanto- ja palveluyhtiöitä. Tässä joukossa on myös tulevaisuuden kaupungiyhtiöiden menestyttävä. Toivon että ”tyttärien” hallituksissa istuu tavoitteet, talouden, toteutuksen ja riskit ymmärtävä dynaaminen jäsenjoukko.

HYVÄÄ…TULEVAISUUTTA
Nyt kaupunkiyhtiöjärjestyksiin tuli kaupunginhallituksen päätöksellä 3-X jäsentä ”tyttärien” hallituksiin
.
ELI PÄÄSTIIN POIS KIINTEISTÄ PAIKKALUVUISTA se on sitä mitä tänä päivänä tarvitsee, eli jos toimitaan ”sammutetuin lyhdyin” niin hallituksessa on jäseniä muutama, jos taas ”juostaan” voimakas ”tahto kehittyä” edellä, hallituksessa täytyy olla riitävästi omia ”asian” osaavia ja toimialan tuntevia jäseniä.
Toki on aivan selvää että kaikki menestyvät yritykset käyttävät ”tukijalkana” asiantuntijoita ja tutkijoita niin hallitustyöskentelyssä kuin strategisissa ratkaisuissa.

HYVÄÄ … TÄTÄ HYTKEÄ.
Nyt tapahtui minun katsetta kirkastava yksityiskohta k-hallituksen tekemässä ratkaisussa tyttärien hallitusten jäsenmääristä päätettäessä:
Asian päätöstextistä voi todeta että 3-5 jäsentä tyttärien hallituksiin liittyvä muutosesitys oli tullut kaupunginjohtajan taholta. Eli kaupunginjohtajan ”linja” ja Imatran SDP:n ajatus tytäryhtiöiden ”ketteryydestä” ja nopeasta ratkaisukyvystä kaupunkiyhtiöistä oli YHTENEVÄT. (Bluffia vai totta aika näyttää!)
Samanlainen päätös ”5 jäsentä” kirjattiin pöytäkirjaan myös eräässä kaikkien puolueiden yhteisessä kokouksessa muutama kuukausi sitten kun näitä luottamuspaikkoja oltiin linjaamassa tuleville vuosille. Eli tämän hetkeen sopiva tytäryhtiöiden paikkaluku on 5 henkilöä.

HUONOA NYT JA HUONOA LÄHITULEVAISUUDESSA..
NYT alkoi ”sen minkä lupasin sen myös perun G22 politiikka”…
. Eli tässä tapauksessa yhtiöiden, ”rahan käyttö”, ”toiminnan ketteryys” ja jo ”kertaalleen allekirjoitetut” asiat voidaan mitätöidä G22 ( KOK, KESK, PS, VIH) ”IMATRA PUOLUEEN” voimalla, kun huomataan että ”G22” muodostamislupaukset eivät täyttyneet eli nyt ”ketterästi”, ”lisärahalla” lisää henkilöitä hallituksiin eli täytyy pitää VAALIN JÄLKEEN MUODOSTETUN TEKNISEN VAALILIITON lupaukset välittämättä äänestäjille annetuista LUPAUKSISTA jne..
– KESK teki vastaesityksensä kaupunginjohtajan (3-5) esitykselle 3-7 jäsenpaikkaa hallituksiin .. äänestys päälle ja ensimmäisen ”vuoroparin voitto” kotiin äänestyluvuin 6-5 …. ja seuraavassa vuoropariss TULI ESITYS 7 henkilöä hallituksiin ja tähän 6-5 päätös. OTTELU VOITTO KOTIIN 2-0

TULEEKO NÄIN KÄYMÄÄN JATKOSSAKIN ELI EI VÄLITETÄ MUUSTA, EI SIITÄ ”SEITSEMÄN HYVÄN JA VILJAVAN KAUPUNGITALOUDEN VUODESTA” … VAAN NYT HUOLEHDITAAN ”G22 VALLASTA”

Kannatta muistaa mitä tarkoittaa sana KUNTALAISEN ÄÄNESTYSTULOKSEN ”PETTÄMINEN”.

Kyllä Imatran SDP pyrkii kaikin keinoin viemään nämä G22:n ”huonot päätökset” kaikissa toimintaelimissä aina ”kotiutuslyöntikisaan” ja jos tässä tulee ”turpiin” niin tulee… TUSKIN TÄMÄ ”CASE” ON VIIMEINEN ”IMATRA PUOLUEEN” VÄÄRINMUISTAMINEN JONKA IMATRALAISET ÄÄNESTÄJÄT JOUTUVAT TOTEAMAAN TÄMÄN VAALIKAUDEN AIKANA .
EI PIDÄ UNOHTAA ETTÄ IMATRAN KONSERNIVELKAA ( kaupunkivelka n. 60 milj€) ON NYT n. 200milj€ ja pienistä puroista SUURET ”MENORAHAVIRRAT” KOOSTUU.

Imatra ja Maakunta, Valtuustot ja lautakunnat, Yleistä ja muut

30.5.2017 VALTUUSTON ”viimeinen” historiallisen 4vuotta ja 5kk kestävän valtuustokauden KOKOUS.

30.5.2017 VALTUUSTON ”viimeinen” historiallisen 4vuotta ja 5kk kestävän valtuustokauden KOKOUS.
Asialistan mukaan..

$4Tarkastuslautakunta kertomus
Tarkastuslautakunnan pj:lta oli asiallinen ja asiapitoinen selvitys ”nyky” valtuustolle ja ”neuvoja” tulevalle valtuustolle.
– ON MUKAVA NÄHDÄ KUINKA TULEVA TARKASTUSLAUTAKUNTA TULEE TOIMIMAAN.
Puheenvuoroja käytettiin 9 kpl..pakollisten lisäksi joten kaikki hyvin.
– Itse käytin puheenvuoron jossa huolenaiheeni oli kertomuksessa esitetyt historia josta nähtävissä ”ennuste” verokertymästä, valtionavustuksista, asukasluvusta JA NÄIDEN KORRELAATIOSTA SEKÄ VAIKUTUKSESTA HYVINVOINTIPALVELUN KEHITYKSEEN IMATRALLA TULEVAISUUDESSA.

5$Tilinpäätös- ja toimintakertomus vuodelta 2016.
Puheenvuoroja oli ensin kaikki v-ryhmät ja loput 20 arvojärjestyksessä ”ahneet ensin”.
Tässä minua huolestutti ennuste väestön ja verotulojen pieneneminen vuosi vuodelta.
Itse totesin omassa puheenvuorossa ETTÄ: Talouden ”kymmenet” totuutta mittaavat FACTAT ”numerot” ovat hyviä, mutta huolestuttavin luku oli väestökato -300 henkilöä joka vuosi.
Nyt tämä krooninen väestökato FACTA ”-300as/v ” on otettava tosissaan. Ei tilanne voi jatkua toteamalla vuodesta toiseen ”talous hyvä mutta joukko vähenee” on tehtävä jotakin. – ON HERÄTTÄVÄ JA TEHTÄVÄ PÄÄTÖKSET ASIAN KORJAAMISEKSI, TIETO MITÄ TÄYTYY TEHDÄ ON OLEMASSA.
– ON OLEMASSA valtuuston hyväksymä KESTÄVÄN KEHITYKSEN STRATEGIA, TOIMINTA STRATEGIAN MUKAAN VAIN PUUTUVAT

7$Maakaupat STORAENSO kanssa.
Tämä on sitä josta Imatran kaupungin taloudellinen menestys TULEVAISUUDESSA KUMPUAA. Oikealla maan omistamisella ja hallinnalla tehdään IMATRALLE VETOVOIMAN pito-ominaisuudet eli tehdään kestävän kehityksen strategiaa, ihmisten ja yritysten lisäämiseksi Imatralle.
Lyhyesti oma puheenvuoroni, sanomani, tähän hiukan sanoja muunnellen oli … ja kesti tasan 2 min…
– Osta maata ”viisaaseen hintaan” kaavota ”viisaaseen toimintaan” ja myy ”kestävän kehityksen hintaan” oikealle kohteelle, yksityisille / yrityksille, joilla on HALU KEHITTYÄ IMATRALLA ELI HALU MAKSAA VEROA ”IMATRALLE”

9$Maahanmuuttajien kotiuttamisohjelma
Tässä sanonta niin ”maa makaa kuin petaa” pitää paikkansa. Imatrankin on elettävä kansainvälistä aikaa halusimme tai emme..
MAAHAN MUUTAJAT” EI SAA KUNTALAISEN ”OIKEEA” TURVALLISUUS HORJUTTAA TÄMÄ ON TÄYSIN SELVÄ..

Maahanmuuttajat on nähtävä mahdollisuutena kehittää kaupunkia nyky-yhteiskunnaksi integroimalla MUUTAJAT meidän SIVILISAATIOON ei päinvastoin.
Viisaudella ja oikeilla faktoilla on maahanmuuton integroiminen ja integraation kehitys tapahduttava ”EI VÄKISIN MAKAAMALLA”.

Kyllä kansainvälinen osaaminen ja karjalainen ajatusmaailma, lähihistoria huomioiden, pystyy maahanmuuton hallitusti integroimaan ja kehityksen toteuttamaan..MAASSA MAAN TAVALLA KANSAINVÄLINEN AIKA HUOMIOIDEN..

MEILLE ON KAIKISTA TÄRKEIN on yhteinen 1400km rajan kontroloiminen ja hallinta YHDESSÄ Venäjän kanssa, yhteisillä kansainvälisillä sopimuksilla ja tilanneälyn pelisäännöillä.

IHAN ASIALLINEN KOKOUS..NYT SE ON LOPPU

Imatra ja Maakunta, Palvelu ja matkailu

28.4, 2.5, 9.5 E-K liito loppukiri tarkastuslautakunnalla ”kolme kokousta”

EK liiton tarkastuslautakunnan ”Kolme kokousta”.
Loppukiri ja asialistan mukaan edettiin..
Kaksi kokousta L:rannassa ja yksi viimeinen IMATRALLA..
TOKI VOI OLLA ETTÄ TÄMÄ JOUKKO KOKOONTUU VIELÄ KERRAN..KESÄKUUSSA.
Kokous 28.4.2017
Pohja EK liiton toiminnan tarkastamisen aina 31.5.2017 saakka. Samoin Naukkarisen kuuleminen ”Lrannan lentokenttä” asiasta.
Naukkarisen kuuleminen oli ”CASE L LENTOKENTTÄ” tärkeää useammasta syystä.
– epäselvyydet lentokenttä strategiassa.
– talous ja tulevaisuus..
– lentoyhtiön ja L-kentän sopimus..
– Lappeenrannan kaupungin näkemys..
– aikataulu lentotoiminnan käynnistämiselle.

Kokous 2.5.2017.
Pohja EK liiton toiminnan tarkastamisen aina 31.5.2017 saakka. Samoin Viialaisen kuuleminen ”Lrannan lentokenttä” asiasta.
Viialaisen kuuleminen oli ”CASE L LENTOKENTTÄ” tärkeää vaikkakin kuuleminen oli suoritettu jo keväällä 2016.
– onko lentokenttä strategiassa muutoksia..
– talous ja tulevaisuus, maakunnan ja kaupungin intressit
– lentoyhtiön ja L-kentän sopimus..maakunnan näkökulmasta..
– ison kokonaisuuden aikataulu, lentotoiminta ja maakunnan matkailupalveluiden tarjonnan tutkimus ja kehittäminen

Kokous 10.5.2017.
Pohja EK liiton toiminnan tarkastamisen aina 31.5.2017 saakka.
VIIMEISET MUUTOKSET JA YHTEISYMMÄRRYS EI ISOJA PUHEENVUOROJA ENÄÄN TARVINNUT.
ALLEKIRJOITUKSET SUORITETTIIN IMATRALLA.
VEIKKO HALUAISI JATKAA TÄSSÄ LAUTAKUNNASSA…

Imatra ja Maakunta, Sivistys ja koulutus, Valtuustot ja lautakunnat, Yleistä ja muut

24.4.2017 Valtuuston ”Kjohtaja ja UUSI IMATRA PUOLUE” kokous.

24.4.2017 Valtuuston ”kaupunginjohtaja” kokous.
Sd- valtuustoryhmä klo 16-17..
Normaali asialistalla olevien asioiden läpikäynti ja toteamus kaupunginjohtajan valitaan liittyvistä käytännön toimista.
Eilinen… 23.4.2017 SD valtuustoryhmän kokous Klo 17-18.30 valtuustosalissa…

Paikalla lähes kaikki, kaksi puutui yhteensattumien johdosta.
Asiana oli kaupunginjohtajan valinta ja tästä lyhyt referaatti:
– Käytiin tähän KJ. valintaan liittyvä lyhyt ”SDP historia” kuin muiden puolueiden tarinat ja tekemiset. Sooloilua ja seikkailua valitsijaryhmän ja kolmen, neljään ehdokkaan kohdalta niin julkisuudessa kuin kabineteissa. Valitsija ryhmä ”4 oikealta ja 2 vasemmalta” on useissa yhteydenpidossa todennut että yhteisen hyvän löytäminen on vaikeaa… Laajennettiin ”loppusuoralla” omaa valintamyymälä 2+3. Syynä oli tieto siitä että ”22 Groupi” oli syntynyt heti vaalien jälkeen ja todennäköisyys että SDP ehdokas ei tule valituksi muodostuisi ”faktaksi”. Nyt tarvitaan nopea ehdokkaan ”purku” ja uudelleen ”kasaus” operaatio.
– Normaalin kunnallispolitiikan mukaisesti joustoa demareilla riittää kun kysymys on yhteisestä ”hyvistä paras” ehdokkaasta kaupunginjohtajan valinnassa. Huolellisen CV tarkastelun ja ehdokkaan kuulemisen jälkeen paluu Puumala kunnanjohtajaan tuli esille … Keskustelu kesti noin 2h ja SDP:n aikaisempi ehdokas oli tietoinen asiasta ymmärtäen tilanteen. ”Puumalan poika” tulee SDP ryhmän ehdokkaaksi uudeksi Imatran kaupunginjohtajaksi huomisessa valtuuston kokouksessa jossa kaupunginjohtaja tullaan valitsemaan oli yksimielisesti yhteinen päätös…

24.4.2017 Klo 17.30-20 Valtuustokokous ”kaupunginjohtajan valinta kokous”
Uusi hallintosääntö uudistus ja hyvinvointi kertomus, asioiden virkamiesalustuksen jälkeen, keskusteluttivat valtuutettuja 10 puheenvuoron verran…
JÄNNITYS TIIVISTYI VIIMEISEEN ESITYKSEEN JA PÄÄTÖKSEEN ELI KAUPUNGIN JOHTAJAN VALINTAAN.
OLIPA HÄRSKIT PUHEET JA SIVISTYMÄTTÖN KÄYTÖS KESKUSTAN EDUSTAJALTA JA ”22 group” eli ”UUSI YHTENÄINEN IMATRA” (KOK, PS, KESK, VIH) PUOLUEELTA… Katkeran KARI T:n voisiko sanoa sivistymättömän haukkumisen …. SDP:n ”koiran monttuun” laittamisen syyllisten nimeämiseen jälkeen ”22 käden taputukset” ABLOODIT abloodit, HUH, huh:
– VÄISTÄMÄTTÄ TULEE MIELEEN MILLAISEN SIVISTYKSEN OMAAVIA VANHEMPIA MEILLÄ ON KASVATTAMASSA TULEVAISUUDEN PARLAMENTTARISMIA SUOMESSA.

ÄÄNESTYKSEN TULOS 22 HASU, 17 HILDEN, 3 HUUSKONEN, 1 VUOLANNE.
ONNITTELUT RAMI HASULLE…

Muostorikas ja ”missä on poliitinen sivistys?” ….kokous.

Huolenpito ja terveys, Imatra ja Maakunta, Rakentaminen ja Imatra, Talous ja turvallisuus, Yleistä ja muut

30.3.2017 ESTEETTÖMÄN ASUMISEN TYÖRYHMÄ. (jälkiasennus ”hissityöryhmä”)

30.3.2017 ESTEETTÖMÄN ASUMISEN TYÖRYHMÄ. (jälkiasennus ”hissityöryhmä”)

klo 10-12 Purovaara / Hämäläinen. Kasattiin henkilö ja vakanssipohjainen ”LIIKUNTAESTEETÖN IMATRA” työryhmä noin 10 henkilöä joka esitetään kaupunginjohtajalle jatkotoimintoja varten. Toistaiseksi, V Hämäläinen toimisi pj. P Purovaara sihteerinä ko. työryhmässä.

ALUSTAVA ESITUS..”ESTEETTÖMÄN ASUMISEN TYÖRYHMÄ”
– tähän nimetään jäsenet vanhus- ja vammaisneuvostosta, Eksoten kotipalvelussa, YH-toimitiloista, kiiteistöliitosta, isännöitsijäyhdistyksestä, kaavoituksessa, pelastustoimessa ja rakennusvalvonnasta.

TYÖRYHMÄN TEHTÄVÄ:
– ESTEETÖMÄN ASUMISEN EDISTÄMINEN IMATRAN KAUPUNGISSA, KIINOSTUKSEN HERÄTTÄMINEN JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN JA SITÄ KAUTTA VAIKUTTAMINEN HISSIEN RAKENTAMISEN TEHOSTAMISEEN, OIKEAN TIEDON VÄLITTÄMISEN, HISSIEN RAKENTAMISEN JA RAKENTAMISEN KUSTANNUKSISTA mm. ISÄNNÖITSIJÖILLE JA TALOYHTIÖIDEN ASUKKAILLE.
– KARTOITTA KAIKKI LIIKKUMISEN ESTEELLISYYS JA SIIHEN KOHDENNETTAVA KAUPUNGIN INTRESSI TULEVAISUUTTA VARTEN.

TYÖRYHMÄN TAVOITE:
– LIIKUNTAESTEETÖN IMATRA, NIIN KOTI KUIN JULKISET RAKENNUKSET LIIKUNTAESTEETÖMIKSI KAIKILLE IMATRALAISILLE”

Scroll to Top