Imatra ja Maakunta

Imatra ja Maakunta, Talous ja turvallisuus, Työ ja hyvinvointi, Yleistä ja muut

6.1.2017 Yhteistyötä kulttuuriin kun liikuntaan E-Karjalassa

Yhteistyötä kulttuuriin kun liikuntaan Etelä-Karjalassa.

Pohjanmaalla ja Länsi-Suomessa on laajalti ymmärretty yhteisen työn ja lobbaamisen merkitys, josta kaikki eli koko maakunta hyötyy. Tämä tuli havaittua kun vierailin tuolla Brysselissä pohjalaisen europarlamentaarikon vieraana. Ei näkynyt Etelä- Karjalan talouselämän puolesta puhujaa Kataisen kapinetissa.

Yhteistyö tarkoittaa yleensä yhdessä menestymistä, jolloin yhteistyön on oltava win win ajattelua, jossa maakunta ja kunta voittavat. Kun vielä tulee tilanne jossa on win, win, win eli myös suomi Oy voittaa on tälläisen yhteistyön tekeminen, ei pelkästään ole haastavaa vaan ehdottoman tärkeää. Tälläistä tärkeää tekemistä ei voi ”tussaroida” huonolla virkamiestyöllä eikä osaamattomalla maakunta tai kuntapolitiikalla, puhumattakaan itsekkäällä puoluepolitiikalla.

Tulevaisuuden maakuntahallinnossa on pystyttävä takaamaan järkevä demokratia. Järkevä demokratia tuntee hyvin maakuntahistorian, jotta samoja tekovirheitä ei toisteta vuosikymmenestä toiseen. Kuntien itsekkyyteen ja keskenäisiin ”kuntatappeluihin”’on löydettävä yhteisöllisyyden voima, jossa yhteisenä maalina on maakunnan menestys.

EMP Kaakkois-Suomi – Venäjä ENPI/CBC (eurooppalainen naapuruuden ja kumppanuuden väline / rajat ylittävä yhteistyö) Etelä Karjalassa tämä tarkoittaa talousaluetta johon kuuluu myös Pietarin alue. Ainutlaatuinen alue EU:sta ja Brysselistä katsottuna. Tämä on meidän alue, jolla me voimme tehdä sellaisia yhteistä talouspoliittisia päätöksiä joissa tulee win, win, win eli kunta voittaa, maakunta ja EU voittaa. Tämä menestys takaa meidänkin menestyksen ja tämän tekeminen on meistä itsestämme kiinni, mutta yhdessä se on tehtävä.

Matkailussa meillä on mahdollisuudet menestyä kuten Lappi menestyy tänä päivänä. Meillä on yhteinen lentokenttä ja yhteinen Saimaa. Saimaa on luontona, elämyksenä kuin virkisty sekä liikuntamatkailuna paljon .. paljon suurempi talouden ja työllisyyden keidas kuin se minkä me omasta ”lähi-ikkunasta” näemme.

Toki meillä on vanha perinne se ”vihreän kullan” alue, vihreät metsät, johon bio- ja metsätalous on syttynyt uudelleen tällä vuosikymmenellä rakentamaan korkean jalostusasteen tuotantolaitoksia. Metsien metsäyhtiöiden kehitys unohtui saavutetun edun, rutiininomaisen rahankilinän huumassa 80-90 luvulla. Jolloin kansantaloudella meni liian hyvin, oli perusteollisuuden metsän, teräksen tuomaan työtä sekä toimeentuloa kaikille. ”Tätä rapulaa” kesti 20 vuotta ja uusi metsäteollisuus on nousukiidossa.

Nyt maakunnassa tarvitaan sitä Lappeenrannan ja Imatran kuin kaikkien muidenkin kuntien yhteistyötä. Yhteistyötä jolla kehitetään osaamista ja koulutusta, kehitetään liikennöintiä ja logistiikkaa sekä sitä yhteistyötä jolla monipuolistamme kulttuuritarjontaa ja liikuntamatkailua, meidän omilla vahvuuksilla. Omilla vahvuuksilla joka toimii, puhtaassa rauhallisessa luonnossa ja toteutuu tämän päivän terveysteknologialla, kulttuurilla ja kaikkien kuntien, yritysten sekä 3 sektorin elämyspalveluilla.
Yksin ei kukaan kunta pärjää tässä isossa kokonaisuudessa, ottakaamme oppia Lapin yhteistyöstä. 500 tilauslentoa Lapin lentokentille kuukaudessa…

POPULISMIA JA UNELMIA.
Meillä on mahdollisuus luoda maakuntaamme hallintomalli, jossa ei ole ”valta ja raha” Lranta 48% Imatra 27% ja loput 25% pienillä kunnilla. Demokraattinen, hajautettu ja dynaaminen DIGI hallintomalli. Hyvä TIEDON JA TAIDON fyysinen netti, osaavien ihmisten verkosto yhdistettynä nopean toteutuksen toimintaan jossa kunnat ovat tasa-arvoisia päätöksiä tehtäessä. Osaamisella ja tarvepohjaisella palvelulle rakennamme oman maakunnan kilpailukyvyn 500 milj ihmisen EUssa, 150milj Venäjässä, 5milj Pietarissa, muistaen myös 5milj ihmisen Suomen.
Olosi se hienoa nähdä kun maakunnan lentokentälle tulee päivittäin 20 tilauslentoa ja näiden matkustajat tulevat toteuttamaan elämysmatkaa ”Saimaan” tarjoamassa kesässä ja talvessa.
Tavoitteet täytyy olla ”korkealla” ja kaikki on täysin mahdollista 2030 luvulla, mutta se vaatii maakunnassamme kuin maakunnaltamme viisasta ja voimakasta yhteistyötä.

Imatra ja Maakunta, Palvelu ja matkailu, Yleistä ja muut

5.1.2014 Yhteistyö on suuri mahdollisuus Etelä-Karjalalle…

Hyvä yhteistyö on suuri mahdollisuus Etelä-Karjalalle…
14.12 Imatralaisessa Tapio Arolan näkemys ”yhteistyön puute johtaa taantumaan”. Toteamus on tämän päivän totuus, eikä se sinänsä ole uutinen Itä-Suomessa, mutta se että Lappeenrannan ja Imatran välinen huono yhteistyö johtaa Etelä-Karjala taantumaan on hauska näkökulma. Toisaalta hassulta tuntuu sanan ”pakottaminen” käyttö kun puhutaan yhteisiin asioihin osallistumisesta. Harvemmin hyvää palvelutoimintaa saadaan aikaan pakottamalla.

Kyllä Imatran toiminta maakunnan ”sotessa” on kirittänyt Eksotea parempaan terveyspalveluun koko maakunnassa. Aika näyttää, kuinka yhteistyö yhteisen terveydenhuollon rakentamiselle onnistuu. Toki tässäkin on maan hallituksen ”SOTE” hiukkasen kesken, mutta odotetaan, odotetaan.

Samoin uskon että Imatra olisi hyvinkin kiinnostunut mm. maakunnallisen kesäteatterin järjestämisestä, jopa valtakunnallinen tilaus tällaiselle mahdollisuudelle on olemassa. Odotetaan nyt kun Imatran teatteri starttaa ensimmäiseen talvikauteensa, odotetaan taloudellisia ja taiteellisia tuloksia ja sitten lähdetään etenemään.

Mitä tulee maakunnassa käyttöveden ja käytetyn veden ratkaisuihin, vesien puhdistaminen ja hulevesiratkaisut ovat isoja yhteisiä kysymyksiä joihin luonto pakottaa hakemaan yhteiset ratkaisut.

Onko meillä tässä 130000 asukkaan maakunnassa yksi vai kaksi ”kaupunkia” ? Annetaan nyt ”saimaakaupunki” pölyn laskeutua ja odotetaan maakunta ja SOTE ratkaisut kyllä se yhteinen viisaus ja win, win, win ratkaisu löytyy. Maakunta saa tässäkin asiassa sellaisen ratkaisun minkä maakunta ansaitsee.

Onhan sekin totuus, jos ei maakunta pysty ”jotakin” tekemään yhdessä, niin sitten kunnan on tehtävä se yksin. Esimerkkinä on vuosien taival Ukonniemin ja Rauhan alueen liikunta- ja matkailupalveluiden viennissä eteenpäin, niin yhdessä kuin erikseen. Vieläkään se ei ole valmis, mutta eteenpäin on mentävä. Viimeisenä esityksenä yhteiseen hyvään on ollut MAAKUNTAHALLI maakuntaan. ”Halleja” on siellä ja täällä, Joutsenossa viimeinen, niin nyt ruvetaan puhumaan yhteisestä maakuntahallihankkeesta. Tämä hämmästyttää niin kuntalaisia kuin maakuntalaisia. Toki tärkeintä on että kaikista asioista keskustellaan, halusin tai ei.

E-karjalassa tuntuu tuo kateus olevan kiimaakin joimakkaampi. Kun yksin menestyy, sormet seläntakana ristissä, olemme valmiit taputtamaan selkään ja toivottaman hyvää menestystä… Jos ja kun halutaan menestyä isosti, yhteistyön on oltava avoin ja kaikkia palkitsevaa, tämän on todenneet mm. Lapin elinkeinon ja matkailun kehittäjät. Lapin maakunnassa, matkat on pitkiä niin ajassa kuin ajatuksissa, yhteisymmärryksen tekeminen yhteiselle hyvälle otti aikaa yhden sukupolven verran. Tällä logiikalla, meillä kuntien välimatkat ovat huomattavasti lyhyempiä niin yhteistyön tekeminen vastaavasti on huomattavasti nopeampaa.

Imatra ja Maakunta, Kunnallisvaalit 2017, Valtuustot ja lautakunnat, Yleistä ja muut

3.1.2017 kolme kokousta, joista kaksi ”OK”. Yksi ”EI OK”.

3.1.2017 kolme kokousta, joista kaksi ”OK”. Yksi ”EI OK”.
OK.

StoraEnso eläkeläisten toimintasuunnitelma 2017
Klo 10.30-13.30

Mukana nykyinen puheenjohtaja, sihteeri, Veikko…
Käyty läpi toimintasuunnitelma vuodelle 2017 ja menneiden vuosien ”lähihistoria”. Homma jatkuu sähköpostilla ja 11.1 hallituksen kokouksella.

OK.
Imatran ”demarien” lehtimainonta kunnallisvaaleissa 2017.
Klo 15.00-16.00

Nyt työryhmä ”Veikko ja Kari”
Päätös: lähdetään yhteistyöhön hinta/laatu/kokemus huomioiden parhaan tarjouksen tehneen median kanssa xxxxxxxx.

EI OK.
Kunnallisjärjestön ”työvaliokunnan” kokous.

Klo 18-20.15. Koko työvaliokunta oli koolla + yksi kutsuttu henkilö.
TIINAN jättämän ”TWJ perinnön” täyttäminen oli kokouksen aiheena:
KUINKA TÄYTETÄÄN LUOTTAMUSTEHTÄVISTÄ KESKEN VAALIKAUDEN POISTUNEIDEN HENKILÖIDEN PAIKAT ? Tähän pelisäännöt on sovittu suullisesti joskus 2013, eli nykyisen valtuustokauden alussa.
”Kolmen järjestön puheenjohtajat ja kunnallisjärjestön puheenjohtaja hakevat ratkaisun”
Kokouksen kulku…
– Hyväksyttiin ajatus, että ”perintöä” ei jätetä jakamatta.
– Kokouksessa edetään edellä mainituilla ”säännöillä” jolla halutaan rakennetaan ratkaisua perinnönjaolle.
– mutta, jos yhteisesti sovittua RATKAISUA EI LÖYDETÄ NIIN viimeinen ”kortti” on kunnallisjärjestön edustajiston kokous, jossa 20 edustajaa päättää kuinka ”TWJ:n PERINTÖPAIKAT” JAETAAN, ”PALA PALALTA”.

Tässä kokouksessa ei löydetty ratkaisua kuinka ”PERINTÖPAIKAT tulisi jakaa. No… joku haluaa perintöpaikat omilla perusteluillaan, toiset taas omilla perusteiltaan, osa vaatii ”lakiosuuksia”… jne… eli tämä on aivan samanlaista perinnönjakoa kuin elävässä elämässä, ainoastaan sillä erolla että nyt on kysymys VALLASTA EI ”RAHASTA”.

VAALIPÄÄLLIKKÖNÄ JA KUNNALLISJÄRJESTÖN PUHEENJOHTAJANA HALUAN ”TWJ perinnölle” SELLAISEN LOPPUTULOKSEN, JAKOPÄÄTÖKSEN, PÄÄTÖKSEN JOLLA TURVAAMME KUNNALLISVAALLILLE ASETETTUT ”DEMARITAVOITTEET”, TÄMÄ OLKOON JOHDANTO MYÖS VUODEN PÄÄSTÄ OLEVIIN MAAKUNTAVAALEIHIN.

Löytyykö ratkaisu 12.1.2017 aika näyttää…

Imatra ja Maakunta, Kunnallisvaalit 2017, Palvelu ja matkailu, Talous ja turvallisuus, Yleistä ja muut

30.12.2016 Loppuvuoden ”kinkerit”

30.12.2016 Loppuvuoden ”kinkerit”
KAIKKIAAN TILAISUUKSIA OLI 7 kpl ja kohteet:
TALOYHTIÖ, ELÄKEJÄRJESTÖ, (2kpl) KUNTAVAALT 2017, TENNISHALLI , TWJ SIUNAUSTILAISUUS ja E-K LIITTOON TARKASTUSLAUTAKUNTA…

15.12. Klo 15-17 TALOUHTIÖ Vuoksen Haka Oy.
Yhteenveto ”ikkuna- ja parvekeuusinnan” harjannostajaiset.
Tilaisuuteen osallistui n. 20 henkilöä. Pääurakoitsija JORONEN OY, parvekelasitus LUMON OY, isännöinti TALOKESKUS OY. ”TALON ASUKKAAT”, MEDIALEHTI IMATRALAINEN…
Alkusanat ja alustus pidin itse hallituksen pj. ominaisuudessa ja tässä pääkohdat
Budjetti 340 k€, toteutus 229k€, 100 ikkunaa, 18 parveketta + lasitukset, 9 ranskalaista parveketta. 5 korjauskohdetta. Aika 4 ja puoli kuukautta 30.6-15.11.
Palaute projektista oli positiivinen, tiedotus tyydyttävä muu kiitettävää ja hyvää. Lopputyöt, pienet paikkauksen ja muutokset saadaan päätökseen 1.5.2017 mennessä. Imatralainen teki jutun 21.12 ”Imatralaiseen” lehteen.

15.12 klo 18-20 Tennishalli Oy, tilannekatsaus tekniikasta ja taloudesta.
Talous kohtalainen ja tekniikan kanssa tulee muutos ja huoltotarvetta seuraava kahden vuoden aikana. Käyttöaste ei ole noussut oletetusti. Imatran tenniksen junioritoiminta on kehittynyt, mutta vastaavasti aktiivinen kilpatennis hiukan hiipunut. Ulkokentät hallin viereen on merkittävä positiivinen ratkaisu:
A) kilpatenniksen kohdalla aivan A/O, tennisliito myöntää tenniskeskuksille ARVOTURNAUKSET.
B) liikuntamatkailun edistämiseksi EI OLE MUUTA MAHDOLLISUUT KUIN SAADA TENNIKSEN ULKOKENTÄT ”UKONNIEMEEN”
Kaupunkilaiset ”ulkokenttä” tennispelaajat kyllä löytävät kaupungin tenniskentät mutta ei ulkopuoliset matkaajat ei…Vierumäki, Vuokatti malli toimisi meilläkin…

16.12 klo 12-13.15 TWJ siunaustilaisuus.
Kirkko oli täys, tunnelmasta tuskin on kerrottavaa. MUTTA TÄLLAINEN ”SIVISTYKSEN ETIKETTI”, ”TILAISUUTEEN PUKEUDUTAAN SILLÄ HENKILÖKOHTAISELLA TYYLILLÄ JA ARVOLLA JOLLA HENKILÖKOHTAISESTI HALUTAAN KUNNIOITAA JUHLAN KOHDETTA…. tämä näytti joiltakin henkilöiltä unohtuvan tai sitten tätä ”haarukan ja veitsen” sivistystä ei vain ”heillä” ole.
– MEILLÄ KANSANA EI OLE MUUTA RIKKAUTTA KUIN ”HENKISEN SIVISTYKSEN RIKKAUS” …. PITÄKÄÄMME TÄMÄ RIKKAIS ARVOKKAASTI HARTIOILLAMME… ( tämä, suurinpiirteiden noin sanottuna oli jonkun naisliikkeen fiksu sanoma) …….KERRON KUN LÖYDÄN SANOJAN.

18.12 klo 10-13 SDP Joulumarkkinoilla
Syysmarkkinoiden tapaan tilaisuus oli onnistunut. Muita puolueita ei ollut markkinoilla ja MEITÄ, EHDOKKAITA ”KUNNALLISVAALIT 2017”, oli noin puolet 26:sta, toiset oli koko aja toiset vähemmän. Kaikki makeiset meni joten ÄÄNESTÄJÄKUNNTAAN KONTAKTEJA OLI PALJON n. 200 kpl. Hyvä tilaisuus…

28.12 klo 10-11 STORAENSON eläkeläisten kokous
Olin esittäytymässä siltä varalta, jos he hyväksyvät minut tulevan vuoden 2017 SE eläkeläiskerhon puheenjohtajaksi… Pyyntö tuli hiukan puskista !!!!!

29.12 klo 09-11 E-K maakuntaliiton tarkastuslautakunnan kokous.
Koko lautakunnan jäsenistö paikalla:
Kaksi pääasiaa oli listalla:

1. ENPI (Neighbourhood and Partnership Instrument) during the programming period 2007-2013 ja CBC (cross borer cooperation) 2014-2020
– mikä on tilanne nyt. Esitys noin 50 min… ja puheenvuoroja 10 min. (Veikko,”E-Karjala tarvitsee oman lobbarin Brysseliin”)

2. E-K maakuntaliiton talous nyt ja 2017…
– Esitys 30 min puheenvuoroja 15 min. Veikko, ”E-Karjanan osalta harkittua taloudenhoitoa”

Yleisesti E-K maakunta nyt ja tuleva 2017 – 2018
Tuleva MAAKUNTAUUDISTUS on jo ”ovella”. SOTE samoin jopa ”kynnyksellä”. Virkamieshallinto astuu ”ohjauspyörään” eteen 1.7.2017… Maakuntavaalit 2kk/2018, että kiirettä ei ole jos on etukäteen valmistauduttu…
Henkilökohtaisesti voisin jopa väittää, että maakuntajohtaja M Viialainen esikuntineen on tehnyt hyvän työn E-K MAAKUNNAN MUODOSTAMISEKSI VALMIIKSI ”MAAKUNTAPAKETIKSI” VUODELLE 2018.
Vuosi 2017 on viimeistelyn, hienosäädön vuosi. TEOLLISUUS, MATKAILU, LOGISTIIKKA JNE… ”MAAKUNTAPAKETTIIN” kuuluu n. 15 kohdetta. SaimaaGeopark on yksi niistä joilla on globaali vaikutus luonto ja elämysmatkailuun. Lentokenttä on LAPPEENRANNASSA, mutta miksi matkailija haluaa tulla tänne ja nähdä ”SaimaaGeoparkin” …. TÄSSÄ KOKONAISUUDESSA KAIKILLA KUNNILLA ON ERITTÄIN MERKITTÄVÄ ROOLI PALVELUIDEN JA ELÄMYSTEN JÄRJESTÄMISESSÄ.
”Yhdessä on tehtävä” meidän maakuntamme tulevaisuus….

29.12 klo 17-19 SDP VAALITYÖRYHMÄN kokous.
Mukana koko työryhmä. Tähän oletin saavani tietoa ”SDP piiristä”, mutta ovat lomalla..
Asialista on enemmänkin ”vaalisalaisuus”, ei muuta tietoa kuin että uusien ehdokkaiden koulutusta tullaan järjestämään kuukauden sisällä ja ohjelmapäiviä tulisi olemaan 2 kpl… 25.1 ja 26.1. Asiat tarkentuvat kunhan ”SDPpiirin tsto” avautuu vuode ensimmäisellä viikolla.

Huolenpito ja terveys, Imatra ja Maakunta, Yleistä ja muut

28.11.2016 SOTE, EKSOTE ja sosialidemokratia…

28.11.2016 SOTE, EKSOTE ja sosialidemokratia…
Valtuustosali klo 08.15-20.15
Anneli Kiljunen kertomassa ja keskustelemassa aiheesta. Viimekäden tieto mitä hallitus tekee ja miltä asiat näyttävät.

KUULIOITA n.30 ja kysymyksiä n. 30, saman verran. Tilaisuus oli hyvä. Tässä minun YHTEENVETONI…

SOTE uudistus ja SDP tulkinnasta tähän, maan hallituksen esittämään SOTE pakettiin, kuin vaihtoehtojen tarjonta,jotta ihmisten tasa-arvoisuus terveydenhuollossa toteutuisi.
– Perusterveyshuollon toteutus niin että se kattaa laadullisesti ja riittävän nopealla palveluaikavasteella koko maan. (Ongelmana syrjäseudut joiden palvelutilanteessa on ratkaistava)
– JÄRJESTÄMISVASTUU niin perus- kuin erikoisterveyden osalta on maakunnissa ja RAHOTUS tulee valtiolta. (Uskon että tulevaisuudessa tulee maakuntavero)
– Palveluiden TUOTAMINEN EKSOTELLA yksinään tai yhdessä yksityisen palvelun kanssa niin, että valinnan vapaus on olemassa on kaikkien etu. VALINNAN VAPAUS ON NYT JA ON OLEVA TULEVAISUUDESSAKIN tämä on SDP:n linja.
– Erikoisterveydenhuollon palvelutuottaminen on EKSOTELLA ja yksityisellä … Maakunta päättä palveluiden tuottamisesta… (Kuinka tämä ratkaistaan on mysteeriö)
– Sairaaloiden ja sairaalakiinteostöjen osalta on asiat avoinna, eli mitkä kiinteistöt siirtyy maakuntataseeseen ja mitkä jää kuntataseeseen (kyllä kunnat on ”kusessa” teki tästä päätöksen oikeisto tai vasemmisto se on fakta..)

Henkilökohtaisesti kuvittelin että SOTE OLISI PAKETISSA 1.12.2016 mutta ei ole…

MAAKUNTAUUDISTUS JA PALVELUIDEN YKSITYISTÄMINEN, (VALINNAN) VAPAUS…
Kaksi keskeisintä asiaa maan hallituksen SOTESSA ovat maakuntauudistus ja valinnan vapaus.
Keskusta on lukinnut MAAKUNTAUUDISTUKSEN ja kokomus VALINNANVAPAUDEN. Perussuomalaiset pyrkivät olemaan
A) hajoittamatta hallitusta
B) antamatta aihetta ennenaikaiselle eduskuntavaaleille.

LYHYT TILANNEKATSAUS.
1. Jos SOTE olisi ollut helppo se olisi jo ratkaistu edellisen eduskunnan aikana.
2. On vaikea kuvitella että halutut säästöt 3 miljardia€ toteutuu INHIMILLISYYS JA IHMISARVO edellä…
3. SDP ei lähde maan hallitukseen muuten kuin uusien eduskuntavaalien kautta…
4. Kun ASIAKKAASTA lähtee yleisessä keskustelussa muodostumaan KULUTTAJA niin silloin pitää ”MARKKINAKELLOJEN SOIDA”

Scroll to Top