Imatra ja Maakunta

Huolenpito ja terveys, Imatra ja Maakunta, Kulttuuri ja liikunta, Rakentaminen ja Imatra

4-6.10.2016 Vahusten viikko Imatran kaupungissa.

4-6.10.2016 VANHUSTEN VIIKKO, ”KOLME TEEMAA KOLME PÄIVÄÄ”

SÄÄNNÖLLINEN LIIKKUMINEN JA LIIKUNTA, PARAS LÄÄKE …. ”Pään pystyssä pysymiselle”
– TIEDON JA TAIDON TARVE TULEVAISUUDEN TIETOVERKKOPALVELUSSA.
– IKÄÄNTYVÄN ILO JA JUHLA ON ANSAITU NAUTINTO

4.10 oli liikunnan päivä AviaSportilla klo 10-14..
Tavoitteena oli saada 200 ihmistä mukaan liikkumaan ja miettimään millä ikäihminen pitää kuntoa ja mielensä virkeyttä yllä.
Itse olin katsomassa ja kuuntelemassa osallistujien kommentteja itse tilaisuudesta kuin muusta joka liittyy ikäihmisten asioiden edistämiseen kaupungissamme.. Tilaisuus oli onnistunut osallistujia n. 270…

5.10 oli tiedonhallinnan ja taidon päivä kirjastossa klo 10-14..
Digiaikaan siirtyminen ja verkkopalveluiden tulo ikäihmisten palveluun..
Tavoiteena oli saada ihmiset liikkeelle oma ”läppäri” kassissa kirjastoon. Vero, pankki, terveys asiat oli esillä asiantuntioiden opastuksella. Käviöitä oli 50 joten selkeä parannus edellisiin vuosiin. Tätä ”verkkopalvelua” on vain tuotava ikääntyvien ulottuville..

6.10 klo 12-15 oli musiikin ja juhlan lomassa arvokkaita puheita. Salissa n. 100 kuulia.. Puheita jossa arvioitiin ja arvosteltiin mikä on ikäihmisten ARVO IMATRALAISESSA YHTEISKUNNASSA. Jälleen kerran tuli esille LIIKUNTAESTEELLISYYS, KAUPUNGIN HARJOITTAMA HISSIPOLITIIKKA:
****** politiikka jossa valtiovalta haluaa vanhusten asuvan 3 kerroksessa mahdollisimman pitkään, n. 7 vuotta pitempään kuin hissittömässä kerrostalossa ja kaupunki haluaa ” vangita” Ei HISSIAVUSTUSTA politiikalla n. 1500 vanhusta oman kodin 3 kerrokseen
VANHUKSET MAKSAVAT VEROJA:
****** käsite että VANHUKSET ovat TALOUDELLINEN RASITE on merkillinen ajattelu… Ansaitusta työeläkkeistä jokainen vanhus maksaa kunnallisveroa. Sitävastoin pääomalla elävä ei maksa kunnallisveroa mutta käyttää kunnallisia palveluita..
IKÄIHMISET KULTTUURIN SUURKULUTTAJA:
****** käsitteenä kuka käyttää ja kuluttaa kulttuuria. Kulttuuriin käytetty aIka on rajallista työssä käyvälle… Eläkeläisellä on aikaa harrastaa kulttuuria..
IHMISTEN INHIMILLISET PALVELUT myös IKÄIHMISILLE:
****** ikäihminen on asiakas joka maksaa haluamistaan palveluista mutta ei halua maksaa epäinhimillisissä palveluista…

Imatra ja Maakunta, Kunnallisvaalit 2017, Työ ja hyvinvointi, Yleistä ja muut

24.9.2016 SDP KUNTAFOORUMI ” kylpylässä”

Kaakkois-Suomen vaalipiirin SDP:n kuntafoorumi Imatran Kylpylällä.

Tilaisuuden startti klo 09.30 …… end 14.30

Piirin toiminnanjohtaja veti NAPAKASTI TILAISUUDEN…. Tupa täys n. 45 henkilöä joista imatralaisia 6 kpl.. Kouvolasta ja Kotkasta 1/2 .. 1/4 Savonlinna ja Mikkeli alueelta jne…

Sirpa Paateron piti hyvän alustuksen valtakunnanpolitiikan nykytilanteesta.. SOTESSTA ja maakuntauudistuksesta.

SDP politiika oppositiossa:
A) SDP ja maanhallituksen erilaiset näkemykset, mitä tulisi tehdä ja miltä tulevaisuus näyttää näillä nyky hallituksen esittämillä toimenpiteillä oli keskeisesti esillä myös tässä tilaisuudessa.
B) Ryhmätyönä: vaaliohjelman kuntavaaleihin 2017. Kaiken höpinän lomassa … ILMASSA LEIJUI KAKSI HYVÄÄ OIVALLUSTA
1. Älä kirjoita vaaliohjelmaan sellaista lupausta, jota et pysty hallitsemaan tulevana valtuustokauteni…
2. Kirjoita myös se vaaliohjelmaan mitä tuli tehtyä edellisellä vaalikaudella..

Kaikki tämä on nähtävissä SDP:n valtakunnan ohjelmassa kuin SDP piirin sivuilla…HYVÄ TILAISUUS.

VEIKON OMA PÄÄKOHTIEN YHTEENVETO:
– IMATRALAISTEN VÄHYYTTÄ IHMETTELIN kun kuitenkin tupa oli täys ja tilaisuus oli Imatralla
.. Nykisestä Imatran kaupungin valtuustosta oli paikalla 3. Ehdokkaaksi sitoutuneista vuoden 2017 kunnallisvaaleihin oli 6 paikalla.

TYÖLLISYYTTÄ JA TYÖTTÖMYYTTÄ ajatellen julkisella sektorilla 220000 htv (henkilötyövuotta) on muutoksen kourissa integroitaessa valtionhallinto, Maakuntahallinto, kuntahallinto toimivaksi kokonaisuudeksi vuonna 2018. HUH HUH

SOTE …valinnan vapaus, vapautta täytyy olla, mutta kontrolloitua vapautta jonka julkinen SOTE määrittelee. SE JOKA ”RAJOITTA” ELÄÄ SE ”RAUTAAN” KUOLEE, ON JOKU POHJALAINEN SANONTA.

YHTIÖITTÄMINEN …. on oikeassa paikassa hyvä asia, mutta ei saa olla itsetarkoitus. ”liikelaitos” toimii aivan hyvin julkisessa markkinamaailmassa jos niin halutaan. KOULUTETAAN OMIA JOUKKOJA JA JÄSENIÄ ”VIRALLISELLA TUTKINNOLLA HALLITSEMAAN” YHTIÖITÄ, LIIKELAITOKSIJA, YRITTÄJYYTTÄ JNE… EI OSAAJAN TARVITSE OLLA LAKIMIES.

KUNTALIITOKSET …. on sanomatta selvää että tulevaisuuden kuntatalous ja kuntapalvelut ajaa kuntia yhteen, mutta se on tehtävä kauntalisen kannalta hallitusti… VAIKKA OLIN KUNKA RIKKAAN TALON POIKA ”JOS EI OO RAHHOO NIIN EI OO” MUT ELLÄÄ TÄYTYY…

KUNTAUUDISTUS … Ensiksi SOTE ja sitten kuntauudistus. Nyt pyörii samassa kattilassa niin SOTE ”SOPPA” KUIN KUNTA ”KEITOS” on vaikea kuvitella hyvää ”SOPPAKEITOSTA” kun kypsymisaika alkaa käydä vähiin.

– kannatusKALLUPPI KERTOO ETTÄ SDPjoukkueen KANNATUS PYÖRII SIELLÄ 20% yläpuolella… HARKITUSTI JA HILJAA KIIRUHTAEN HYVÄ TULEE…

Imatra ja Maakunta, Kunnallisvaalit 2017, Yleistä ja muut

22-23.9.2016 HALLINNON JA TARKASTUSTOIMEN ”valtio, maakunta, kunta” SEMINAARI

Taas kerran täytyy nähdä, että pitkä matka on valtakunnan politiikassa käyty kun puhutaan SOTEsta ja VALTAKUNNAN itsehallintoalueista ja pitkä matka on vielä käymättä.

En ota tässä esille kahden päivän ohjelmaa vaan totean että perustuslakia, MAAKUNNALAKIA, kuntalakia ja näiden keskenäistä soveltamista noin 12 tuntia oli ohjelmassa.

Pääteema yhdellä lauseella:
– saas nähdä loppuuko SUOMEN KILPAILUKYKY KOKONAAN ENNENKUIN NÄMÄ KAKSI, SOTE”soppa” JA MAAKUNTA”keitto”, OVAT VALMIITA TARJOTTAVAKSI KANSALAISTEN PÖYTÄÄN.

Muutamia hyviä asioita seminaarista:
– 130 Virkamiestä ja poliitikoa, ympäri suomea, oli kuulemassa viimekäden tietoa VALTAKUNNA HALLITUKSEN LINJAUKSISTA TÄHÄN SOTE”sopaan” JA MAAKUNTA”keittoon.
– VALTIO, MAAKUNTA, KUNTA …TULEVAT OLEMAAN HALLINTOALUEITA JA ORGANISAATIOITA
– Maakunnille tulee siirtymään kunnilta ja valtiolta organisaatioita ja näissä henkilöitä n. 220’000 henkilötyövuoden verran.
– julkisen hallinnon tarkastuslautakuntien (tarkastuslautakunnan ovat PAKOLLISIA) tehtävät tulevat olemaan HYVIN HAASTAVIA VUOSINA 2018-2022…
– ruoka oli seminaarissa täyttävää … mutta niin oli seminaariohjelmakin…

Muutamia vähemmän hyviä asioita:
– voi tätä maan hallitusta tästä SOTE”sopaan” JA MAAKUNTA”keittoon aikataulusta… Kiire kiire ja kiire, mutta en usko, että maakuntavaalit pidetään 2/2018 kyllä ne jää vain presitentin vaaleiksi.
– maailma on muuttunut hyvin monimutkaiseksi ja ennalta arvaamattomaksi myös kunta ja maakuntatasolla.
– mistä saadaan IMATRAN SDP POLITIIKKAAN HENKILÖITÄ, JOTKA SITOUTUVAT JA JAKSAVAT PEREHTYÄ IMATRAN JA MAAKUNNAN KKYMMENIIN JA KYMMENIIN ”LIIKUVIIN” JA ALATI MUUTUVIIN ”OSIIN” ja TEHDÄ KANSALAISEN KANNALTA OIKEITA PÄÄTÖKSIÄ TULEVINA VUOSINA..

Tiedolle ja taidoille on poliitinen tilaus olemassa…
Nyt kun on perehtynyt useammissa tilaisuuksissa, reilun vuoden aikana 5 tilaisuutta, julkisen hallinnon toimintaan ja politiikaan ALKAA TULLA SELKEÄ KUVA MILLAISIA OMINAISUUKSIA TULEE POLIITIKOLLA OLLA JOTTA HÄN PYSTYY VIEMÄÄN OMAN KUNTANSA ASIOITA ETEENPÄIN…

Imatra ja Maakunta, Kulttuuri ja liikunta, Palvelu ja matkailu, Rakentaminen ja Imatra, Työ ja hyvinvointi, Yleistä ja muut

13.9.2016 K- kehityslautakunnan ”toteamisen v 2016 ja ennustamisen 201X” kokous.

13.9.2016 K- kehityslautakunnan ”toteamisen v 2016 ja ennustamisen 201X” kokous.

Klo 16.30 – 17.30 SDP ryhmäkokous.

Esityslistan läpikäynti. Todettiin käsiteltävien asioiden olevan selkeitä ja keskustelua herättäviä olivat taloudellinen tilanne 2016 ja palveluverkko lausunto.

Klo 17.30 – 19.30 Kaupunkikehityslautakunnan kokous.

Käsiteltävänä 9 kohdan ohjelma joista keskusteltiin n 2h. Seuraavista keskusteltiin, muut meni nuijan kopautuksella.

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, Pöytäkirjantarkastajien valinta, sattui allekirjoittaneen kohdalle ja OK..

$3 Tiedoksiannot lautakunnalle. Todettiin että vanhusneuvoston on jättänyt oman lausuntonsa 9.9.2016 mennessä ja johon allekirjoittanut esitti suullisesti kahden V-neuvostojäsenen jälkikäteen sähköpostilla jätettyä kommenttia.
– Kommentti yksi …. luokka-/opetusryhmien koon tulee turvata valittavasta kouluvaihtoehdosta riippumatta oppilaskohtaisen ohjauksen hyvät mahdollisuudet. Ylisuuret ryhmät eivät tätä tavoitetta tue, vaikka aine kohtaisia eroja voidaankin käyttää. Kysymys kuuluu: Toteutuuko tämä tavoite mammutti-kampuksella? Haitta-analyysi!
– Kommentti kaksi …. Koulujen ja päiväkotien tilojen on oltava terveet, turvalliset ja asianmukaiset huomioiden opetustekniikan- ja teknologia kehitys. Lapsilla on oltava kouluissa riittävästi opettajia ja opettajien riittävä digiopetustekniikka on turvattava kouluttamalla kouluihin digituutoreita hyvän pedagogisen opetuksen tueksi.

$6 Kaupunkikehittämislautakunnan osavuosikatsaus 2/3 2016, seitsemän puheenvuoroa ja kaupunki-insinöörin suullinen toteamus:
– tilaaja / tuottajamalli toimii, tehokkuutta on tullut toimintaan!

– No. OK. Totta kai esimies kehuu omaa toimintaansa…mutta henkilökunnan hyvinvointi ! ja henkilökunnan oma arvio omasta toiminnasta ! Onko töissä ”järkeä” ja miltä tuntuu…. Olisi mielenkiintoista haastatella KIPAn (kaupungin kiinteistöpalvelun henkilökuntaa) missä mennään ja miltä tuntuu…

– säästöjä on tullut n. 15% joka on käytetty olemassa olevan korjausvelan, kiinteistön, putkien, teiden, tiepäälysteiden jne.. vuode 2017 töihin. ONKO NÄIN SEN TIEDÄMME, MUISTAMME ENSIVUONNA. Vuoden 2016 budjetissa on pysytty, tämän kertoo numerot OK.. Henkilökohtainen näkemys on että ASIAT ON HYVIN.

– esim… ”hiljainen IMATRAMATKAILUN KULTAKAIVOS”.
Kaupunki investoi RR ajoihin, lähinnä rataan ja rata turvallisuuteen 400k€+ alueen katukorjaukseen ja valaistukseen jne.200k€, yhteensä 600k€. Moottoripyörätapahtuma ”Imatran ajot” kassavirta oli n. 6,5 milj€. Varovaisesti arvioiden Imatran verotulot kasvoivat tapahtuman johdosta 300’000€ eli tämä RR investointi on maksanut itsensä takaisin 2 vuodessa. Nyt RR voi jatkua … pienemmällä investoinnilla jne… Matkailun ”kultakaivos” Imatran kaupungille, MUTTA VAIN OIKEIN HOIDETTUNA tämä on ”kultakaivos” jonka tulee NÖYRÄSTI KEHITTYÄ yksilö järjellä ja yhteisellä viisaudella…

$7 Kaupunkikehittämislautakunnan talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019, tämä oli alustavaa numeropeliä joka tarkentuu seuraavissa kokouksissa..

$9 Kaupunkikehittämislautakunnan lausunto Toimiva kampusmalli vuonna 2026-palveluverkkoselvitykseen … Tämä jäi pöydälle ja jatkuu …. tiistaina 20.9.2016 klo 17.30….

Imatra ja Maakunta, Rakentaminen ja Imatra, Sivistys ja koulutus, Valtuustot ja lautakunnat, Yleistä ja muut

7.7.2016 Vanhuneuvoston ”lisää virtaa” kokous.

7.7.2016 Vanhusneuvoston kokous
Klo 13-15.30
Kaupungintaloe. Mukana koko joukko. Kokous jatkui ….siitä mihin edellinen päätyi… Kokouksen ohjelma lähes sama kuin edellinen muutamin tarkennuksin.
Kaksi tärkeää kysymystä ylitse muiden.

1. Palveluverkko lausunto.
Palveluverkko lausunnosta keskusteltiin yli tunti ja lopputulos oli hyvä. Puheenvuoroja käytettiin 11-15 kpl. Kymmenessä toistui ….. miksi näin kiire päätökselle? ONKO PÄÄTÖKSELLE JOKU ISOMPI TARKOITUS JOTA IMATRALAINEN VERONMAKSAJA EI TIEDÄ…

”OMA” LYHYT YHTEENVETO…
– Koulu-uudistuksen päätökset ovat iso asia koko kaupungille, tämä toteamus tuli esille useammassa puheenvuorossa.
– Puheenvuoroista sai käsityksen, että ymmärrettiin kolmen kampuksen toiminta, mutta ala-asteiden ( sateliitikoulujen) hylkäämistä ei ymmärretty.
– Koulumatkojen turvallisuus ja kuka maksaa koulukyydit kun kaikilla ei ole ”vaareja ja mummoja” viemässä kouluun?
– Toki minua yllätti positiivisesti, että koulun uudistuminen oli esillä ja ”hyväksyttiin”, pedagogista opetusta painotettiin, tietotekniikan mukanaoloa ja sen kehitystä toivottiin useissa puheenvuoroissa.
VUOKSENNISKA JA IMATRANKOSKI KOULUKESKUKSENA OLIVAT LUONNOLLISESTI YMMÄRRETTÄVIÄ. Se että keskimmäisen kampuksen sioituminen Mansikkalan sijaan Karhumäelle, hämmästytti, keskustelutti, EI OLLUT TIETOA MIKSI? ….. TOISEKSI MIKSI KAIKELLA ON NIIN KIIRE OLI TOINEN keskustelun ja ihmettelyn aihe jne…
– KOKONAISUUDESSAAN MINUN MIELESTÄNI VANHUSNEUVOSTON ANTAMA LAISUNTO IMATRAN KAUPUNKIN ”kouluverkko 2026” ASIASTA ON HYVÄ LAUSUNTO NIILLÄ TIEDOILLA JOTKA VANHUSNEUVOSTOLLA JA ”HEIDÄN LAPSEN LAPSILLAAN” ON OLLUT KÄYTÖSSÄ…

2. Vanhustenviikko ja tämän ohjelma.
Käytiin läpi tuleva vanhusten viikko ohjelmineen. Ohjelma on mielestäni hyvä. Tavoitteena on saada 200 ikäihmisiä liikkeelle kolmena päivänä aikana niin liikunna, kulttuurin ”tietotekniikan” kuin juhlan merkeissä.. LIIKETTÄ NIVELIIN JA SOSIAALISTA TOIMINTAA TEKOIHIN .. YKSINÄISYYS ON LIIAN MONESTI ITSE TEHTYÄ…

3. Maakunnan vanhusneuvoston kokous 11.10 Savitaipaleella vai Taipalsaarella… Autolastillinen lähtijöitä Imatralta..

Scroll to Top