Imatra ja Maakunta

Imatra ja Maakunta, Kulttuuri ja liikunta, Rakentaminen ja Imatra, Yleistä ja muut

27.10.2014 Iltaisia ajatuksia Imatran teatterista

Iltaisia ajatuksia….
1. Imatran taloustilanne on hyvä verrattuna ympäristökuntiin. Oletetusti pohjoisten kuntien ratkaisut kuntaliitoksissa vaikuttavat kestävässä kehityksessä epämiellyttävästi myös Imatran talouteen. Toki totuuden tiedämme muutaman vuoden päästä. Itse seuraan Suomen taloudesta etupäässä S Korkmannin talousanalysointia .. no se siitä. Kun puhutaan henkisestä kulttuurista pidän erittäin tärkeän kuntalaisten itsetunnon ja identiteetin suhtautumista omaan esiintyvään taiteeseen, jossa yhtenä on teatteri.
2. Muutama kommentti:
– On tietysti hiukan vaarallista puhua ”jäähalli” tarvitaan, mutta ”teatteria” ei ja kun Imatran jäähalli rakennettiin keskusteltiin varmasti paljon, mutta ”Käyköön Ketterä pelaamassa Lrannan hallissa” jne. tuskin tällaista kukaan ääneen lausui, vai käytiinkö keskustelu ”isosta” monen jään hallista, en tiedä.
– Oma työtään ja itseään kunnioittavalla Imatralla on oltava kulttuuri / liikunta tasa-arvo nyt ja tulevaisuuden.
Mitä teatteriin tulee niin toki L-rantalaisillakin on sanansa sanottavana heidän teatterista ja tämän käytöstä. Olin kuulemassa L-rantalaisten mielipiteet heidän teatterista ja mahdollisesta yhteiskäytöstä n. vuosi sitten. Kyllä keskustelu yhteydessä tuli lausunto ”ei meidän teatteriin tulla kuin havumajaan”, joten kyllä teatterikulttuurin ”yhteistyössä” on paljon kehittämistä kaupunkien välillä.
– Ne keskustelu jotka olen käynyt Imatralla 90% on sitä mieltä että oma teatteri tarvitaan.
– Ja ne keskustelut jotka olen käynyt Imatran ja E- karjalan ulkopuolella, heiltä tulleet vihjeet ja näkökannat kertovat.
a) ”katsokaa tulevaisuuteen ei huomiseen”, kun teillä on mahdollisuudet.
b) ottakaa aikalisä teatterin kanssa, ”kiirettä” teillä ei ole, jos ette itse halua tehdä ”kiireen”.
c) Imatran tulevaisuutta ajatellen … rakentakaa ihmeessä ”liikunta liikunnan viereen”
d) Imatran tulevaisuutta ajatellen … rakentakaa ihmeessä ”kulttuuri kulttuurin viereen”
e) Imatran tulevaisuutta ajatellen …. rakentakaa ihmeessä hyvä ”Imatran sisäinen” logistiikka.
Tämä ihmetytti minuakin…
Paljon esisuunniteltavaa ennen hyvää toteutusta, jos näin halutaan tehtävän…

Imatra ja Maakunta, Rakentaminen ja Imatra, Talous ja turvallisuus, Yleistä ja muut

21.10.2014 KV kokous, DEMOKRATIAA VAI DIKTATUURIA

21.10 SDP valtuustoryhmän kokous
Klo 16-17.15

Normaalit rituaalit, yksi puhuu muut kuuntelevat. BB keskustelu, sote keskustelu, höpö, höpö, 3 puheenvuoroa. Tasainen talouskeskusteluun. Sote keskustelu, yhtä tyhjää kuin aikaisemminkin. Kun 80% sote ratkaisun ydinasioista, jotka ovat valtion käsissä, on avoinna höpinä kokouksessa on aivan turhaa…
Kuntaliitos keskustelu oli OK, mutta silmään pistävää oli VRpj. aggressiivine jopa kiihkeä Ruokolahtelaisia provosoiva ja keskustalaisia halveksiva käytös. Sivistymätön käytös, jopa brutaali käytös keskustaa kohtaan. Minusta ajan tuhlausta tässä joukossa koska jokainen joka ymmärtää politiikka ja kuntaliitosta haistaa tilanteen. Eduskuntavaalit ovat tulossa ja keskustan suosio OK. mutta Ruokolahti on suossa. Kumpaa tässä nyt halutaan haukkua Ruokolahtelaisia vai kepua? No onneksi tätä niin itsenäiseksi, niin itsenäiseksi ”haukkumista” ei harrastanut kukaan muu kuin VR puheenjohtaja. Naapureiden haukkumiseen meni kokouksesta 45 min… varsinaiset asiat jäi keskustelematta.Imatran teatterista lausunto että ei ole kuin kaksi mahdollisuutta on ihmeellinen.
Yhtään kertaa ei ole keskusteltu demariryhmässä mm. Imatran..teatterista, käyttökustannukset, investointikustannukset ja itse hengellisestä tuoteesta eli teatteriproduktiosta. Teatteri tarvitsee henkisen arvon ja seinät on passiivinen osa kokoteatteritoiminnassa.
IBBF keskustelu ja festarin tulevaisuus siinä demari oikein syö vanhempaa demaria. Itse olen veronmaksajana kantani ilmaissut Imatralaisessa.
$8 Terveydenhuollossa, sairaanhoidon kustannusten harmonisointiin, annettiin tiedoksi ja AS oli antanut tiedoksi sunnuntaina, että haluaa keskustella ko. asiasta…
Tieto meni kunnallisjärjestön pj kautta valtuuston pj halutaan keskustella. Aika loppu ja yleinen epäselvyys valtuustokokouksessa keskusteltavista asioista jäi päälle…HUONO KOKOUS…

20.10.2014 kaupungin valtuuston kokous, diktatuurikokous, miksi?
Klo 17.30 – 19.00

Normaalit rituaalit…. TIEDOTUSASIAT suurin osa TIEDOKSIANTOJA.
Kesäyliopisto, HYVÄ ESITYS tämän päivän tilanteesta…
Vapaan sivistyksen määrärahoilla rahoitettava. Alueellisen avoimen yliopiston laitos. Tavallisten aikuisten yliopisto, toiminnan korkea laatu tekee yliopiston. Ei anna tutkintotodistuksia, täydentää tietoja jne…HYVÄ TIETÄÄ Koulutukset myös tekniselle alalle … Noin miljoonan budjetti josta 25% valtionavusta. www. kesy.
$ 4 talouden osavuosikatsaus, lyhyesti…MINUSTA EI MITÄÄN UUTTA, tiedoksi.Hiukan yllätyksiä, mutta suuri henk. kohtainen yllätysnäkemys oli ESITTELIJÄN ”olemusväsymys” Talouspäällikkö esitteli:
– 2014 talousarvio pitää, elinkeinopoliittinen investointi kulkee.
– Negatiivista, että toimintakatteesta kasvu on verorahoituksen kasvua nopeampi.
– Hämäävä se, että lämpölaitoksen verotusarvo on 10milj pienempi käypää arvoa ja kun yhtiöitetään kaupungille tuloja 10 milj€.
– Tuleva vuosi, BKT ei kasva, verotulot vähenee, VALTIONOSUUS supistuu, jne..2015 8milj epätasapaino on huomioitava..
– Sote vie pahimmassatapauksessa 60% budjetista…kuinka käy ERVA SOTEssa, eli kuinka rahoitus ratkeaa… 2016.. 2017…
$ 5 ei puheenvuoroja …..
$ 6 puhe päihteiden käytöstä, puhe koko perhehuomioidaan ongelmissa, noin 20 puheenvuoroa, kaikki saman laisia itsekkin käytin yhden.. Asenteisiin on pyrittävä vaikuttamaan, niin vanhempien että käyttäjien.
$ 7 tiedoksi, ei puheenvuoroja.
$ 8 tiedoksi, ei keskustelua….Arto Siitonen pakkasi laukun lähti pois kokouksesta. Ymmärrän H-tin hyvin miksi, mitä varten täällä istutaan.
$ 9 tiedoksi, ei keskustelua jne…
$ 10. $$$$$ ei tarvitse keskustella jne..
HÖLMÖIN KV- KOKOUS MISSÄ OLEN NÄIDEN KAHDEN VUODEN AIKANA OLLUT. EI TÄNNE KANNATA TULLA KUULEMAAN TIEDOITUKSIA JOS ON SOVITTU ETTEI NÄISTÄ VOI KESKUSTELLA, HYVIN OUTOA DEMOKRATIAA.
DIKTATUURIKOKOUS, SIKSI KUN ON BUDJETTIN TEKO JA KYMMENIÄ EOÄSELVIÄ ASIOITA JOISTA EI SAA KESKUSTELLA.

Nyt on 29,10 ja lueskelen vanhoja lehtiä. Julkisessa sanassa 23.10 oli ko. kokouksesta kannanotto…ns. LAKIMIEHEN VASTINE TAPAHTUNEESTA TIEDOTTEASIOISTA JA TÄSTÄ KESKUSTELUN VALTUUSTON KOKOUKSESSA.
tässä todettiin että laki oikeuttaa ”keskustelemaan”ja kieltää ”estämästä” keskustelun myös tiedonanesitettäessä… eli jos joku valtuutettu haluaa keskustella hänellä on siihen laillinen oikeus sopivat sitten ryhmänjohtajat mitä tahansa.

Huolenpito ja terveys, Imatra ja Maakunta, Yleistä ja muut

Politiikka nuorille ja tietotekniikkaa ikäihmisille

Politiikka nuorille ja kännykkä-, viestintä-, pc tietoa ikäihmisille tänään ja huomenna.
Politiikka ja SDP:n nuoret ja vanhat
– Poliittisesti lahjakkaita tarvitaan… Ideologia ja rohkea toiminnat.
– Nyt tarvitaan julkisen sektorin toiminnan uudistusta.
– Uudistuksessa tarvitaan myös rohkeaa politiikkaa.
– Onko SDP:llä on jarru päällä kaikkeen toimintaa kun niukkuuden jakamisesta on kysymys?
– Työmarkkinajärjestöt eivät voi olla kehitystä jarruttava negatiivinen voima.
– Toinen asento sosiaaliturvassa edellyttää ko. turvan perusteellista tarkentamista.
– Elääkö SDP PS:n pelossa?, no ei nyt sentään
– Omat puolustus ja turvallisuusrakenteet on hoidettava omilla ajatuksilla.
– Lainsäädännön määrä kasvaa koko ajan, tämä on huolestuttavaa
– Sosiaaliturva pysyy, on edelleen tilkkutäkkinä, ”maailmassamme”
– Isoja muutoksia maan säästöpolitiikassa ei tulla enää tekemään johtuen seuraavasta vaalivuodesta 2015
Ikäihmisille ja eläkeläisille tietotekniikka aikaa kyllä on… tietotekniikan yhdyshenkilö ikäihmiselle.Ikäihmisten terveyden ylläpito taloudellisesti ja turvallisesti vaatii tietotekniikkaa nyt ja tulevaisuudessa
– Ikääntyvien ihmisten oikeudet on turvattava ”tietotekniikka, nettimaailmassa”.
– Palveluiden siirtyminen internetiin ei saa sulkea ikäihmisiä yhteiskunnan ulkopuolelle.
– Ikääntyminen ja sairaudet vaikuttavat tietotekniikan ja teknisten laitteiden käyttöönottoa.
– Myös eläkkeelle jääminen vaikuttaa tekniikan käyttöön.
– Tietotekniset taidot mielletään liian usein vain työelämään kuuluvaksi.
– Myöskään työpaikan tarjoamia laitteita tai tekniikkaa ja teknistä tukea ei ole enään saatavissa.
– Älypuhelimet vaihtuvat tavalliseen kännykkään eläkkeellä.
– Tekniika kehittyy hurjaa vauhtia ja mukana pysyminen vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja innostusta.
– Jo muutaman eläkevuoden jälkeen työelämässä omaksuttu tekniikka on tekniikaltaan ja käyttötarkoitukseltaan vanhentunutta.
Eläkeläisille koulutusta, internetin ja tietotekniikan ylläpitoa omalla toiminnan ohjelmalla. Heillä on aikaa ja he ovat hyvin heterogeeninen joukko. Toimintakyky terveydentila vaihtelevat yksilöllisesti, mutta myös elämän varrella opitut tiedot ja taidot sekä elämän kokemus vaikuttavat kykyyn omaksua uutta.

Imatra ja Maakunta, Sivistys ja koulutus, Yleistä ja muut

SDP ja hallittu muutos Imatran kunnallisjärjestön toiminnassa 2015.

”Globaalisti tai locaalisti” SDP ja hallittu muutos Imatran kunnallisjärjestön toiminnassa 2015.
Yleisesti on ymmärrettävä, että tarvitaan enemmän viisautta ja vähemmän voimaa kun haetaan vaihtoehtoja mielekkäälle POLITIIKASSA MENESTYMISELLE , etenkin jos poliittinen energia lähtee rönsyilemään kokonaismenestyksen kannalta epäolennaiseen suuntaan.
”Globaalisti tai locaalisti”, kumpi on tärkeämpi 3 vai 1 SDP järjestö Imatralla ?
Keskustelu Imatran kunnallisjärjestön työstä ja sen johtamisesta ei ole merkittävä asia, mutta on tärkeää jos kunnallisjärjestöä TARVITAAN.
Ulkoa katsottuna tämä kunnallisjärjestön toiminta tai toimimattomuus on Imatran SDP:n ”sisäpiiri” ongelma. Toimimattomuus ongelma on yhdentekevää isolle SDP:lle, mutta kunnallisjärjestölle kiusallista ja ennen kaikkea poliittisen ”energian tuhlausta”.
Kunnallisjärjestön toimintasäännöt, tuskin tuomarilla on tätä luetettu kun järjestösäännöt on laadittu. Sanojen demokratia ja diktatuuri käyttö, no molemmat alkaa ”D:llä”, mutta järjestyssäännöt painottavat ”tiimi diktatuuria”, jossa ”jäsen demokratia” on unohtunut kun luottamustehtäviä jaetaan.
No… henkilöä ketä halutaan, esitetään tai kysytään kunnallisjärjestön vetäjäksi tulisi olla Imatran demarijohtaja, jonka tulisi olla tavoitteiden ja tekemisen suhteen rehellinen niin itselleen kuin ympäristölle. Eli lojaali kolmelle paikallisjärjestön vetäjälle jäsenistöineen? Jos tai kun demokratiaa ei synny, ei ole yhteistä tahtotilaa, ei myöskään yhteisiä tavoitteita, eli ei ole pakko jos ei halua, aika ja kehitys pysähtyy ja valitettavasti näin on nyt käynyt…
On selvä, että on useita asioita jotka täytyy, pelkän kehityksen vuoksi, selvitettävä avoimesti ja päätöshakuisesti ennen kuin kenenkään pj. ehdokkaan asettamista tai ehdokkaaksi asettumista kanatta harkita. Täytyy olla yhteinen selkeä tavoite nykytilasta ja tulevasta. MUTU (minusta tuntuu) asiat on unohdettava. On tehtävä analyysy nykytilasta, totuus, kehitys, johtaminen, valta ja vastuu. Analyysin tulokset on keskusteltava yhteisesti selväksi. Näkemys ja päätös tulevaisuudesta on pystytävä luomaan tarvittavat muutokset menestykselle päätämään.
Itse ”ulkoa” tulleena ja nyt ”katuihmisten” ääntä kuunnelleena, vanhojen patojen rummuttaminen on aivan tyhjää, se aika on eletty ja TOTUUS ON YHDESSÄ LAUSEESSA. Kolmen erillisen järjestön elinkaari itsenäisinä ja vaikutusvaltaisena toimielimenä on hanurista ja haudan partaalla, joten uusi toimimisen malli on synnytettävä, on tehtävä muutos, näkyvä muutos Imatran SDP strategiaan. Suosiossa eläminen ja uskottavan toiminnan tekeminen vaatii näkyvää muutosta sekä sähköistä yhteistyötä. Vaatimuksena on 3 järjestön viisas ja näyttävä integroituminen, joka lisää SDP:n suosiota ja jossa tavoitteena on oltava kannatuksen nousu ”1+1+1= 5”.
Poliittinen valta ja vastuu SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtajalla.
Kuten on annettu ymmärtää, tässä poliittisessa pelissä, Imatran kaupungin SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana ei voi olla henkilö, joka ei istu kaupungin hallituksessa jne
… Asia näyttää näin olevan ja mikäli kunnallisjärjestön pj. on ulkona päätöksien ”ytimestä” syystä tai toisesta homma ei vaan ”skulaa”. Eli ytimessä eläminen valtaa samoin asioiden hoitamisessa on oltava valtaa kuin joukkojen luottamus muute tehtävällä voi pyyhkiä ”P” eli homma ei toimi. Viiltävä analyysi tämänpäiväisestä SDP:n kunnallisjärjestön toiminasta kertoo että Kj. puheenjohtajalla on oltava seuraavat luottamuspaikat:
a) paikka kaupungin hallituksessa
b) oltava SDP valtuustoryhmän puheenjohtaja
C) SDP valtuustoryhmän sihteerin tulee olla yhteisesti hyväksytty henkilö jolla on edustajiston luotamus.

Olen edelleen sitä mieltä että Tomioja on SDP:n ”järki” ja Rinne ”voima” ja Jutan ”aika” tulee kun on riittävästi ”diskuteerattu” sosiaalidemokratian kehityksestä… meidänkin maassa.

Tässä minun terveiset tulevalle 22.10.2014 kokoukselle ja aiheelle ”mistä tuleva kunnallisjärjestön pj”.

Huolenpito ja terveys, Imatra ja Maakunta, Yleistä ja muut

14.10.2014 HUS, HUS, jne… Sote, kapitaatiomalli, kuntauudistus ja uusi kuntalaki…

Sote, investointi ja kapitaatiomalli ja kuntauudistus, uusi kuntalaki… paljon on soppa hämmennettäväksi. Kun on lueskellu asiantuntijoita, kansalaisia kuin poliitikkoja tulee väistämättä mieleen kuka tämän tulevaisuuden hallitsee. Yksi puhuu ensi täytyy kunnat järjestellä toinen on sotea kannattamassa ja kolmas odotta uutta kuntalakia. Totuus on jossakin jota kukaan ei osaa kertoa.
1. Kyyllä ratkaisujen on lähdettä asiakaslähtöisesti eli ensin on määriteltävä asiakkaan, veronmaksajan, kuntalaisen tarpeet.
2. Kun tarpeet on poliitisesti, kuin virkamiehisesti sovittu kohdalleen lähdetään arvioimaan mitä tämä lysti a) asiakkaale maksaa ja b) mitä kunta on lakisääteisesti velvollinen kustantamaan.
3. Kolmantena tulee hallintomalli ja kunnan tai kuntaliitojen organisaatiot niin virka- kuin luottamushenkilötasolla.
Yleistä näkymää Imatralta katsottuna
RAHOITUKSEN JÄRJESTÄMINEN
2/3 kunnista häviää ja 1/3 voittaa. Kapitaatiomalli kunnat joissa enemmän sairaita ja vanhuksia nämä kunta maksavat eniten/asukas. Kunnat joissa nuoria ja terveitä maksavat vähiten. Lranta 26milj€ ja Imatra 10mij€ kuin aikaisemmin…
UUDEN SOTEN AIKATAULU
Lakiesitys valmis 6/2014. Lausuntokierros kunnille 18.8.2014 ja päätös kunnilta 14.10.2014. Eduskuntakäsittelyyn 11/2014. Sote-järjestämislaki voimaan 1.1.2015. Sote-alueet aloittavat toimintansa 1.1.2016. Uudet sosiaali- ja terveyspalvelut ja alueet alkavat toimintansa 1.1.2017. Käykö niin että SOTE loitontunut yhä kauemmaksi kunnan päätösvallasta? Sairaanhoito tai terveyden ylläpitopalvelut keskittyvät suurille julkisille palvelijoille. Kuinka yksityinen terveyden ja sairaanhoito tulee olemaan SOTE:ssa mukana. Kuka ja mikä palvelu tulee hoitamaan syrjäisemmät kylät ja yhteisöt?
KUNTAUUDISTUS ja UUSI KUNTALAKI
Kuntauudistus, TALOUDEN KEHITYS JA TULEVAISUUDEN KUSTANNUSREALITEETIT HUOMIOIDEN, kahden kunnan malli on ainut malli jolla päästään starttiin kuntauudistuksessa ja pystytään niin talous kuin tekemisen meininki hallitsemaan.
Kuntauudistus, perustuslaki takaa kunnan asukkaille itsehallinnon mutta onko lakia joka varjelee kunnan asukkaita tämän itsehallinnon seurauksilta.
Nyt 2014 kunnat tekevät kuntalaisten kannalta kauaskantoisia päätöksiä. Mitä tehtäviä jää kunnille ? Mistä ne ottavat rahat tehtävien hoitoon ?.
Viimeaikojen keskustelua kuunnellessa, tulee mieleen, jääkö kuntauudistus poliittiseen soppaan ja syntyykö kunnissa paniikkiratkaisuja?. Oman kunnan asioissa puolueideologiat jäävät väistämättä syrjään, kysymys on enemmänkin kuinka kunnat selviävät tästä kolmen muuttujan aiheuttamasta tulevaisuuden usvasta.
Kunnan veroprosentit hajoavat, hajonta tulee olemaan merkittävä (19% – 24%) ja kuntalaisten palvelut ovat hyvin erilaisina eri puolilla suomea. Kunnat eriarvoistuvat, samoin eriarvoistuvat kuntien asukkaat. Missä on poliitikkojen taloudellinen vastuu kuntalaisista, veronmaksajista eli kunnan asiakkaista.

Scroll to Top