23.10.2017 koko päivä politiikan ”jännityksessä” osa 1.

23.10.2017 koko päivä politiikan ”jännityksessä” osa 1.
Klo 12-19.30
Klo 12-13.30 Valtuustoryhmien pj. kokous..
Listan mukaan edettiin.

1. Puolueet PS ja ST esittivät omia huolenaiheitaan, G22 omia, muutama valtuustoaloite jne..
2. SD ESITTI SEURAAVAA JOSSA POHJALLA KUNTALAISTEN TASA-ARVO.
– Huolenaiheena on ”SOTE palvelut Imatralla” ja ”EKSOTE-IMATRAN SOTE palvelusopimu”.
– Esitys että tuodaan ”ko. SOPIMUS” valtuustokäsittelyyn, yleiseen keskusteluun, johon voivat osallistua kaikki 43 VALTUUTETUA JA KUNTALAISET KUUNNELLA jne.
2.1 NYT ALKOI PÖLINÄÄ JA KOP:n puolelta pitkät puheenvuorot, miksi ei ole tarvetta LÄÄP, LÄÄP, LÄÄP….. KOP:n mielestä, ehdotus ”sote, eksote-Imatra kyselytunti” marraskuun valtuustokokouksen jälkeen olisi paikallaan.
– PS ja ST ei puhu yhtään mitää, on ymmärrettävää.
+ VIH, KESK, VAS yhtyivät SD näkemykseen… eli olisi hyvä avata ”EKSOTE-IMATRAN, SOTE sopimus” valtuustokäsittelyyn JOSSAKIN MUODOSSA.

Veikon oma yhteenveto, tästä KUULEMASTA:
– Odottaman pitää, mitä kaupungin hallitus G22 ”6+5” esittää seuraavassa kokouksessa.
– Esittääkö ”EKSOTE-IMATRAN, SOTE” palvelusopimus käsittelyä valtuustoissa vai ”valtuuston iltakoulussa”. Toinen menee Y-Tupeen, toinen sisäisenä infoa..

UNOHTAMATTA ETTÄ… onhan se selvää, että päätöksiä missä sijaitsee ”EKSOTEN PALVELUPISTEET IMATRALLA”, NYT TULEVAISUUDESS, tulee yhtä tärkeäksi.

MUTTA VIELÄ TARKEÄMMÄKSI TULEE SE, ETTÄ SIAITSEVATKO TULEVAN SOTEN, (EN TARKOITA EKSOTEN) VAAN SOTEN PALVELUPISTEE MATRALLA JA PALVELUN: LAATU/MÄÄRÄ/HINTA/SIJAINTI…kaikilla on merkitys kaikkeen.

Continue Reading

28.7.2017 KESÄMÖKKI POLITIIKKAA 2.

28.7.2017 KESÄMÖKKI POLITIIKKAA 2.

Kannatus gallupit kertoo, kansalaiset ja kuntalaiset kuuntelee!
Valtakunnan tilanne puoluekannatuksessa heittelee +/-2% ja kyllä ihmiset seuraa tilannetta, mutta kuinka tuo maan hallitus jaksaa, jaksaa … painaa, painaa, kun vastassa ei ole pelkästään oppositio vaan tutkijat ja asiantuntijat …. perustuslaista puhumattakaan.

Paikallinen politiikka
”Katutietojen” perusteella aika vakaa, eli kunnallisvaalien jälkeen asetelma on voimassa edelleen. Toki pysyykö Imatran G22 ”pystyssä”. Paikallislehden mukaan PYSYY ja heille on KOP:lta annettu TEHTÄVÄ PITÄÄ G22 pystyssä jne… Maakuntavaalit on vuoden päästä ja tähän ”Imatra SDP” tarvitsee puolueen isoa ”kättä” ja liberaali SDP:n ajatuksia ihan vaan tulevaisuuden vuoksi.

Imatran SDP:n kolme yhdistystä, kolme päällikköä. 1900 luvun saavutettujen etujen ja talouden ”viivytystaistelu” on menossa, kuten ideologiaan kuuluu. Integroituminen tapahtuu halusi tai ei ja kun ”biffi on well done” homma on bueno. Tätä voisi verrata ”hometalo prosessiin” ei haluta haistaa ”kroonista totuutta”, kunnes ”homekoira” tulee kertomaan totuuden:
– mahdollisuus selvitä tulevaisuuteen on ottaa vanhasta talteen ”arvot, esineet ja ajatukset”, ”henkisesti” uuden rakentaminen on jo meneillään.

”KOP:ssä” oli sama ongelma ja kaksi vuotta sitten kaikki integroitiin yhden yhdistyksen alle, rönsyt pois ja nyt päästiin ohjurinpaikalle G22:ssa. Eli selkeä suoraviivainen ohjaus yhteisille päätöksille on olemassa ja poliitinen energia suuntautuu yhteisiin asioihin ei ”muuhun”

Continue Reading

27.7.2017 KESÄMÖKKI POLITIIKKAA 1.

27.7.2017 KESÄMÖKKI POLITIIKKAA 1.
Missä menet suomi politiikka?

Tällä hetkellä politiikan ilmapiirissä on paljon ”liikkuvia osia”. Mikä on valtakunnan politiikan syksyn tilanne ja miltä vuosi 2018 näyttää, tuleeko SOTE ”soppa” valmiiksi ja kuinka käy maakuntakeitoksen?. Gallupit kertoo KOP johtaa, SDP on toisena jne… KESK kiemuroi omassa maakuntamuhennoksessaan, VIH ja VAS valitsi viisaasti puheenjohtajansa. PS taas puheenjohtajavalinnallaan ”sakkasi” lentonsa ja syöksykierre jatkuu …

Paikallinen politiikka
Imatran kunnallispolitiikan tilanne 43 valtuustopaikkaa oli jaossa, valtakunnan termeillä ilmaistuna ”vasemmalla 21 ja oikealla 22”. Kaupungin hallitus ”vasemmalla 5 ja oikealla 6”. Muutamia kokouksia (kahdessa KH:n SDP ryhmän kokouksessa olen ollut mukana) KH on pitänyt, suunta näyttää olevan selvä, eli G22 (12+6+3+1) ”liittouman” käskyllä on edetty ja tällä on muodostettu poliitinen johto ja ”ilmapiiri” aina uutta kaupunginjohtajaa myöten PISTE.
Miltä kaupungin asiat tulevat todellisuudessa loppuvuodesta 2017 näyttämään on hiukkasen arvausta kun isojen asioiden ”linjakokouksia” ei ole pidetty. Onko KH suut tukittu mm. koulurakentamiseen liittyen tai konsernin ”tytäryhtiöiden” asioissa, samoin on mielenkiintoista nähdä kuinka ”Oy laki” / ”uusi kuntalaki” taipuu syksyn päätöksissä. Eli kaikkea niin elettyä kuin elämätöntä on syksyllä edessä.

Continue Reading

4.7.2017 Kaupunkiyhtiöt, eli tyttäret ja hallitusjäsenten lukumäärät.

4.7.2017 Kaupunkiyhtiöt, eli tyttäret ja hallitusjäsenten lukumäärät.
Lukiessani KH:n päätöksen Imatrakonsernin ”tyttärien hallituksista” olin ILAHTUNUT kehityksestä ja harppauksista ”tähän aikaan”. On uskallettu ottaa oikeita askeleita niin POLIITISESSA kuin VIRKAMIESJOHTAMISESSA.
Taloutta johdetaan ”factoilla”, tulevaisuutta ”fictiolla” on menestymisen sanonta. Markkinataloudessa menestyvissä PK ja PKT yhtiöistä pyritään tekemään dynaamisia, joustavia, toiminnan hallitsevia ja ”riittävän” muutosnopeuden omaavia tuotanto- ja palveluyhtiöitä. Tässä joukossa on myös tulevaisuuden kaupungiyhtiöiden menestyttävä. Toivon että ”tyttärien” hallituksissa istuu tavoitteet, talouden, toteutuksen ja riskit ymmärtävä dynaaminen jäsenjoukko.

HYVÄÄ…TULEVAISUUTTA
Nyt kaupunkiyhtiöjärjestyksiin tuli kaupunginhallituksen päätöksellä 3-X jäsentä ”tyttärien” hallituksiin
.
ELI PÄÄSTIIN POIS KIINTEISTÄ PAIKKALUVUISTA se on sitä mitä tänä päivänä tarvitsee, eli jos toimitaan ”sammutetuin lyhdyin” niin hallituksessa on jäseniä muutama, jos taas ”juostaan” voimakas ”tahto kehittyä” edellä, hallituksessa täytyy olla riitävästi omia ”asian” osaavia ja toimialan tuntevia jäseniä.
Toki on aivan selvää että kaikki menestyvät yritykset käyttävät ”tukijalkana” asiantuntijoita ja tutkijoita niin hallitustyöskentelyssä kuin strategisissa ratkaisuissa.

HYVÄÄ … TÄTÄ HYTKEÄ.
Nyt tapahtui minun katsetta kirkastava yksityiskohta k-hallituksen tekemässä ratkaisussa tyttärien hallitusten jäsenmääristä päätettäessä:
Asian päätöstextistä voi todeta että 3-5 jäsentä tyttärien hallituksiin liittyvä muutosesitys oli tullut kaupunginjohtajan taholta. Eli kaupunginjohtajan ”linja” ja Imatran SDP:n ajatus tytäryhtiöiden ”ketteryydestä” ja nopeasta ratkaisukyvystä kaupunkiyhtiöistä oli YHTENEVÄT. (Bluffia vai totta aika näyttää!)
Samanlainen päätös ”5 jäsentä” kirjattiin pöytäkirjaan myös eräässä kaikkien puolueiden yhteisessä kokouksessa muutama kuukausi sitten kun näitä luottamuspaikkoja oltiin linjaamassa tuleville vuosille. Eli tämän hetkeen sopiva tytäryhtiöiden paikkaluku on 5 henkilöä.

HUONOA NYT JA HUONOA LÄHITULEVAISUUDESSA..
NYT alkoi ”sen minkä lupasin sen myös perun G22 politiikka”…
. Eli tässä tapauksessa yhtiöiden, ”rahan käyttö”, ”toiminnan ketteryys” ja jo ”kertaalleen allekirjoitetut” asiat voidaan mitätöidä G22 ( KOK, KESK, PS, VIH) ”IMATRA PUOLUEEN” voimalla, kun huomataan että ”G22” muodostamislupaukset eivät täyttyneet eli nyt ”ketterästi”, ”lisärahalla” lisää henkilöitä hallituksiin eli täytyy pitää VAALIN JÄLKEEN MUODOSTETUN TEKNISEN VAALILIITON lupaukset välittämättä äänestäjille annetuista LUPAUKSISTA jne..
– KESK teki vastaesityksensä kaupunginjohtajan (3-5) esitykselle 3-7 jäsenpaikkaa hallituksiin .. äänestys päälle ja ensimmäisen ”vuoroparin voitto” kotiin äänestyluvuin 6-5 …. ja seuraavassa vuoropariss TULI ESITYS 7 henkilöä hallituksiin ja tähän 6-5 päätös. OTTELU VOITTO KOTIIN 2-0

TULEEKO NÄIN KÄYMÄÄN JATKOSSAKIN ELI EI VÄLITETÄ MUUSTA, EI SIITÄ ”SEITSEMÄN HYVÄN JA VILJAVAN KAUPUNGITALOUDEN VUODESTA” … VAAN NYT HUOLEHDITAAN ”G22 VALLASTA”

Kannatta muistaa mitä tarkoittaa sana KUNTALAISEN ÄÄNESTYSTULOKSEN ”PETTÄMINEN”.

Kyllä Imatran SDP pyrkii kaikin keinoin viemään nämä G22:n ”huonot päätökset” kaikissa toimintaelimissä aina ”kotiutuslyöntikisaan” ja jos tässä tulee ”turpiin” niin tulee… TUSKIN TÄMÄ ”CASE” ON VIIMEINEN ”IMATRA PUOLUEEN” VÄÄRINMUISTAMINEN JONKA IMATRALAISET ÄÄNESTÄJÄT JOUTUVAT TOTEAMAAN TÄMÄN VAALIKAUDEN AIKANA .
EI PIDÄ UNOHTAA ETTÄ IMATRAN KONSERNIVELKAA ( kaupunkivelka n. 60 milj€) ON NYT n. 200milj€ ja pienistä puroista SUURET ”MENORAHAVIRRAT” KOOSTUU.

Continue Reading

3.7.2017 En istu KH:ssa, mutta käyn….

3.7.2017 En istu KH:ssa, mutta käyn….
Eli en istu KH:ssa, mutta osallistun K-hallituksen SD ryhmän kokouksiin. Eli minulla on mahdollisuus tietää mitä KH kokouksissa on esillä ja millaisen kannan Imatran SDP ottaa esillä oleviin asioihin. NÄIN ON ”NYT SOVITTU”.
Kysymykseen? Kysyjille, miksi en istu kaupungin hallituksessa on vastaus:
– jos olisin saanut yhden kerrostalon asukasmäärän verran enemmän ääniä olisin päättänyt itseni KAUPUNGINHALLITUKSEEN

Luottamuspaikkojen jako:
Luottamuspaikkojen jakoprosessin lopputulos on ”taiteellinen kokonaisuus ja samalla puolueen poliitisen väännön LOPPUTUOTOS.
LOPPUTUOTOS jossa jakajan kuin jaettavan on osattava kuunnella ”isompaa kokonaisuutta” mutta samalla YMMÄRRETTÄVÄ TOTUUS JA VASTUU.
Koko poliitinen säätö satoine luottamuspaikkoineen/henkilöineen on iso poliitisen vallanjaon kunta-, maakunta”sirkus”, jonka lopputulokseen, ”poliitiseen organisaatioon”, on haettava PÄÄTÖKSENTEKEMISEN KYKY.
Olin siinä työryhmässä ”SDP jäsenenä”joka tämän luottamuspaikkojen, ”taiteellisen kokonaisuuden”, muodosti niin kaupungin kuin maakunnan polittiseen hallintoon.

Mukanaolijan silmin: nyt kun tämä kaikki, tälläkin kertaa ja jälleen on kerran, on ohi täytyy todeta, että KOKOEMUS SE OLI TÄMÄKIN, ”POLIITISEN VALLAN ORGANISOINTI”.

”MIKROPOLITIIKKA” ON IHMISMIELEN TUNTEIDEN REAGOINTIA JA OHJAUSTA JOSSA ON MONTA TOTUUTTA MUTTA YKSI KOMPROMISSI

Itselleni on ohjautunut tässä viimeisessä ”kuntavaaleissa” kuntalaisten äänillä valtuustopaikka ja ”luottamuspaikkajaossa” SD-valtuustoryhmän pj paikka, maakunnassa tarkastuslautakunnan jäsenyys, kaupunkikonsernissa, YH-rakentajat Oy hallituksen vpj. jäsenyys samoin kaupunki Yritystilat Oy hallituksen vpj. jäsenyys. Lisäksi 30.11.2016 Imatran SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtajuus.

Olen pyrkinyt huomioimaan kaikessa mutta myös politiikassa, etenkin vaalipäällikkönä ollessani, mitä on toisten mielipiteiden ja ihmisarvon tasavertainen kunnioitus.
”Raamatun lause” SE JOKA ITSENSÄ YLENTÄÄ HÄNET ALENNETAAN ja ”yleinen toteamus” EI KISSAN HÄNTÄÄ KUKAAN MUU NOSTA KUIN KISSA ITSE, sopivat hyvin politiikkaan.

Continue Reading