8.10.2017. Salassapito velvoitteesta TORUTTU xxxx Oy:n jäsenenä ”kokouskulun kirjoittelusta”

Minua on hiukkasen TORUTTU.
– koska Xxxx Oy:n hallitus, jonka jäsen olen ja olen kertonut peitellysti omin muistioin kirjoituksissani kahdesta kokouksesta. En ole julkistanut mitään pöytäkirjaan kirjoitetuista asioista.

JULKISUUSPERIAATE
Xxxx rakentajat Oy on kaupunkin omistama yhtiö, joka toimii veronmaksajien rahoilla. Osakeyhtiön hallintoa koskeva osakeyhtiölaki ei kuitenkaan tee eroa julkisesti ja yksityisesti omistetun osakeyhtiön välillä. Esimerkiksi Ruotsissa tilanne on toinen:
– Jos valtio ja kunnat omistavat yli puolet osakeyhtiöstä, sitä koskevat samat julkisuusperiaatteet kuin valtion ja kuntien liikelaitoksia.

OY LAKI
Osakeyhtiölaki ei kiellä yhtiön hallitusta julkistamasta pöytäkirjojaan. Itse asiassa laki tai sen perustelut eivät sano hallituksen pöytäkirjojen julkisuudesta mitään, ainoastaan edellyttävät säilyttämään pöytäkirjat ”luotettavalla tavalla”.

SUOMITAPA
Vallitseva käytäntö suomalaisissa osakeyhtiöissä on kuitenkin että hallitusten pöytäkirjat ja kokouskäytäntö salataan. Miksi? No oletuksena on että suurin osa osakeyhtiön hallituksessa käsiteltävistä asioista koskee luottamuksellisia asioita kuten liikesalaisuuksia, riita-asioita tai henkilöstöasioita.

VALVONTA
Osakeyhtiön hallituksen tehtävänä on valvoa ensisijaisesti yhtiön etua, ja hallituksen jäsenet ovat henkilökohtaisessa korvausvastuussa yhtiölle aiheuttamistaan vahingoista. Tämä periaate menee osakeyhtiölaissa muun edelle.

SALAAMISVELVOITE
Mitään juridista estettä osakeyhtiön hallituksen pöytäkirjojen julkaisemiselle ei kuitenkaan ole, kunhan hallitus päättää erikseen salata kaikki sellaiset asiat, jotka voivat vahingoittaa yhtiötä tai sen yhteistyökumppaneita.

JULKISUUDESSSA TOIMIMINEN
Jotta julkisuus toimisi käytännössä, päätösten julkisuus tulisi ottaa huomioon jo esityslistaa ja sen liitteitä laadittaessa ja pöytäkirjaa kirjoitettaessa. Luottamuksellisuutta edellyttävät kysymykset on käsiteltävä kunkin asian kohdalla erikseen, muuten jäljelle ei jää juuri mitään julkistettavaa.

No…Vaikka on ”hullu” ei silti tarvitse olla ”tyhmä”.
Jos osakeyhtiön hallituksen pöytäkirjat julkaistaisiin sellaisenaan, osakeyhtiön kanssa yhteistyötä tekevät yritykset saisivat tietoonsa mm. kilpailijoidensa tekemät tarjoukset ja niiden käyttämät hinnoitteluperusteet sekä tilaajan hyväksymät yksikköhinnat ja kilpailijoiden urakoissa ilmenneet ongelmat jne… Ne tietysti hyödyntäisivät tietoja omassa toiminnassaan, esimerkiksi omissa urakkatarjouksissaan, mikä vahingoittaisi paitsi osakeyhtiötä itseään, myös muita samalla alalla toimivia yhtiöitä. TÄMÄ ON SALATTAVA.

ESIMERKKI 1
Käytännössä tilanne riippuu myös siitä, millainen osakeyhtiö on kyseessä. Tutuin tapaus on asunto-osakeyhtiö, jonka hallituksen pöytäkirjoja ei yleensä luovuteta edes yhtiön osakkaille eli asukkaille muuten kuin heitä itseään koskevien päätösten osalta. Periaatteessa asunto-osakeyhtiöiden hallitusten pöytäkirjat eivät ole salaisia, mutta ne sisältävät asukkaiden yksityiselämään liittyviä tietoja, joiden julkaisemisen suhteen ollaan korostetun varovaisia.

ESIMERKKI 2
Avoin päätöksenteko ja sisäpiirisäännökset eivät yksinkertaisesti ole yhteensopivia. Kun osallistun ”kaupantekoon” valtuustoryhmän puheenjohtajana, en saa sisäpiirisäännösten vuoksi kertoa neuvotteluiden olemassaolosta edes omalle valtuustoryhmälleni.

RUOTSIN MALLI
Suomen tulisi mielestäni omaksua Ruotsin käytäntö, jossa julkisuusperiaate koskee myös valtion ja kuntien omistamia osakeyhtiöitä. Se ei tarkoita, että kaikkien kunnan omistamien yhtiöiden hallitusten päätökset perusteluineen olisivat silloinkaan julkisia, mutta kunkin osakeyhtiön hallitus joutuisi joka asian kohdalla erikseen päättämään, mitä salataan.

ITSE VOI PÄÄTTÄÄ
Nykyisen käytännön mukaan osakeyhtiön hallitus voi halutessaan päättää erikseen, mitä julkistetaan. Ero voi kuulostaa teoreettiselta, mutta sillä olisi käytännössä suuri merkitys, kun julkisuus ja mahdollinen salassapito otettaisiin jo päätösten valmistelussa huomioon. Toki työmäärä kasvaisi sekä valmistelussa että kokouksissa, mutta merkittävän julkisen vallankäytön avoimuus olisi mielestäni ”kohtuullisen” kokouspalkkion arvoista.

Continue Reading

2.10.2017 Tuula Haatainen Imatralla, missä miehet?

2.10.2017 Tuula Haatainen Imatralla, misssä SDP:n miehet? no katsomossa..
Klo 10-11 ja paikkana kaupungin valtuustosali
KYLLÄ ”Isolla” ITSEÄÄN KUNNIOITAVALLA PUOLUEELLA TULEE AINA OLLA OMA PRESITENTTIEHDOKAS.

Tuula Haataisella oli hyvä ”puhe”, ei retoriikkaa vaan nykyelämän ja tätämenoa yös tulevaisuuden Suomi FAKTOJA. PUHE OLI kertomus siitä mitä tämän päivän niin SDPläisen kuin ”ei SDPläisen” Suomen kansalaisen tulisi ajatella MAAILMAN ja SUOMEN tilanteesta, tässä voimakkaasti muuttuvassa ja vähemmän turvallisessa globaalissa maailmassa.

Yhteenveto:
Mielestäni ”täytyy” käydä kuuntelemassa mikä on SDP ehdokkaan sanoma tulevaisuudelle. Onhan selvää, että istuvan presitentin kannatusyhdistyksen 160000 ”nimeä” kertoo paljon, mutta nämä presitentin vaalit eivät ole viimeiset Suomen tasavallassa järjestettävät presitentin vaalit.

Huomioita puheesta, omaksi kuulemaksseni käännettynä:
Kansan sivistys on yksi meidän ”pääomamme”

Nykyisellä suomella täytyy olla riittävän korkea KOULUTUS, SIVISTYSTASO ja YHTEISTYÖN ”KYKY” ollaksemme itsestämme huolta pitävä kansa. Me emme voi edes ajatella, puhumattakaan sallimisesta, että tämä maa jakautuisi ”OMAN, SUOMALAISEN TUNAROINNIN JOHDOSTA” menestyviin ”tuottaviin” kansalaisiin ja epäonnistuneisiin vain kansantaloutta ”kuluttaviin” kansalaisiin. Olemme luoneet tämän kaikkia suomalaisia koskevan hyvinvoinnin …eli pitäkäämme hallitusti ja tasapuolisesti myös kasassa tämä ”hyvinvointi”. Ei meidän tulevaisuuden tekijät ole ”robotteja” vaan empaattisia suomalaisia jotka haluavat elää ja kehittyä jopa lisääntyä omilla kotisivuillaan…

Sanonta ”Jokainen on oman onnensa seppä” tulee pukea muotoon, onnensa kadottaneet ja epäonnistuneet on saatava ONNISTUVAN ”5 miljoonaisen KANSAN” ohjaamana menestyksen tielle.

Pohjoismaisen koulutukseen, demokratiaan ja sivistykseen nojaavalla, pienellä kansalla, on oltava ystäviä, ”sellaisia ystäviä”, jotka oikeasti tarkoittavat sitä mitä sanovat niin EUssa kuin EUn ulkopuolella.

Nyt tammikuussa 2028 emme ole valitsemassa Suomen viimeistä presidenttiä. Kahden kierroksen vaalit on hyvä tavoite, tässä ja ”NYT”, presidenttipelissä ja/kun Suomen menestymisen ovet ovat raollaan ja uudenlainen yhdessä ” 1+1=3 ” menestymisen malli” ja mahdollisuus on kynnyksen toisella.

Pääomamme ja ARVOT”
SDP:n ARVOT eivät ole kadonneet… eletään vaan ajassa, jossa ympäristö on muuttunut ”kovemmaksi” ja arvaamattomaksi, ARVOT on vain kohdennettava tähän aikaan ja paikkaan sopiviksi konkreettisin toiminnon.
Miksi ympäristö on muuttunut ”arvaamattomammaksi” kannattaa miettiä useampaankin kerran ?
Olisiko yhtenä tekijänä on itsekkyys ja järjetön ”yksilö ihannointi” unohtaen yhteisöllisyyden ja ”voukkoviisauden” tuomat mahdollisudet.
– Tuliko maahanmuuttajat Eurooppaan ”puun takaa” ja ahdistivat EU:TA päätöksentekoon ”housut kintuissa”. Jos näin tapahtumin, niin miksi? tätä kannattaa miettiä….. JOHAN RAAMATTU KERTOI KANSAINVAELLUKSESTA, JOSSA ”JOKU” MURSI LEIVÄN JA ANTOI JOKAISELLE, ”JONOSSA OLEVALLE”, LUVATTUUN MAAHAN MARSSIVALLE…..
– Pitäisikö Afrikasta tulijat jättää Välimerelle ? Helppoa on ”pohjoiselta mantereelta” antaa neuvoja kun Välimerellä on hätä”.
Kyllä SDP:n ihmisarvoa kunnioitava ja menneisyyden HUOMIOIVA kuin tulevaisuuden NÄKEVÄ ajatusmaailma korostaa… On annetaan apua, apua tarvitseville. Mihin paikkaan ja aikaan OIKEA APU kohdennettaan ON TAITOLAJI eikä se saa olla SYMPAATTINEN ELE vaan EMPAATINEN tekoo.

Nyt kun ei eletä ajassa, jossa kansantalouden kasvu on luonnollista on SOLIDAARISUUS tiukoilla. ”NIUKKUUDEN” oikea jakaminen on taidetta, faktaa ja tunnetta, jolla nähdään onko päättäjistä kansakunnan rakentajiksi. ”RUNSAUDEN” jakaminen on rutiinia, jossa AHNE saa enemmän kuin tarvitsee ja ajan saatossa tukehtuu pullaan.

Kyllä ”5milj ihmisen” kansassa yhdessä tekemisen merkityksen ymmärrys on kasvettava ja konkretia tekemiselle lisäännyttävä jos halitaan pysyä ”jenissä” yhtenä kansana kansojen joukossa.

Continue Reading

18.9.2017 Kaupunginvaltuuston kokous, nopeat lisäpäätökset ? Miksi?

18.9.2017 Kaupunginvaltuuston kokous
Klo 12.00. Valtuustoryhmän pj. kokous, Veikko ei osallistunut, omasta sähläyksestä johtuneen..

Klo 12.30 ”SD hallitusryhmän” kokous.
Hallituksen esityslista läpi ja … G22 toivomus on, että nämä asiat tulevat ”pikana” tämän päivän valtuustokokouksen esityslistalle. Kun listaa katsoo niin MIKSI? JA KENEN TOIMEETA?

Klo 16-17.15. SD valtuustoryhmän kokous.
A) Rituaaliasiat, edellisen kokouksen muistio jne…
B) Valtuustokokouksen esityslista.
– Tarkastuskertomus ja lainatakuut.. ok., lisättynä tämän päivän hallituksen esityslistan asiat.
mutta tämä Karhumäen kentän kunnostus, ”lisämääräraha” ja tähän liitetty kaupungin hallituksen ”TARINA” 150000€ lisämäärärahan myöntämisperusteista ihmettelyt SD ryhmän jäseniä.

Tuleeko tästä ”G22:sen” tapa toimia?
KESKUSTELU JA PÄÄTÖS:

KESKUSTELU:
”LISÄMÄÄRÄRAHAN KARHUMÄEN URHEILUKENTÄN PERUSKORJAUKSEEN…”
PIKANA TÄMÄN ASIAN TUOMINEN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA ja EDELLEEN VALTUUSTON KOKOUKSEEN ON OSOITUS ”G22” TOIMINNASTA.
– kyllä 150000€ lisäkustannus, rahaa on sekin, yhden omakotitalon verran, joka on turha ”rahakulu” ja johtuu vain huolimattomuudesta, päivä sitten hallitus ”jyrisi budjettikurista valtuustoseminaarissa jne.
– kymmenkunta puheenvuoroa.
PÄÄTÖS …..tarvittaessa jatketaan keskustelua ”150000€ ” lisämäärärahasta valtuustosalissa.
– LAUTAKUNTIEN PUHEENVUOROT TOIMINNOISTAAN..PJ, VPJ. kaikkiaan puheenvuoroja noin 25 kpl.

Klo 17.30 – 18.30 Valtuustonkokous
Itse kokous protokollan mukaan..

Listaan aloitus 1,2,3, normaalit rituaalit….
4 $ tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2016..kohdasta tuli keskustelua ja kiitosta. Ole samaa mieltä ja muutamia vinkkejä tulevalle tarkastuslautakunnan aikaisemman ko. asian käsittelyn yhteydessä.
– Konserniohjaus, tiedottaminen, informaatio tule olla kehityksen kohteena tulevan vuoden 2018 arviointi kertomuksessa laadittaessa.

5$ ja 6$ takaushakemukset, jatkoa entiselle.
7$ tarkastuslautakunnan varajäsenen uudelleen nimeäminen on puhtaasti ”G22 sähläystä”
7$ ja 8$ ok..

9$ Lisämääräraha myöntäminen Karhumäen urheilukentän peruskorjausta varten

– SD valtuustoryhmän pj:n katsotaan tilanne, jos näyttää ettei synny MITÄÄ KESKUSTELUA JA ”150000€ HUOLIMATTOMUUS MENEE VILLASEN PUOLELLE” ..niin pyydän ”time out” ja jatketaan SD ryhmäpäätöskeskustelua, millaisella huomautuksella lisämääräraha asiaa viedään ”G22:n koalitiohallitukselle ja tiedoksi valtuustosaliin.. HEKILÖKOHTAISESTI OLIN ”vakavampaa mieltä”, mutta ryhmän päätös oli….
…. ”Oma ryhmä puhe” ja ”konkari & konkari puheet huomioiden, kiitos heille:
…. TÄLLÄ TAVALLA EI VOI JATKUA, MILJOONA HANKE ON KYSEESÄ JA..EI HAETA AJOISSA VALTION ”RAHAA” JA SELITELLÄÄN ”HUPS” TÄLLÄISTÄ SATTUU JNE. NYT ”SYYTÖN HYVINVOINTILAUTAKUNTA” MAKSAA OMASTA BUDJETISTA, toki pj. on KOP:lännen, ELI TÄLLÄISILA ”G22:sen” NUOTEILLA JATKETAAN JATKOSSAKIN.

””””” VEIKKOH … HYVÄKSYTÄÄN HALLITUKSEN ESITYS ”VAKAVALLA KRITIIKILLÄ” PISTE ””””

MUTTA:
– NYT TÄYTYY VAKAVASTI KUUNELLAA MITÄ ”G22”:n OHJAUS TUO JATKOSSA HALLITUKSEN KAUTTA VALTUUSTON HYVÄKSYTTÄVÄKSI… TOIVOTTAVASTI G22:n ”KATTILA” EI LÄHDE ”KIEHUMAAN”
– kaikki poliitinen ja talouspolitiikan dynamiikka on huomioitava tarkasti tulevina vuosina muuten Imatralle voi käydä 2020 luvulla ”hassusti” tässä ”Saimaa kaupungissa”. IMATRAN KOP:n ja ”LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN” INTRESSIT ISOISSA ASIOISSA TUNTUVAT TUKEVAN LIIANKIN VAHVASTI TOISIAAN …

Minusta Uutisvuoksi kommentoi asian .. hillitysti haukkumatta ”demareita” ja varovasti ”sormea heristäen” kritiikki G22:lle ja virkamiehille … meni oikeaan osoitteeseen.

Continue Reading

15.9.2017 IMATRAN ”VALTUUSTO SEMINAARI”

15.9.2017 VALTUUSTO SEMINAARI JA YHTEEN SATTUMA E-K LIITON TARKASTUSLAUTAKUNTA.

”PITKÄT ON MUISTIINPANOT”

…….STARTTI… Imatran valtuuston seminaari.. Klo 08.30 – 11.20.

Avaukset ok.. hiukan painoi ”jännitys” kaikkia kolmea ”liturgian” pitäjää…. KUN KAUPUNGILLA ON MENNYT HYVIN ”seitsemän lihavaa vuotta”, mutta MITÄS SITTEN:
– kuinka me saame kaupungilla menemään hyvin EDELLEEN?
– VOIKO MENNÄ vielä paremmin ?
– mitä tapahtuu kuntataloudessa vuonna 2019 kun BUDJETTI PUTOAA 70 milj€.
– kaupungin omaisuuden korjausvelkaa on SUURI
– rakenteellinen työttömyys on edelleen, edelleen KORKEA
– opetuksen, sivistyksen osuus ”TULEVAISUUDEN KAUPUNKI” BUDJETISTA ON 70%.
– IMATRALAISEN ”terveyden ylläpidosta” vasta LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN PÄÄTÖKSET..

Tulevaisuuden strategian tekeminen
Etunojassa uuteen kuntaan joka ei järjestä sote-palveluja. ”Uusi kunta” jonka rahoitus ja toimintaympäristö konkretisoituu maakuntauudistuksen yhteydessä.
On tehtävä rakenteelliset ratkaisut, joilla turvataan kaupungin taloudellinen asema … tulevaisuudessa. Tulot ja menot on pysyttävä tasapainossa eikä kuntalaisten verotukseen, rahoittamisen näkökulmasta, aiheudu kohtuutonta painetta 1.1.2020 lähtien.

KYLLÄ ”IMATRA PUOLUEEN, G22” on ”YHTEISSAUNOTTAVA MONTA KERTAA”, jotta KOKOMUKSEN lupaamat ”PORVARIN EDUT” SÄILYY ”kaikilla äänestäjillä”. 10:stä .. 3 huomiota:
– ”PÄÄOMATULOLLA eläjä” EI KUNNALLISVEROA MAKSA, TOKI KUNNAN PALVELUJA KÄYTTÄÄ SIINÄ MISSÄ ”VERONMAKSAJAKIN”
– KIINTEISTÖVEROA maksava ”eläkeläisjoukko”, jolla ei ole varaa ostaa ”verosuunnittelua”, KÖYHTYY KÖYHTYMISTÄÄN …
– OSAAVA NUORISO JOUTUU LÄHTEMÄÄN POIS KOTISEUDUILTAAN…TYÖN PERÄÄN LÄNSIRANNIKOLLE.

IMATRA TEKEE TULEVAISUUDEN (‡Arvot)
Kaupungin maine ja ilmapiiri TÄYTYY viestiÄ:
– hyvinvointia
– hyviä palveluja
– yrittämistä
– ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta
– kulttuuria ja ympäristöä huomioivaa kaupungin kehittämistä.

MUTTA EHTONA KAIKELLE:
Kaupungissa järjestettävät palvelut tukevat asukkaiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyden rakentumista ja ovat laadukkaita edistäen kestävää kehitystä.

Kovin haaste ”G22, IMATRAPUOLUEELLE” on pystyä luomaan monimuotoisen elinkeinoelämän IMATRALLE muuten kuin ”myymällä” Imatra LAPPEENRANTTALAISILLLE.
KUN: Uusien yritysten ja uusien työpaikkoja luominen erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, tutkimuksen ja koulutuksen avulla on PIKKUHILJAA HIVUTTAMALLA ja Imatran KOK:n ohjaamana avulla SIIRTYNYT Lappeenrantaan.

KUN: Matkailun-, kauppan- ja suurteollisuuden ”PALVELUTOIMIJAT” ovat merkittäviä elinkeinoja kasvavan ja monipuolistuvan teollisuuden rinnalla. NYT näihin keskittynyt koulutus, KOK:n ohjaamana, siirretään PIKKUHILJAA HIVUTTAMALLA LAPPEENRANTAAN.

IMATRALAINEN DEMARI”: IMATRAN kaupunkikonserni menestyy, kansainvälisesti, kansallisesti ja alueellisesti toimimalla joustavasti ja ketterästi yhteistyössä yritysten, järjestöjen ja asukkaiden kanssa. TÄSSÄ ON SE IMATRAN MAHDOLLISUUS jota ”imatralainen demari” pitää tärkeänä.

Veikolle tuli tauko oli mentävä Lappeenrantaan.. klo 10.00 klo 12.00. Etelä-Karjalan liiton tarkastuslautakunnan (ensimmäinen) eli järjestäytymiskokous kokous.

……..klo 12.30. Imatran kaupungin talousnäkymät

• Kaupungin talouden tilanne riippuu kaupunkilaisten taloudellisesta tilanteesta JNE..
• Imatran työttömyys aste on edelleen korkea, Imatra 16,7%, Etelä-Karjala 14,1%
– Kaupungin VÄESTÖ vähenee, ikääntyy ja verotulot PIENENEVÄT.
– Kaupungin HYVINVOINNIN kehitys tarvitsee viisaita PÄÄTÖKSIÄ.
– Kaupungin ELINVOINNIN kehitys tarvitsee järkeviä INVESTOINTEJA.
EDELLÄ MAINITUILLE ON ”G22, IMATRAPUOLUEEN” LÖYDETTÄVÄ OIKEAT TEOT SANAT ON SANOJEN HELINÄÄ.

……..klo 13.30 Sote SOPAN totuus…VALTAKUNNAN TOTUUS…

– 10% väestöstä kerryttää 80% kustannuksista. Tästä joukosta puolet eli (5% väestöstä), vastaa 57% sote-menoista.
– Siinä missä perusterve 90% väestä yleensä käyttää vain yhtä palvelukanavaa kerrallaan, kalliit moniongelmaiset käyttävät kaikkia kanavia rinnakkain.
– Moniongelmaiset potilaat tarvitsevat integroituja hoitosuunnitelmia ja niiden koordinoitua toteuttamista.

Miten se järjestetään Imatralla ?
EDELLEEN, YLLÄ MAINITUILLE ON ”G22, IMATRAPUOLUEEN” LÖYDETTÄVÄ OIKEAT TEOT JA SANAT JOTTA ”13000 ERILAISTA” IMATRALAISISTA EI TULE PETETYKSI.

……..klo 14.00 klo 14.30 Koulurakenteen toimeenpanon tilannekatsaus ja näkymät vuoteen 2022..

TÄTÄ IMATRAN ”KOULUKEITOKSEN” hämmentäminen jatkuu ja jatkuu…

No tästä on jauhettu ja jauhetaan edelleen niin kadulla kuin keittiössä. Totuus, oikean ratkaisun löytämiseksi on, että on nähtävä ”mäen taakse” mäen päälle ja oman edun näkijöitä on joka kulmalla. ”Kulmantakana” oli lisäksi sen rodun ”edustajia” jotka edellisellä valtuustokaudella olivat ”mykkänä” päättämässä kolmen koulukeskuksen mallista ja kunnallisvaaleissa ratsastivat vanhojen koulujen säilyttämisellä.

Tämä, ”kadunmies”, ”ikä opettajan”, ”torillaseisojan” jolla ei ole tämän päivän tiedon-, taidon-, opetuksen- ja oppimisympäristön päivitystä, ei pedagogiikkaan ei koulumiliöön … Heidä on aivan turha ”puhua historiaa” tuleviin palveluverkko ratkaisuihin. TULISI MUISTAA MYÖS YKSITTÄISEN KUNTALAISEN JÄÄVIYSKYSYMYS ”kansalaisdemokratian” KUN PUHUTAAN KOULURAKENNUSTEN SIJANNEISTA. ”Edustuksellisessa” DEMOKRATIASSA jääviys on välttämätön.

Perusopetuksen tulee uudistua 2020 luvulle huomioiden turvallisuus ja laadukas oppimisympäristö jotta meidän lapsemme, lapsenlapsemme TULISIVAT PÄRJÄÄMÄÄN maailmalla…

ON FAKTA, ETTÄ ”IMATRAN HENKISEN PÄÄOMAN” YLLÄPITO sivistys, koulutus, TULEE VIEMÄÄN IMATRAN KAUPUNKIKONSERNIN BUDJETISTA 70% VUODESTA 2020 LÄHTIEN.

VEIKON ”NÄKÖKYKY TULEVAISUUTEEN ON: että kaikki kuntien kiinteistöt jotka liityvät SOTEEN TAI ”PERUSOPETUKSEEN” eli sairaalat, koulut jne.. SIIRTYVÄ PERUSTETTAVAN MAAKUNNAN ALAISUUTEEN JOTA JOHTAA VALTION ”SENAATIKIINTEISTÖ”. Tähän on kolme poliittista ja kolme järki syytä, joista vuonna 2018 lisää…

………klo 15.00 Imatran 70 v. juhlavuosi, v. 2018, ns. juhlavuoden päätös

Juhlavuosityöryhmän ajatuksia. Kaupunkikehittämisen näkökulmat (ml. Vuoksityöryhmä), Juhlavuoden juhlapäätöstä taustoittavaa keskustelua ryhmissä. Juhlavuoden päätöstä koskevien ryhmäkeskustelujen vetäminen yhteen; esittelyt ja yhteenvedon laatiminen.

VUOKSI, VALAISTUS JA VIERAILUT ”VARRELLA VIRRAN”, ELI KYLLÄ PAINOPISTE RAKENTAA TÄLLE POHJALLE, NIIN SUOMI 100 VUOTTA, KUIN IMATRA 70 VUOTTA ON VAHVAN IMATRAN VAHVA MAHDOLLISUUS.

Loppuyhteenveto VALTSUN kellarissa ”simaa ja hedelmiä” hieno idea. HARMI… että olin luvannut ”mökkivieraille” laskea muikkuverkot valoisan aikana…

Continue Reading

7.9.2017 ”Kunnallinen osakeyhtiö lainsäädännön ristiaallokossa” –koulutuspäivään.

7.9.2017 ”Kunnallinen osakeyhtiö lainsäädännön ristiaallokossa” –koulutuspäivään. Klo 08-17..
Lyhyesti:
Hyvää .. tulevaisuuden koulutusta MENESTYVIÄ KUNTIA VARTEN ja koulutuksen tavoitteena on kuntalaisten hyvinvoinnin, sivistyksen kun kunnan talouden ELI KUNTAYHTIÖIDEN ja KUNNAN hyvän ”hallinnan” edistäminen.
Kannata tälläistä koulutusta.

Pitempi ajatus:
Yhteiskunta on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana useamman asian johdosta. Yhtenä muutoksen kohteena on ollut talouselämän elimet ja näiden organisaatiot.
Suomen kohdalla muutokset pakotti tekemään globalisaatio ja ”pakkohuomio” että suomalaiset tuotteet eivät hinta- / laatu tarkastelussa pärjää kilpailijoille. Tuotteen valmistamisen kustannusrakenne on liian ”kallis” vertailussa kilpailijoihin nähden ja tällöin viennin vetämättömyys heijastui yhteiskunnan ja julkisen sektorin ”hengissäpysymiseen” muutamia ”ihmettelyn vuosia” myöhemmin.
Kunnat tulivat taloudellisiin ongelmiin mm. tehottomuuden johdosta jolloin uusia hallintomalleja oli lähdettävä hakemaan ja toteuttamaan.
Kaupunki ja kaupunkikonsernit tuli mukaan mm. osakeyhtiöiden, joko 100% tai osa omistuksen, muodossa.

”Oy laki ja kuntalaki” on tämän koulutuksen CORE..

Nyt on tullut kaksi lainsäädäntöä kuntalaki ja osakeyhtiölaki kaupunkikonsernin hallintoa ohjaamaan, unohtamatta kuntien omia hallintosäännöksiä. Markkinatalous on osoittanut että kunnan menestymisen edellytys on tehostaa toimintaa ja yhtiöittäminen on yksi toiminnan tehostamisen muoto joka on todettu toimivaksi. Kunnat ”yhtiöittävät” toimintoja joko yhdessä tai yksinään on FAKTA. Yksityisellä sektorilla yhtiöittäminen ”osakeyhtiöt” tuottajana on pyörinyt jo vuosikymmeniä..

OMA AJATUKSENI ”OSAKEYHTIÖTOIMINNASTA” JA TÄHÄN LIITTYVÄSTÄ OSAAMISESTA.
TÄMÄ KOULUTUS ON STARTTI…. OSAAMISEN KEHITTÄMISELLE.
On hiukan helpompi arvioida ”tätä” koulutusta kun on omasta takaa HHJ (hyvän hallituksen johtaminen) tutkinto.
LYHYESTI:
– Osakeyhtiö laki koskee kaikkia osakeyhtiöitä ja sen mukaan on mentävä.
– Hyvin menestyvä osakeyhtiö edellyttää osaavan ja asiansa tuntevan ”osakeyhtiön hallituksen”.
– On vaikea kuvitella sellaisen yhtiön menestyvän jonka ”hallitusta” ei ole koulutettu ammattimaiseen hallitustyöskentelyn.
– On vaikea kuvitella sellaisen yhtiön menestyvän jossa ”hallituksen jäsenet” eivät tunne edustavansa yhtiön liiketoimintaa tai toimialaa riittävän hyvin.

AIKA JOSSA HALLITUKSEEN ASETETTIIN POLIITISIA HENKILÖITÄ PELKKIEN ”ÄÄNIMÄÄRIEN” PERUSTEELLA ON ELETTY. KAUPUNGIN MENESTYMISEN EDELLYTYS ON, ETTÄ HALLITUKSEN JÄSENET KOULUTETAAN AMMATTIMAISEEN HALLITUSTYÖSKENTELYYN.
TÄMÄ KOULUTUS ON OPPIMISEN JA OSAAMISEN MAHDOLLISUUS, TOIVOTTAVASTI TÄMÄ KOULUTUS TUO HALLITUSTYÖSKENTELYYN ”ILOA JA YMMÄRRYSTÄ”

Continue Reading