Rakentaminen ja Imatra, Sivistys ja koulutus, Talous ja turvallisuus, Yleistä ja muut

23.5.2016 Valtuustoseminaari ”uuden ajan” koulu ja oppiminen.

23.5.2016 Valtuustoseminaari ”uuden ajan” koulu ja oppiminen.

Klo 13-15.30. Valtuustosali, kuulemassa 2/3 valtuutetuista ja kysymyksiä puhujilla tehtiin kaikkiaan noin 30 kpl, aina ravinnosta …. rasitukseen jne…

Esitelmöitsijöitä Oulu ja Vantaa, kuinka heillä on ratkaistu ”uusi oppiminen ja uusi ympäristö”.

Molemmat esitykset olivat KUULIOITA puhuttelevia
a) TOIVOTTAVASTI LOPETTAVAT SEN ”JAUHAMISEN”, miksi vanhoja kouluja Imatralla puretaan ja lakkautetaan.
b) ALOITTAVAT SEN ”YMMÄRTÄMISEN”, miksi uusia monitoimikouluja on rakennettava.

Yhdellä lauseella sanottuna: vanhat koulut ovat ajan ja kehityksen saattamana vain jääneet jälkeen meitäkin ”ympäröivän maailman” kehityksestä. Syitä on ainakin 10 joista 3 painavin:

1. Oppimisympäristön välttämätön uusiutuminen. ”Pulpetit pois viemästä tilaa opetukselta”, tarvitaan monikäyttöisiä jatkuva käytön tiloja klo 08-18

2. Digitalisoitumisen tuleminen opetusmaailmassa. Oppimiseen tuodaan reaaliaikaista tietoa ja aikaa ajattelevalle oppimiselle, ”suorituksen mallit on valmiina ja ymmärtämiselle annetaan enemmän aikaa”.

3. Koulujen ylläpitokustannukset. Tilan tarve ja monikäyttöisyys. Imatralla 18m2/oppilas ja Oulussa uudessa koulussa 7m2/oppilas. Jokainen m2 on pidettävä siistinä, lämpimänä (24h joka päivä).

4-10.muuta syytä on olemassa, mutta:
TURVALLISUUS, oppilaaseen liittyvät turvallisuuskysymykset eivät tulleet riitävästi esille. Näitä on kuitenkin useita, turvallinen kotioppiminen …. koulumatkasta … oppilaan tietoturvallisuuteen.
RISKIKARTOITUS uudesta oppimisympäristöistä ja ”uudesta tavasta oppia” tämä ei OLLUT MILLÄÄN TAVALLA ESILLÄ vai oliko ei löytynyt omista ”muistilapuissa” kommenttia

OULUN JA VANTAAN ESITYKSET OLIVAT ”ESITYKSET TULEVAISUUDEN” opiskelusta. Itse tein viisi kysymystä luennoitsijoilla:

1. Mitä huonoa uudessa oppimisympäristöissä?

2. Kuinka on huomioitu ”digiaika” teknologiakehityksen oppimisympäristöissä?

3. Kuinka ovat opettajat suhtautuneet uuteen oppimisympäristöön?

4. Kuinka nähdään rauhallisuus, rauhattomuus, kiusaaminen uudessa oppimisympäristöissä?

5. Opetellaanko uudessa oppimisympäristöissä ”ko. Oppiainetta” vaiko ”Opetusvälinetekniikkaa”?

Kaikkiin näihin sain vähintään tyydyttävät vastaukset:
Kysymys 1 vastaus: Pitkä vastaus….. kirjaa ei ole unohdettu ….ehkä kynästä tulee tökkimisväline …kummitus on helpompaa jne….. ”ehkä se on se ASENNEKYSYMYS sittenkin..
Kysymys 2 vastaus: Nimen omaan tämä on huomioitu jne…
Kysymys 3 vastaus: Toki on opettajia jotka odottavat ”kiikkustuolia” näin oli vastaus tulkittavissa..
Kysymys 4 vastaus: ”opettajat on opetettu hallitsemaan ”asia” ympäröivässä opetustilassa”.
kysymys 5 vastaus: Ei kumpaakaan vaan opetus on kokonaisuuden ”havainto-oppimista” jolloin lopputulos muodostuu ”tekniikalla” tuotetusta mielikuvasta.
Nämä mietityttävät, kun on kysymys aktiivisista, vilkaista ”lapsista”. OPETTAJILLE ON ASETETTU KUNNIANHIMOINEN VASTUU OPETUKSEN ONNISTUMISESTA JA OPPILAAN OPPIMISESTA.
Minun ”perstuntuma” sanoo että: ”näyttää hyvältä mutta tuntuu pahalta” ja n.60% on tavoitteesta on vielä ”pilvessä” ja aikaa on tuhlattu kuin ”suomen kilpailukyvyn uudistamisessa”.
Vuonna 2021 on ”uusi oppimisen” malli VALMIS… Toki toivon että se olisi 2019…

Kunnallisvaalit 2017, Yleistä ja muut

20.5.2016 UutisVuoksen ”politiikakysely”

20.5.2016 UutisVuoksen ”politiikakysely”
Kysymys 1. Lähteekö kunnallisvaali ehdokkaaksi 2017.
Kysymys 2. minkä annat arvosanaksi 2013-2017 vaalikaudessa.

1. Lähteekö kunnallisvaali ehdokkaaksi 2017, VASTAUS:
Todennäköisesti Veikko lähtee, kuitenkin terveys ja ”asian” mielekkyys edellä. Mutta ”jos ei ole kysyntää tai politiikka vetää naaman ”happamaksi” on turha lähteä.

KYSYMYKSEEN LIITE:
– Lupauduin toimimaan vaalipäällikkönäkin ”Imatran SD kunnallisvaalit 2017” projektissa.
– Noin 200:lta Imatralaiselta demarilta kysytään kiinnostus ehdokkuudesta.
– Alustavat vastaukset tulee niin minulta kuin monelta muultakin Imatran SDP jäseneltä 10.6.2016 mennessä.

MUUTOS:
Politiikan kenttä ”vain muutuu”, tietoisesti tai tiedostamatta…halusimme tai emme.

OSALLISTUVUUS:
”Lähteäkö vaiko ei lähteä” …. ehdokkaaksi KVaalit 2017.

Ympäröivä maailma muutos ja vauhti, ei voi olla vaikuttamatta ehdokkaiden henkilökohtaisiin päätöksiin. Henkilökohtaista harkinta-aikaa täytyy olla, lopullista ehdokkuuspäätöstä varten ”riitävästi”.
Elämä vain muuttuu, myös Imatralla ripeästi, niin ajan kuin tapahtumien hengessä ja tämä kaikki ei voi olla vaikuttamatta ihmisten haluun osallistua kunnallisvaaliehdokkaana ”yhteisten asioiden hoitamiseen”.

IMATRA JA MAAKUNTA:
Imatran tulevaisuuden haasteet ovat ”kovia” niin kaupungin kehittämisessä kuin siinä ”maakuntapainissa”, joka on edessä seuraavalla valtuustokaudella.
Henkilökohtaisesti haluaisin Imatran SD toimintaan ”ajattelevia”, sitoutuneita ja yhteistyökykyisiä ehdokkaita, jotka pystyvät tässä maakunnassa soutamaan Imatran kaupungin ”kirkkovenettä” yhteiseen maaliin niin ettei toisen käden tarvitse ”aina” olla selän takana sormet ristissä päätöstä tehtäessä. Toki voittoisa soutaminen edellyttää molempien käsien olemista ”airoissa”….

Kysymys 2. minkä annat arvosanaksi 2013-2017 vaalikaudessa.
VALTUUSTOKAUSI 1.1.2013-31.5.2017

Mitä tulee tämän valtuustokauden arvosanaan asteikolla (4-10).
Ensimmäiset puolitoistavuotias arvosana 5 ja seuraavat puolitoista 7 ja todennäköisyys lopulle 8+. Eli kokonaisarvosana 7,5.

OMA TOTEAMUS KUIN NÄKEMYS:
– Omaa ihmettelyä ja opettelua 1 vuosi… Toinen vuosi poliitisen ”pelin opettelua”.
– TELAn, 1.1.2016 kaupunkikehityslautakunnan tilaaja/tuottajamalli, eka vuosi oli katastroofi nyt toimii kiitettävästi…
– Mm. jatkuvan muutoksen hallinta on Imatralla toteutettu hyvin, samoin ”5 muuta tavoitetta” joista ”4 asiaa” mennyt vähemmän onnistuneesti.
– Kenen ansiota, kuka töpeksinyt ja minkä puolueen ”rintamerkit” eturiviin, tätä ei kannata kovin syvällisesti miettiä, julistamisesta puhumattakaan.
– poliitikko on ”yksilöurheilija” jolla joukkueelle pelaaminen tuntuu olevan ”H-TIN VAIKEAA

SEURAAVALLA VAALIKAUDELLA KAUPUNGIN POLIITIKOILLA ON ”KOVA DUUNI” USEAMMASTAKIN SYYSTÄ, toki jokainen voi ”KUVITELLA” kuinka kova.

Imatra ja Maakunta, Yleistä ja muut

18-19.5.2016 Auditio Seminaari ”kiireseminaari 2016”

18-19.52016 Auditio Seminaari ”kiireseminaari 2016”
”ARVIOINTI TYÖN seminaari”, jossa annetaan valmiuksia ARVIOIDA ”jotakin” toimintaa mahdollisimman puolueettomasti VÄRITTÖMILLÄ ”silmälaseilla”.

BDO ”firma” järjestämä, koko maata koskeva koulutus, oli tarkoitettu etupäässä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄSENILLE. Huomioitaessa tarkastuslautakunnan tehtävä OLI LUONNOLLISTA ETTÄ MYÖS ”KUNNAN JOHTAJIA OLI PAIKALLA”

Seminaarin ohjelma oli tiukka, etenkin kun lähtee ”omalla kyydillä”. Väkisin meni 2 ja 1/2 päivää vaikka kuinka passaisi oman auton käyttöä aamuauringossa.

SEMINAARI OLI HYVÄ ARVOSANA (8,5).
Agenda ja Aiheet Ajankohtaisia….. kytkettynä myös tämän päivän uutisiin.

Osanottajia n. 100. Itäsuomesta, E-Karjalasta ???? ei ollut osallistujia. Helsinki, Lahti, Jkylä, Oulu, Rovaniemi akselin länsipuolelta 95% osallistujista…

Minulle seminaarin anti ja info oli erittäin:
A) tarpeellinen.
B) tietoa antava ja tietoa vahvistava.
C) ajankohtainen.
– ”kuntadataa” on paljon ja paljon olemassa niin taloudesta, toiminnasta jne. mutta hyödynnetäänkö tämä oikein, vai ajetaanko kuntia edelleen ”MUTU VANKKUREILLA”
– kuulemani jälkeen, ihmettelen kuinka tulevat maakunnat ja olemassa olevat kunnat selviävät tulevasta 5 vuodesta, on varmaa että kaikki ei selviä.. ENNEN KAIKKEA KUINKA KUNTALAISET SELVIÄVÄT? JA LOPPUUKO PIENILTÄ KUNNILTA ”asiakkaat”
– toisaalta pakko on selvitä tilanteesta kuin tilanteesta… INTEGROITUMALLA SUURIIN KOKONAISUULSIIN, ONKO UHKA VAIMAHDOLLISUUS PIENILLE KUNNILLE.

LUENNOT (ja 5 min keskustelu) AGENDAN MUKAAN.
AGENDALLA 10 pääaihetta joista 3 mielenkiintoisinta aihetta, kysymystä jotka sisältyivät ”10 pääaiheeseen”
1. Maakuntauudistus …. ja maakunnan tehtävät…
2. Kuntien tehtävät jatkossa … lakisääteiset kuin vapaaehtoiset
3. Rahoitus niin maakuntien kuin kuntien kohdalla.

”SOTE SOPPA” elää omaa elämäänsä .. Näin luennoissakin todettiin..

Luennoitsijat olivat hyviä KERTOMANAAn sen olennaisen, joka on tämän päivän tilanne maakunnissa kuin kunnissa FACTOILLA ei mututeorialla.

Materiaali 70% paikalla, 30% tulee myöhemmin. Olisi saanut olla kaikki.

LYHYESTI SEMINAARIN SANOMA.
Jos tarkastuslautakunnan ovat kovilla laatiessaan arvioitikertomuksiaan kuntien, maakuntIEN toiminnasta niin:
1. TILANNE EI TULE TULEVAISUUDESSA HELPOTTUMAAN.
2. TARKASTUSTOIMINNAN ”TOIMINT&KERTOMUS” TULEE OLEMAAN
a) ”yksikön” JOHTAMISEN arvioinnin työkalu.
B) ”yksikön” STRATEGIAN toteutumisen ”feedback” toimielimelle (johdolle, valtuustolle, allitukselle, lautakunnalle, jaokselle jne..)

Yleistä ja muut

17.5.2016 Vanhusneuvoston kokous ”Raution kylätupa kuulumiset”

17.5.2016 Vanhusneuvoston kokous ”Raution kylätupa kuulumiset”
klo 13-15
Paikka Rautiokylän kylätupa. Mukana vanhusneuvosto ja n. 15 kyläläistä. Puheenvuoroja kokouksen ja keskustelun aikana n. 35 kpl

Normaalikokous, jossa tärkein oli kyläläisten kuuleminen. Kokouksen tärkein aihe oli vanhusten viikon järjestelyt. Työryhmä hoitaa järjestelyt. Järjestelyssä mukana kaupunki ja osallistujana Eksote.
Kokouksen jälkeisessä keskustelussa tärkeimpänä oli eläkeläisten verotus ja eksote. Joukkoliikenne kiinnosti luonnollisesti kyläläisiä. Uusi joukkoliikenne ”PohjolanLiikenteen” toimesta starttaa kesällä ja itse kehotin kyläläisiä antamaan palautetta liikenteen toimivuudesta loppupuolella 2016.
Eläkeläisten verotus tuli puheenaiheeksi kyläläisten toimesta. Eläke ja ”eläkkeen verotus” yritetään saada asiantuntijoiden toimesta puheeksi vaikka vanhusten viikolla syyskuu/2016.
Tapaaminen loppui 15.15…

Sivistys ja koulutus, Yleistä ja muut

13.5.2016 Tietojärjestelmän käyttö opetuksessa.. MITÄ OPIN KUN KOKEILEN..uutta..

13.5.2016 Tietojärjestelmän käyttö opetusmaailmassa … MITÄ OPIN KUN KOKEILEN..uutta..
Tietäjänkujalla Imatra
Klo 08.30-11.30. ALUSTUKSEN ASIANA mm:
…… Valmisteilla, hyvinvointi- ja koulutuspalveluissa, koulujen laitehankintoja, jossa varaudumme niihin liittyvään koulujen toimintakulttuurin muutokseen.
…… Järjestämme opettajille seminaarin teemalla ”Mitä opin, kun kokeilin”.
Puhujiksi on kutsuttu asiantuntijoita Tampereelta, Lappeenrannasta ja Ruokolahdelta avaamaan omia kokemuksiaan niin tablettien kuin sosiaalisen median hyödyntämistä opetuskäytössä.

Luennoitsijat kaksi Lut pohjaisia tutkijoita. Kaksi käytännön opettajaa. Kokemukset ja materiaali oppimisenuudet.blogspot.fi ???
Koulumaailmaan suunnattu, ”mitä opin kun kokeilen” tietojärjestelmiä, tietoverkkoa, ”lukion” opetusmaailmassa.
Oli tilaisuus, jossa kuulijoita oli n. 20 henkeä, puolet opettajia toinen puoli muita muita. USKOISIN ETTÄ ILTATILAISUUS TOISI KUULIOITA ENEMMÄN

YLEISTÄ tutkijan ja opettajan esittämänä…
– Opettajaan ja koululaiseen, opetukseen sekä oppimiseen, liittyvän yhteistyön lähimenneisyys kuin lähitulevaisuus ”tietojärjestelmä” opetuksen näkökulmasta
Esitys lyhyesti kuvattuna:
A) Kirjat, vihkot, piirtoheittimen, liitutaulut jne. on se menneisyys.
B) Nyt oppilailla on oma ”talletti” ja tämän käyttöön pelisäännöt. ”Työkalun” käyttöliittymä, kuin sovitut opetuksessa käytettävät ohjelmistosovellukset jne.. mm. SOMEympäristö, kuinka tätä pystytään hyödyntämään opetusmaailmassa.

”Mitä opin kun kokeilen” tapettia…
Laaja-alainen osaaminen josta tehty tutkimus ja esitettiin tulokset mm. alla oleviin toteamuksiin..
1. Käytännöntaidot, ”oman” tuottaminen
2. Vastuullinen käyttö, turvallinen toiminta
3. Tiedon saatavuus , tiedon ”sulatus”
4. Aina oppii uutta jos haluaa oppia..
5. Mitä oppii, mikä motivoi oppimaan..

Huom…Kouluilla omatlaitteet.. iPadi
Laiteen, ”työkalun”, käyttökoulutus on oltava Ammattilaisten käsissä… Lapset eivät hallitse ”tyäkalun perusteita”, pintapuolisesti kylläkin. Kysymys on muusta kuin ”kynästä ja kumista” on kysymys digitaalisista laitteita.

Huom… Tekemisen ja mahdollisuuksien hallinta, isossa tiedon ja taidon maailmassa, käyttöliittymällä. Käyttöliittymällä jossa osa käytettävistä ”työkaluista”, sovellusohjelmisya on ilmaisia osa maksullisia huomioiden ”tekijän oikeudet”.

Esimerkkinä iPadi:
iPadi ja esittäminen Apple-tv, korvaa dokumentikameran…
Langaton tiedonsiirto, pilvipalvelu, AirDrop, Gafe.
Sovelluksia, valinnanvaraa, mutta kannattaa rajata mitä käytetään.
Osa sovelluksista ”välipaloja” joista seuraavat ohjelmaversiot tulee ”huomenna”.

Esimerkkinä seuraavat:
– kehittää monilukutaitoa (Applen oma, bookcte…..
– graafisia käyttöliittymiä, hopscotch, scratch jr, tickle, näihin tarvitaan kouluttajat ”ohjelmointitutorit” Saimaan ammattikorkeakoulusta
– ”Gafe” sisältää 10 hyötyohjelmaa, hyötytyökalua jotka kaikki tähän oppimisympäristöön sovellettavissa…

Esimerkiksi tällainen oppitunti:
GoogleEarth on ohjelmasovellus jolla tehdään annettu tehtävä:
– kun oppilas matkustaa (ei tarvita kirjoja) ja oppilas tekee raportin matkasta pilvipalvelun.
– tämä raportti tarjoaa mahdollisuuden muillekkin oppilaille suorittaa ko. matkan digitaalisessa matkailussa katsomalle se omalla koneella pilvipalvelussa..
– samoin raporttilla voi päivittää, täydentää, tarkentaa tietoa, ”Ympäristötiedote opetusta”, ko. opetusaiheesta, opetuskohteesta

On mahdollisuus opettaa eri aineita,käyttäen eri ”sovellusohjelmia”
– kaikissa aineissa tämä on mahdollista, tieto- ja taideaineet, matematiikka jne..
– hyödyntää opetuksessa elokuvat, animaatio tietona ja tekemisenä.
– ”Greenscreen”ja digikanavien hyödyntäminen jne…

Tutkijan esitys tehtynä ”MaindMap”:lla …. jossa vaihtoehdot:
1. Perinteinen puhuminen estraadilla… KALVOT, TAULU jne. ja opettaja puhuu opetettavat kuuntelee ja tekee.
2. ”Talletti” tai vastaava työkalu pohjoinen oppimisympäristö ja opettaja esittää, oppilaat hakee ja tekee…

Uusi malli (maindmap) pohjalla esitettyjä:
A. Milloin toimii. Oppimisalusta jolla kaikki ovat ”kiinni” esitettävässä asiassa. Yhteinen kaikki oppilaat näkee realiajassa asian. Ryhmillä työkalu jossa kaikki näkee kaikkien ”blogit”eli vuorovaikutteinen opetus jossa yksilösuorituksesta jalostetaan yhteinen lopputulos. ”Wiki platform” alusta,jossa oppimista tehtiin vuorovaikutteisesti mukana opettaja ja oppilaat mukana ”globaali tietokanta” pilvipalvelussa…
B. Haastavinta ….
C. Parasta ….
D. Yllättävintä ….

Huomioitavaa esimerkin valossa:
1. HYVISTÄ PUOLISTA HYVIN…Matikka, perinteinen opetus, fyysiseen suoritukseen, 70% ja älylliseen 30%. ”tietotyökaluopetuksessa” pilvipalvelun kautta..älyllinen 70% ja fyysinen 30%. Muutama käytännön asia:
– opetusvälineet henkilökohtaisia, iPad ja kännykät, matikan kirja netistä saatavissa.
– on myös mahdollista tehdä oma ”Opettaja oppikirja” jossa nettiosoitteet oltava näkyvissä… Fysiikan oppikirja myös jne…
2. HUONOISTA PUOLISTA ….. MERKITTÄVIN ON ETTÄ OPETUKSEN FOCUS SIIRTYY OPETETTAVASTA ASIASTA ”TYÖKALUUN” JOLLA OPETUS TAPAHTUU.

VEIKON NÄKEMYS, MIKÄ ”haluttaa” OPPIMIMAAN:
– OIKEA TIETO, OIKEASSA PAIKASSA, OIKEAAN AIKAA, OIKEILLA TYÖKALUILLA motivoi oppimaan niin opettajaa kuin oppilasta.
VEIKON KYSYMYS: ”kuljetammeko oppimisen kehitystä liian nopeasti”?

Scroll to Top