Yleistä ja muut

9.3.2016 TIITISEN tilaisuus…”Eduskunta hänen aikana”

9.3.2016 Seppo TIITISEN eduskunnan pääsihteerin tilaisuus Imatralla Paasikiviseurassa…
Alustus keskustelulle: Eduskunnan, hallituksen ja PRESITENTIN rooli Suomen ulko ja turvallisuuspolitiikkaansa ”kautta aikojen”.
– Lainsäädännöstä, taloudesta, tulevaisuuden näkymä.
– Tulevaisuusvaliokunta on nykyisin pysyvä elin eduskunnassa.
– Maailma on monimutkaistunut, tarvitaan kansainvälistä sopimista.
– Ulkopolitiikka ja sisäpolitiikka eivä ole enään irrallaan toisistaan.
– EU liittyminen muutti presitentin, eduskunnan ja hallituksen roolia turvallisuus ja ulkopolitiikassa.
– Presitentin valtaoikeudet pienenivät ja hallituksen sekä pääministerin vastaavasti kasvoi.

Tietysti täytyy todeta, että tilaisuus oli hyvä katsaus suomi Oy:n vallan ”historiaan”. Jos kuulia ei ole koskaan tullut ajatelleeksi tai lukeneeksi minkälaisissa paineissa presittentit ovat olleet omien lausuntojensa kanssa suomen ulko ja turvallisuus politiikassa eri vuosikymmenillä, tässä Tiitisen kertoma, vallankäyttö ja vallan viestiin liittyvä ”presitentihovin kohina” oli ERITTÄIN hauskaa kuultavaa.
Minusta yllättävin tarina oli perustuslain kehittyminen suomen ulko ja turvallisuus politiikassa. Laki on laki, vuodelta 1917?, mutta kuinka sitä on sovellettu on ”viisautta”. Kansakuntamme näkökulmasta tätä ”viisautta” ovat käyttäneet, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, kaikki presitentit ”VIISAASTI”. Jouduin jättämään tilaisuuden 18.45 apteekireissun takia….

Palvelu ja matkailu, Sivistys ja koulutus, Yleistä ja muut

8.3.2016 Valtuuston ”kori”seminaari klo 13.30 – 15.30

8.3.2016 Valtuustoseminaari klo 13.30 – 15.30
Valtuustosalissa ja mukana noin 1/2 valtuutetuista, virkamiehiä 10 muita ”kuulijoita” 1/2 tusinaa…
1. Seminaarin avaus
2. Kehittämiskoristrategian toimeenpanoon, aikataulu.
3. Palveluverkkovalmistelu, suunnittelu ohjenuorana tuleville kaupunkipalveluille.
4. Kehittämiskorikatsaukset, ”viisi koria”
– Keskushallinto- ja konsernipalvelut. Kaupunkikehittämispalvelut. Geopark Unesco-status Etelä-Saimaalle. Hyvinvointipalvelut.

5. Keskustelua … No.no puheenvuoroja n. 20 ja aika vaikeaa oli keskustella ”itse aiheesta”
– Päällimmäisenä ….tuli mieleen onko kaikki valtuutetut ymmärtäneet missä mennään ja mihin tullaan… 11kk/2016 ? ja onko valtuustolla, (2/3 valtuutetuista) muuta kuin kuulemisen ”osuus” tässä kaupunkikonsernin rakentamisessa.

– ”Rivivaltuutetulla” vielä vähemmän, eli jos ei istu kaupungin hallituksessa, hyvinvoinnin tai kehityksen lautakunnassa tai jossakin työryhmässä on aika vaikea kuvitella että valtuutetun motivaatio riittää istumaan ja kuulemaan vastaavia seminaareja.

– Itse näen että minä veikkoh ”istun” aika kaukana kaupungin tulevaisuuden kehittämisestä. Luin läpi kaikki aiheet, toteamalla että näin ”kaupunkikonsernin” kehittämiskorien rakentajat ovat Imatran tulevaisuuden ajatelleet.

– Onko seminaarissa esitetty kaupungin hallinnon- ja kehityskorien ”malli ja suunta” hyvä vai huono.?
– Vaikea on vastata
– mutta 80% kuulemasta ja 50% informaatiosta on ymmärrettävää puhuttaessa,”Imatran kaupungin tulevaisuuden strategiasta”.
– mitä tämä ”koristrategian pilveen piirto” käytännössä tarkoittaa? ja onko suunta oikea ?
– mikä on vaihtoehto, hallinnon- ja kehityskorien ”malli ja suunta, on olemassa vaihtoehtoja?
– joten ”peräpenkistä” voin todeta strategiasta 80% OK, (toimintamallista ??% ), ”aika” kääntää loput 20%.
Lueskelin seminaaria viekö jälkikäteen mutta toimintamallia en oikein pystynyt sisäistämään, siksi ??.

Yleistä ja muut

9.3.2016 Varallisuusvero ja fiskaalidevalvaati ”talouslääkkeeksi”

Suomi kuuluu EU:n hitaimmin kasvaviin talouksiin. Ilmeisesti Kreikka, Espanija ja muutama muu maa on samassa ”kasvun kategoriassa kuin Suomi…
Suomi ei vaan tunnu saavan näitä talouden rakenteellisia ratkaisuja kuntoon. Ei päätöstä, kuinka suomi Oy:n TASEEN TASAPAINO RATKAISTAAN.
KREDITILLE suomenmaassa on niin kauan +++AAA luottoa, kun täällä on ”laiskaa ja hölmöä” omaisuutta tarjolla lypsettäväksi.
DEBETILLE suomenmaassa käy päivä päivältä huonommin kun ei ole 10 vuoteen tehty oikeita ”debetpäätöksiä”

Mistä ”vero”TULOJA kerätään?
On selvää että maksukyvyttömiltä ja ostovoimattomilta talouksilta ei veroja heru, eli rikkailta ja hyvätuloisista se on ”Robinhoodisadun hengessä” otettava.

Palkka-,pääoma-, ALV-, kiinteistö-, yhteisö-, kirkollis-, jne…ovat käytössä olevia veroinstrumenttejä ja OK… !!!!

MUTTA … Tuottamaton varallisuuvero poistettiin? …. muutettiin muotoon, jossa varallisuuden omistaja saa/täytyy ”maksaa” yhteiskunnalle ”VEROA” vain varallisuuden tuotosta

Varallisuusvero takaisin käytäntöön. Tällöin palautuu valta ja yhteiskunnan taloudellinen vastuu siihen osoitteeseen missä se oli vuodesta 19xx aina vuoteen 2005.Ei ollut laiskaa rahaa kun kirittämässä oli vielä inflaatio.
Nyt on kymmenen vuotta ihmetelty miksi meillä on ”laiskaa rahaa ja omaisuus seisoo, seisoo…”

1.1.2006 laiska raha ja laiska pääoma astui suomalaiseen markkinatalouteen kun poistettiin ”varallisuusvero”. Eli mahdollistettiin ”rikkaus ja laiskuus” suomalaisen yhteiskunnan kestävään kehitykseen. KÄYNNISTETTIIN VEROSUUNNITTELUN AIKAKAUSI … Ei ”kohtuullisia” veroja yhteiskunnalle … ei yhteiskuntavastuuta … ei kestävää yhteiskuntakehitystä, jne. NYT 10 vuotta tästä… talouskasvu on nolla ja yhteiskunta on ajettu ”kassakriisiin”. VAIKKA ON KUINKA RIKKAAN TALON POIKA KUN EI OO RAHHAA NIIN EI OO RAHHAA, tilanteeseen

Omaisuuden ja rahan on valtaa, on aktivoitava ”pakolla” tuottamaan … vain tämä mahdollistaa yhteiskunnan joka pystyy demokraattisesti hallitsemaan kestävän kehityksen.
Nyt tämä laiska omaisuus ja raha on kymmenen vuotta ”kaivanut nenää” ja kohta sormi siirtyy toiseen sieraimeen .. ONNEKSI EU ON ILMOITANUT 7.3.2016 SUOMEN HALLITUKSELLE, ETTÄ SORMEN SIIRTO TOISEEN SIERAIMEEN EI OLE MAHDOLLINEN..

Varallisuusvero lakkautettiin vuoden 2006 alusta.
Varallisuusveron poisto oli poliittisesti kiistanalainen.
Vero poistettiin, Raimo Sailaksen vetämien työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä. Vanhasen I hallitus oli tehnyt lupauksen työnantajille asiasta – asiaa ei kuitenkaan sovittu kolmikantaisesti. Varallisuusveron poistamisen pohjustus oli aloitettu Sailaksen johtamassa ministeriössä tosin jo vuonna 2003.

Suomen hintakilpailukyky on heikentynyt vuoden 2007 jälkeen. Sipilän hallitus pyrkii parantamaan hintakilpailukykyä leikkaamalla työvoimakustannuksia, pitämällä palkkainflaation matalana ja lisäämällä tuottavuutta.

KEINOT 1,2 ja 3 suomi Oy:n talouden pelastamiseksi.

YKSI … hintakilpailukyky parannetaan fiskaalisella devalvaatiolla, alennetaan välillisiä työvoimakustannuksia (työnantajien sosiaaliturvamaksuja) ja nostetaan kohdennetusti arvonlisäveroa. Suomi parantaa hintakilpailukykyä ja lisätä merkittävästi tuotantoa.

KAKSI … palautetaa VARALLISUUSVERO, eli aktivoidaan ”laiska pääoma” valtion ”verotyökalupakkiin”..

KOLME … älykkään TUOTTEN JA PALVELUN vienti tulee saada vetämään, ”taivaasta ja maasta” ei meille apuja liiemmin tule. ”KATO lisää sotilaallista voimaa, mutta ei poliitista turvallisuutta”

Huolenpito ja terveys, Rakentaminen ja Imatra, Yleistä ja muut

8.3.2016 Imatran ” vanhusneuvosto ja LiikuntaEsteetönSuomi 2017, Imatran kaupunki.

8.3.2016 Vanhusneuvoston kokous klo13-15
Kaupungintalo ja nh308
Paikalla Vanhusneuvosto, 4_virkamiestä.

1. Imatran kaupungin päätös jälkiasennushissien rakentamisesta 2015 jatkuu… Virkamiesten kuulemisella…mukana 4 virkamiestä ja vanhusneuvosto kokonaisuudessaan.. KH-jäsenistä ei ollut ketään paikalla.

Jälkiasennushissi päätöstä:
Asunto Oy:n jälkiasennushissirakentamista ei tueta Imatran kaupungin taholta, ei hissityöryhmää. Ainut tuki on ARAN 50% tuki.
Kaupungin passiivisuus vanhusneuvoston esitykseen on ”poliitinen”, kaupungin hallituksen päätös.
Kysymys ei ole ”rahasta” vaan periaatteesta.
Asian ”vääntämiseksi” kaikkia ”Asunto Oy” koskevaksi tukipäätökseksi ei tunnu luonnistuvan TÄLLÄ VALTUUSTOKAUDELLA.

Huomioitava on että ne ”JOTKA” ymmärsivät ARAN 50% avustuksen ja jälkiasennushissin merkityksen silloin, ”aikoja sitten” totesivat että HYVÄ JUTTU, ”hiljainen” periaatepäätös, kaupunki hakee ARAN 50% AVUSTUKSEN OMAAN jälkiasennushissitoimintaa eli nykyisin kaupunkikonsernin omistusasunto toiminnassa EI ”TARVETTA MUUHUN” JA PISTE.

Oliko päätös viisas vai vähemmän viisas? Itse näen sen erittäin epäviisaana päätöksenä:
1.NYT IMATRALLA on n. 400 porraskäytävää eli noin 4000 asuntoa ilman hissiä.
2.NYT IMATRALLA on Yli 64v n. 3000 henkeä jotka asuvat kerrostalossa ja näistä 1600 asuu hissittömässä kerrostalossa.

Yhtä kaikki:
Ihmiset ikääntyy, liikuntaesteellisyys lisääntyy ja vanhustentaloja ”VILLAVANAMOJA” tarvitaan 3-5 lisää vuoteen 2025… ja samat ”VILLAVANAMOT” tulee tyhjenemään ikäihmisiltä vuodesta 2035 eteenpäin, kun suuret ikäluokat menevät kirkkomultiin.

Toki ennen tätä on tyhjentyneet HISSITTÖMÄT kerrostalot, kun ensimmäisen kerroksen asukkaiden yhtiövastikkeet ovat kohonneet kohtuuttoman korkeiksi kun 2-3 kerroksissa ei ole asukkaita jne…

Vuonna 2020 HISSILLISIIN kerrostaloihin on Imatralla tungosta kun 1/3 väestöstä (8500 ihmistä) on yli 65 vuotiaita ja näistä 1/3 (2500) pyrkii liikuntaesteettömään, inhimillisen asumisen asuntoon, joita ei vain riitä kaikille. Osa on jo nyt oman omistusasunnon kolmannen kerroksen esteelisyysloukossa..

Vuonna 2015 … Vanhusneuvosto teki esityksen kaupungin hallitukselle että kaupunki lähtisi voimakkaasti tukemaan jälkiasennushissirakentamista Imatran kaupungissa…
1. Virkamiehet ovat antaneet ”kyllä” lausunnot.
2. Kaupungin hallitus teki päätöksen ”ei hissitukea” eikä kuntalaisia palvelevaa hissityöryhmää JA PISTE…
3. Kaupungilla on oma ”hissityöryhmä” joka tekee jälkiasennushissejä kaupunkikonsernin omistamiin vuokra-asuntoihin JA PISTE..
4. Kaupungilla on oma rahoitusstrategia PERUSPARANNUKSELLE JA HISSIRAKENTAMISELLE PISTE.
5. Kaupunki täyttä omassa toiminnassa ”liikuntaesteellisyys” lain kirjaimen JA PISTE..

Muutaman liikuntaesteelisyytä ”näkevän” kaupungin viimeaikaiset päätökset.
– PELKÄSTÄÄN HELSINKI RAKENTAA n. 100 jälkiasennushissiä VUONNA 2016.
– Jyväskylä kaupunki teki juuri päätöksen jatkaa 10% ”hissi”avustusta ARAN 50% avustuksen lisäksi ja kaupungin ”hissityöryhmä” on tukevasti tukemassa oikeiden ratkaisujen toteuttumista hissittömissä ”Asunto Oy:ssä”
– Tampere tukee 15% hissien jälkiasennusta
….että silleen tulevaisuuden näkevissä kaupungeissa…

2. MUUT ASIAT … jäi vähäiselle käsittelylle

Yleistä ja muut

7.3.2016 Laiska raha ja laiska omaisuus…

Nykyinen Pääministeri puhui ”valtion laiskasta” rahasta 5.3.2016 ”aamuTVssä”. Onko nyt havaittu, jopa todettu mitä ”laiskan rahan valta” saa aikaan yhteiskunnassa?

Katastrofin!.. jossa on pyöritty KYMMENEN VUOTTA.

Meidän valitsemilla kansanedustajilla ja viroissa olevilla virkamiehillä, ei ole näkökykyä nähdä mitä laiskalla ”rahalla” tulisi tehdä KOKO KANSAN OLEMASSAOLON JA KANSANTALOUDEN KANNALTA
…. ei ainakaan myydä kansallista sähkönenergian siirtoverkkoja …

Itse näen laiskan omaisuuden sellaisena, että se on ”kiva omistaa” ja sillä on kiva elvistellä päätöspöydissä, kun sitä vielä on, no tällä menolla se loppuu..
Seisahtunut ”laiska omaisuus” taidottomassa ”sulle, mulle” demokratiassa tuhoaa ”madon lailla”ja kasvottomasti koko kansantaloutemme.
Ruotsalainen kansa on viisas kansaa, myös omaisuutensa hallinnassa…

Suomi Oy:n aktiivinen raha ”lipes lapasesta” Sailaksen ohjaamana ja Vanhasen hyväksymänä vuonna 2005, muuttuen ”laiskaksi” rahaksi ja laiskan omaisuuden hallinnaksi 1.1.2006.

1.1.2006 laiska raha ja laiska pääoma tuli suomalaiseen markkinatalouteen. 2005 tehtiin verotukseen lakimuutos, jossa poistettiin ”varallisuusvero”.
Eli istutettiin ”rikkaus ja laiskuus” suomalaiseen kestävään kansantalouden kehitykseen
.
Mahdollistettiin tilanne, jossa halutaan omistaa ”valtaa” ja tuottaa pääomalla vain sen verran kuin ”katsoo itse tarvitsevansa”. Eli talouteen mahdollistettiin instrumentti ”minä itse pärjään hyvin” ja minun tuottamaton omaisuus rapauttaa yhteiskuntaa ”syövän” lailla, hitaasti mutta varmasti.
Eli… ei kohtuullisia, ennen kaikkea järkeviä veroja, ei kestävää ”Ruotsalaista” yhteiskuntakehitystä, ei talouskasvua. Pysäytettiin suomi Oy ja nyt puhutaan vain nolla linjasta eli yhteiskunta ajautuu nolla ”tiliin”.

LAISKAomaisuus, raha, jolla on valtaa, mutta sitä ei tarvitse ”jos ei halua” laittaa tuottamaan …. muun kuin vallan merkityksessä, ei palvele taloudenkehitystä haluavaa yhteiskuntaa….. Tästä laiskasta omaisuudesta tarvitsee maksaa veroa vain silloin, kun haluaa sen tuottavan jotakin, miksi tuotan enemmän kuin tarvitsen…. ”Valtaomaisuutta” voi ostaa lisääntyvällä ”valalla” ja eikä sitä tarvitse panna tuottamaan, kuin silloin kun itse haluaa.. Valtaa ja Valtaa…

Nyt varsinaiseen analyysiin:
Alla lähes suora lainaus historiaan kirjoitetusta ”varallisuusverosta” ja tämän toteutuksesta vuonna 2005.

Varallisuusvero lakkautettiin vuoden 1.1. 2006. Ko. veron tuotto kertyi pääosin kiinteistöistä ja osakkeista.
Vero kohdistui varallisuuden määrään sen tuotosta riippumatta. Hallitus piti tarkoituksenmukaisena verottaa omistuksen sijasta omaisuuden tuottoa (osinkoa).
Kun varallisuusvero haluttiin poistaa osakevarallisuudelta, jäljelle olisi jäänyt lähinnä kiinteistövarallisuuden verottaminen, ja kun kiinteistöjä verotettiin jo kiinteistöverolla, ei jäänyt syytä ylläpitää kahta erilaista veromuotoa kiinteistöille.

Poisto oli poliittisesti kiistanalainen. ”Joku” huomasi sen tuoman riskin, riskin joka heijastuu mahdolliseen varallisuudella, velan ja veronkierron keinotteluun, riski otettiin ja 2009 riski rupesi ”valumaan” ja nyt se on ”housuissa”.

Vero poistettiin, sillä vuonna 2004 Raimo Sailaksen vetämien työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä Vanhasen I hallitus oli tehnyt lupauksen työnantajille asiasta – asiaa ei kuitenkaan sovittu kolmikantaisesti. Muun muassa silloinen vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on väittänyt valtiosihteeri Raimo Sailaksen ujuttaneen varallisuusveron poiston vuoden 2005 TUPO-sopimukseen, ollen monille TUPO-pöydässä istuneille ”täydellinen yllätys”. Varallisuusveron poistamisen pohjustus oli aloitettu Sailaksen johtamassa ministeriössä tosin jo vuonna 2003

Että näin käynnistyi suomi Oy:n ”kansantalouden dopinghiihto”

Scroll to Top